Ennakkotila geeneissä?

Känkkäränkkä voi tarkoittaa monta asiaa: Jos on känkkäränkkä siten, että vahingoittaa itseä
fyysisesti (ei peseydy ja saa bakteereja tai peseytyy jatkuvasti ja kuivattaa ihoaan, ei syö ruokaa ja
laihtuu liikaa tai syö liikaa ja lihoo jne) on helppoa olla ohjaamassa. Jos siis syy-seuraus-suhteet
ovat ihan yksinomaan fyysisiä eikä niitten taustalla ole kuin väärin opittua toimintaa.

Tulokset ovat näkyviä jos on näin helppoa, ja siksi kehittymätön kulttuuri kasvaa jo esikuviensa
voimalla. Sitähän Suomikin 60-80-luvun aikana.

Mutta kun sama asia koskee psyykkisiä liian suuria tai liian pieniä toimintoja, on hyvin paljon vaikeampaa
ohjata ns. esikuvia. Kun on kyseessä aikuinen ei ole edes oikeutta sanoa, etteikö toisen käyttäytyminen ole sopivien
raamien sisäpuolella. Miten siis kouluttaa ihmisiä omissa ympäristöissään? Miten saada holtittomaksi
käyneen tilan takaisin uomaansa?

Siinäpä tuhannen taalan kysymys. Silti esikuvat ovat aina hyvä tie: kyse on siis komplekseista ja niitten
tunnistaminen: mikä saa ihmisen toistamaan väärät toiminnot vaikka esikuvat olisivat olemassa? Minä
uskon, että aiheuttaja on vieläkin suurempi näkemys jostain asiasta, jonka konkretisointi ei ole sanoin
vielä sanottavissa. Ihminen, joka löytää sanoja voi siis aina (kuten minä kuvittelen) keksiä ulosteitä
ja varaventtiilejä, mutta ihmnen, jolla ei ole verbaalista tahtotilaa eikä ole siksi sama moraalinen
(Aristoteles vertasi tavat eettisyyteen) ennakkotila (ennakkotila on minun mielestäni geeneissä
asuva odotustila) ei voi kuin lässähtää ja paisua tai sitten näivettyä ja tuhota itseään.
Kun mikään ei ole enää mikään eikä mikään tunnu enää miltään oma syvä kognitiivinen
ennakkotila ja ulkona tehtävät tavoitteet eivät enää mitenkään kohtaa nousee outo alienoituminen
elämästä.

Näin siis luulen. Tämä on luulo, ei perustu kuin mutuun; minun syvään intuitioon. Syy, että ajattelen
näin on se vapautuminen ja hyvä olo minkä itse koin kun rupesin rehelliseksi omalle itselleni tässä
suhteessa mutta se ei siis tarkoita, että olisin oikeassa eikä sitä, että minun arvot olisivat ainoat oikeat.
Ne olivat vain minulle (minun tälle ennakkotilalle) oikeat. Minä olin kuten Sarasvuo sanoo:
rehellinen itselleni. Se kiitos Jarille siis.

:-)