Talking is mental walking

Charlie Chaplin pelkäsi koko elämänsä koska kukaan ei viitsinyt ymmärtää, oli helpompaa nauraa. Kyse on vakavasta asiasta, missä tekniikka pakottaa kulttuurit nöyrtymään johonkin joka ei ole ihmisyydelle milloinkaan oikein. Zizek on minusta ottanut mallia? Ehkä hänet on ns. luotu? Ehkä ei ollut Zizekiä ennenkuin minä aloitin? Kuten Naomi Kleinkin - ovat piilaakson tuotteita koska me tuotamme ja he rahastavat? * aito ei kopioi ketään *

Wednesday, February 13, 2008

Hyvää ystävänpäivää

täältä vankilasta minne parhaimmat
ystävät minut laittoivat sillä heidän
sadismi (käännettynä jonkinlaiseen
mukamas huoleen) oli suurempi
kuin meidän ystävyys.

Toive oli kuin viini

Mutta nyt se on lopussa
Kaatuneen pullon pohjalla
ei ole enää mitään jäljellä
Vain muistot
ja tuoksua korkissa




-una reinman-

Labels:

2 Comments:

Blogger Homo Garrulus said...

nko tuossa eroa miehen tai naisen välillä?

Itse asiaan väittäisin, ettei kymmenen rakastajaa, noin tunnepuolella, seksisuhteita voi paljon enemmänkin, ihmisen eliniän aikana aivan mahdoton luku ole. Riippuu ihmisen tunne-elämän joustavuudesta. Itselleni rakastamaan oppiminen, rakastuminen on eri asia, ja siitä eroon pääseminen ovat niin pitkäjäykkäisiä projekteja, että kymmenen kuulostaa hirveän suurelta luvulta. Mutta minä en olekaan nainen.

1. helmikuuta 2008 9:52
Anonyymi Tiina sanoi...

Karin kanssa samoilla linjoilla. Rakkauksiksi viisikymppisen naisen elämään tuskin mahtuu kymmentä miestä, rakastajiksi se on minusta niukka luku, ainakin jos nainen ei ole ollut vakituisessa suhteessa kuin tilapäisesti.

Lasketaanpa omia: kolme avioliitto- ja kaksi avoliittokumppania on ilman muuta laskettavissa "rakkaiksi". Lisäksi kaksi speciaalisuhdetta - siinä on seitsemän, jos mukaan laskee muutaman merkittävän nuoruuden seurustelusuhteen ollaan jo kymmenessä. Niitä muita en ala julkisesti laskemaan ;-)

1. helmikuuta 2008 10:27
Anonyymi Tiina sanoi...

Niin, jäi vähän perustelematta.

Jos vertaan omaa elämääni keskivertona kuvittelemaan naisen elämään, olen minä urakoinut reippaasti näiden suhteiden kanssa. Jos on kyky selvitä pettymyksistä ja kyky ihastua, kymmenen on aika passeli luku ;-) Ja minullakin ovat nämä avio/avosuhteet yhtä lukuunottamatta kestäneet 7-11 vuotta.

1. helmikuuta 2008 10:32
Blogger soli sanoi...

Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä. Rakkauksia, siis pitkiä, syvempiä (?) rakkaussuhteita 10 kappaletta viiteenkymppiin mennessä on aika paljon, mutta mahdollista, eikä mitenkään kummallistakaan. JOs taas luku koskee pelkkiä rakastajia, aistinautintoja, se on aika vähän. Sillä kyllähän ihmisen on hyvä maistella monenlaisia ruokalajeja eläissään, jos näetsen tapaa immeisen, joka ylpeilee koko elämän ajan syöneensä vain läskissoosia ja hernerokkaa, niin ei sellaisen kanssa voi paljon makunautinnoista puhua;-)

1. helmikuuta 2008 10:41
Blogger jarvelainen sanoi...

Kymmenen rakastajaa voi tarkoittaa Hannelen osalta sitäkin, ettei hänellä ole ollut yhtään rakastajaa.

1. helmikuuta 2008 10:41
Blogger Iines sanoi...

Niin, siis kyseessä on tässä yksi yhdellä kertaa -tilanne, tosin saumakohdissa voi joskus esiintyä vuotoa.

Lähden tässä myös siitä, että viisikymppisen naisen ikäluokka on sen moraalikasvatuksen jälkisatoa, joka menee vuoteeseen kestävän kehityksen toivossa, jolle ei pelkkä yhden illan organismi riitä.

1. helmikuuta 2008 10:44
Blogger Iines sanoi...

Kymmenen rakastajaa voi tarkoittaa Hannelen osalta sitäkin, ettei hänellä ole ollut yhtään rakastajaa.

Järveläinen, miksi arvelet näin? Olisi kiintoisaa kuulla perustelusi.

1. helmikuuta 2008 10:47
Blogger jarvelainen sanoi...

Iines
Tämä on romantikon näkökulma. Monilla rakastajilla Hannele etsii itselleen rakkautta eikä hän näytä löytävän sitä, vaan jää tyydyttämättömäksi.
Tosin tuo tilanne, että kymmenen ukkoa samalla kertaa, on hauska ja kiinnostava. Hannele ehkä vain pitää hauskaa tai sitten hän ehkä provosoi, joko tahtoo osoittaa miehille, ettei näistä ole mihinkään hänen suhteensa eli puhuu rakkauden kielellä riittämättömyydestä tai sitten ehkä nihiloi koko juttua ja esittää vakavan moraliteetin: osoitan käyttäytymiselläni, jakorasiaksi heittäytymiselläni, miten typerästä touhusta tässä on kysymys. Mutta kuten sanoin, ehkä hän vain pitää hauskaa eli toisin sanoen hänellä on omalaatuinen huumorintaju.

1. helmikuuta 2008 10:58
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Minä en usko, että määrällä on merkitystä vaan sillä mitä on tarvinnut milloinkin. Ihminen kasvaa ja kasvu valitsee peilit eli ihmiset, joiden avulla vahvistua. Tämä on yksi seikka miksi ihmisten pitäisi saada olla vapaasti myös kontaktissa - sen sijaan rakkauden intiimimmät kokeilut eivät taida antaa enää tässä suhteessa mutta epätoivo ja pettymys ja itseyden hukkaaminen luo uskon, että täyttymys tulee sängyn kautta.
Niin luulen. Kuvittelen, että fyysinen kontakti määritellään rakastelun kontaktiksi liian herkästi ja silti se on molemmille osapuolille pettymys joka rikkoo vielä enemmän jos se ei sitten vastannutkaan sitä mitä kuvitteli.

Pitäisi siis sallia rakastuminen, ihastuminen, olemisen ihanuus ja oppiminen rakkauden kautta mutta jotenkin takoa päähän, ettei olisi intiimisuhteessa silti ihan sen takia, että juuri hauskanpito kiilaa väliin ja haluaa samalla kokea nautintoa hedonistisesti.
Hedonismi ja oppiminen eivät taida mennä samaan suuntaan vaikka ovat toisinaan toistensa ehtoja.

Tämä on todella peruskysymys lähes kaikkeen uskontoon ja arvojen normiston kehittämiseen. Hirvittävän vaikea kysymys koska ihminen ei erota kateuttaan älystään tai viiteryhmänsä puolueellisuuden takia. Kateus on eräänlainen muuri tai kitka, joka heittää tuon bifurkaation liian herkästi väärään suuntaan ja tämä on äärimmäisen vaarallinen tila vallan kynsille. Jos valta haluaa käyttää maailman inhottavampia konsteja se käyttää kateutta. Sen takia ei varmastikaan paljon tutkita empatiaa sillä olen saanut käsityksen, että ne ovat sama tunne mutta suunta ja tavoitteet ovat alitajunnaisesti eri. Kateellinen haluaa itse muiden kustannuksella nousta esille kun empaattinen pyrkii nostamaan ystäväänsä tai omaa ryhmäänsä. Päinvastaiset teot ja sama ominaisuus.

Kateus on siksi lähellä narsismia ja se miksi me narsismina puhumme voikin olla kateutta? Narsistisuus lähtökohtaisesti oli kuvan ja oman kuvan ihailua. Kateudessa ei lähdetä oman kuvan ihailusta vaan pikemminkin sadistisesta tavasta loukata toista sellaisten sanojen myötä jotka on olevinaan empaattisia. Sanotaan, että minua huolestuttaa sinun vointisi: voi voi taidat olla huonovointinen ja tämän lauseen avulla falsifioida ihmisen uskottavuuden ikään kuin sairaana. Muu maailma pitää häntä sairaana kun hän olikin vain äärimmäisen kateellinen
ja hyödynsi omaa pelitilaa siihen, että petasi toisen hautaa samalla kun nosti omaa minuutta tärkeäksi vallan edessä.

Rakkaus on semmoinen, jonka lähtökohta on aina antamisessa eikä ottamisessa. Se on helppo silloin tajuta, että vain yksi partneri riittää koska koko juju on siinä itseyden kyvyssä olla niin rakastava, että osaa rakastaa ja kun osaa näkee kuinka asiat menivät oikein ja se on kyllin palkitsevaa. Ei ole kyse määrästä vaan itseyden oppimista rakkauteen.

Se alkaa nöyrtymisestä joka ei ole valmennusretoriikkaa vaan ihan oikeaa sellaista. Jolla ei ole pyrkimyksiä loistaa toisten kustannuksella vaikka mikä olisi. Se on rakkautta ja se on täyttävää ja eudaimonia luovaa.

Kymmenen sormea ja moniko osoittaa itseä kun muita syyttää?

1. helmikuuta 2008 11:43
Poista
Blogger soli sanoi...

Mistähän tuo Jarvelainen sai päähänsä että Hannelella olisi kymmenen miestä YHTÄ AIKAA? Olisi siinä aikamoinen säätäminen...

1. helmikuuta 2008 13:01
Blogger Iines sanoi...

Kenties se on vain miehistä fantasiaa, Soli. :)

Toisaalta minuakin huvittaa suuresti fantasiamielessä tuo kymmenen rakastajan tilanne. Siitä saisi jopa elokuvan, jonka hauskan pinnan alla voisi virrata syviäkin vesiä.

1. helmikuuta 2008 14:07
Blogger Iines sanoi...

HG,

ei nyt hurskastella. Kyllä määrällä on merkitystä, sillä laskeehan ihminen ohi vilahtavia ikkunoitakin bussissa istuessaan. Minäkin pääsin joskus yli sataan, kunnes älysin lopettaa..

1. helmikuuta 2008 14:10
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Haha, okay ehkä määrällä on merkitystä mutta ajalla on sitäkin suurempi.

1. helmikuuta 2008 14:14
Poista
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Mutta mikä on se merkitys mitä ihmiset kuvittelevat olevan totta? Se on vielä suurempi kysymys sillä ihminen, joka sylkee lattialle ei tee sitä yleensä mutta jos tästä asiasta on tarve (!) kuiskutella ja juoruilla niin yhdestä sulasta tulee monta kanaa? Tarve on siis se, mistä lähteekin tarinat eikä siis itse asia mistä oli kyse. Kukaan ei miettinyt sitä, oliko sylkenyt kerran lattialle tai monta mutta jos sama tarina löytyy monen huulilta niin sen takia se sama rupesi tuntumaan kuin jokapäivänen tai jokaviikkoinen tapahtuma. Puheet siis olivat nämä ikkunat ja ne vilahti mutta jos laitettaisiin samat asiat esim. juristeille ja etsittäisiin kaikki ihmiset käsiin ja kidutettaisiin heitä siitä, oliko tämä kyseinen henkilö todella sylkenyt lattialle vai ei - ei löytyisi sellaisia ihmisiä. Sillä ei ollut ollut mitään sylkemistä kuin kerran ja sekin oikeasta syystä.

Sylkijät, oikeat sylkijät, jotka sylkevät päivittäin tai viikottain eivät ole kiinnostavia ja pääsevät helpolla. Ihminen, joka ei siis ole sitä mitä he itse kaipaavat tarpeena sairaasti sai projisoitua kokonaisen kulttuurin sairaan mentaalisen olemisen ikonina. Sylkemisen ikoni ja siksi hyljeksitty.

1. helmikuuta 2008 14:20
Poista
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Kirjoitan kirjan: Ikoni kipsatuille mielille.

Miten luulot ovat herkullisia kun oma alapää särkee kaipuusta ja siitä ei edes saa puhua.

Kirja kertoo miten syytön saa olla rigidin kulttuurin ikoni siinä tarpeessaan päästä kahleistaan irti eivätkä edes uskalla ottaa sitä puheeksi. Siinä vapaasti keskusteleva nainen koetaan suorastaan huoraksi ja äkkiähän on sitä heidän aivoissaan: ikoni.

Sitten magic world toteuttaa oman stigman: jäädyttää toisen, rakastavaisen, inhmillisen, empaattisen ja aidosti rehellisen omien suljettujen tunteiden takia. Tappavat mentaalisesti jotta itse saisivat ylläpitää valettaan.
Jos minä edes sanon nämä sanat saan uuden tuomion siitä, että käytän sanaa murha. Nyt se rupeaa liikkumaan ja sairaat keittävät uusia keitoksia peloissaan. Kukaan ei enää näe mitään eivätkä oikeasti enää kuule mitään. Pelko on ottanut vallan.

1. helmikuuta 2008 14:25
Poista
Blogger Iines sanoi...

Äh, HG,

minä taas tippuilen kärryiltäsi, mutta köröttelen täällä perässä ja totean, että tähänastisesta keskustelusta voi varmaan päätellä sen, että kymmenen rakkautta viisikymppisen naisen elämänkaaressa on iso määrä, ehkä jopa epärealistinen. Kymmenen rakastelukumppania viisikymppiselle sen sijaan on vähäinen määrä.

Mielenkiintoista!

1. helmikuuta 2008 17:01
Blogger jarvelainen sanoi...

Soita minulle, Helena! (En tiiä, ootteko tuata freuddia lukeneet, mutta herrääpi kysymys, liekkö se Helleena sellanen nymphomanni).

1. helmikuuta 2008 17:57
Anonyymi mikis sanoi...

29.

1. helmikuuta 2008 19:05
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Shit follows honest people.

1. helmikuuta 2008 19:33
Poista
Blogger Leonoora sanoi...

Iines:
"...
kymmenen rakkautta viisikymppisen naisen elämänkaaressa on iso määrä, ehkä jopa epärealistinen. Kymmenen rakastelukumppania viisikymppiselle sen sijaan on vähäinen määrä."

Oliko (vedän nyt hatusta esimerkin) Elisabeth Taylor naimisissa seitsemän kertaa? Taisi olla tosin saman miehen kanssa toistamiseen?
Liekö joka kerta ollut sitä molemminpuolista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta vai kenties monia niitä muita tunteita ja tarkoitusperiä joita rakkaus-otsikon alle myös kätkeytyy.

Jos rakkaus on kahden ihmisen välinen, voimakas, yhteen vetävä magneetti joka sitouttaa nämä kaksi jopa elämään yhdessä saman katon alla, niin itse olen kokenut vain yhden tällaisen "rakkauden".
Tosin se ei ollut alusta asti edes rakkautta, ei ensi -eikä vielä toisellakaan silmäyksellä.

Ihastumisiahan jokaiselle saattaa yllättäen tulla. Joskus ne voivat kehittyä syvemmiksi kiintymyksiksi.

Voisi kai myös kysyä, kuinka monta suurta rakkautta voi menettää juoksemalla karkuun?
Entä yksipuolinen, vastakaikua saamaton tunnekuohu, onko se ns. rakkautta, tai platooninen rakkaus?

1. helmikuuta 2008 19:45
Anonyymi Anonyymi sanoi...

40 ja rapiat vuotta ja ~35-40 rakastajaa. Varmaan liikaa.

1. helmikuuta 2008 19:56
Blogger Iines sanoi...

Leonoora,

esität mielenkiintoisen kysymyksen: voiko yksipuolinen "rakkaus" olla ollenkaan rakkautta. Olen miettinyt samaa, sitä että rakkaus toteutuu vasta vastavuoroisuudessa, saamisessa ja antamisessa. Muu olisi eriasteista ihastumista, vaikka olisi maatakaatavan voimakastakin. - En tiedä, mutta asiaa kannattaa varmaan pohtia.

*

Anonyymi,

ei kai mikään määrä voi olla liikaa, koska sen on itse kerännyt. Kai sitä on sitten tarvinnut.


*

Järveläinen,

minua on aina kiinnostanut tavattomasti nymfomaanin käsite, koska siitä on vallalla hyvinkin vääristynyt ja idealisoitu kuva. Nymfomaanihan on seksuaalisesti kykenemätön nainen, joka ei pysty saamaan orgasmia eli rakkauden täyttymystä. Siksi hän etsii ja kokeilee ja pettyy koko elämänsä ajan yhä uudelleen. Miehillä on käsitys nymfomaanista kyltymättömänä seksistä nauttijana, mikä ei siis pidä paikkaansa. Ja eikö miessukupuolen donjuanismi ole samaa, heikosta minäkuvasta versovaa seksuaalista käyttäytymistä, jossa haetaan yhä uuden suorituksen kautta miehuutta, jota ei koskaan saavuteta oikeasti?

1. helmikuuta 2008 21:27
Blogger Leonoora sanoi...

Iines,
Rakastamiseen liittyvät monet tuntemukset tiettyyn kohteeseen, eivät kai ne sinällään eroa -saipa vastakaikua tai ei, näin oletan.
Useimmille parisuhteessa riittää yksipuolinenkin, usein kärsivä, marttyyri-rakastaminen -mutta myös
lapsen ja vanhempien suhteissa, Jeesuksen (kirjoihin kirjoitetuissa rakkaudessa) ihmisiä kohtaan jne.
Ai niin, nyt puhumme siis vain naisen parisuhderakkauksista :D

1. helmikuuta 2008 22:08
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Hyvä kysymys tuo: onko rakkaus alunperin vastavuoroisuutta vai onko vain nuoruuden rakkaus sitä? Onko rakkaus määritelmänä sitä, että on vastavuoroisuutta vai onko se voima, joka laittaa alulle vastavuoroisuuden?

Onko rakkaus voima vai muoto? Minulle se on muoto, ja muoto voi toteutua ilman vahvistusta, mutta ihmiselle vahvistus luo hyvää oloa niinkuin mikä tahansa vastaus tai tuki.

1. helmikuuta 2008 22:10
Poista
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Minulle rakkaus on muotona aivot: aivojen muoto on rakkauden muoto ja se piirtyy sydämenä: kaksi aivopuoliskoa.

1. helmikuuta 2008 22:11
Poista
Blogger Iines sanoi...

Kerran minä ajattelin, että rakkaus on voima, joka vie minut, eikä minulla ole siihen mitään sanomista.

Miten rakkaus voisi olla muoto? Mille se olisi siis formaatti? Rakkaushan ei edes pysy formaatissa, vaan tunkee ulos kehyksistä. Vai nimitämmekö me vain sitä kesytettyä ja kontrolliin saatettua käyttäytymismuodoksi jalostettua tunnetta rakkaudeksi?

(Höpsistä, taitaa mennä liian korkealentoiseksi, ja jälleen pelkän vihreän teen voimalla.:)

1. helmikuuta 2008 22:17
Blogger Iines sanoi...

Määrittelet niin painavan ytimekkäästi, HG, että minun pitää pysähtyä mietiskelemään sanojasi.

1. helmikuuta 2008 22:19
Blogger arleena sanoi...

Kymmenen rakkaussuhdetta on mielestäni paljon edellyttäen, että henkilö on uskollinen avioliitossa ja elää edelleenkin siinä yhdessä ja ainoaksi jäävässä avioliitossa.

Mieleenpainuvin rakkaussuhde on se ensimmäinen jo nuoruudessa koettu. Tämän jälkeen Hannele on kokenut toisen rakkaussuhteen, joka on johtanut avioliittoon. Eli saan kaksi suhdetta.

Mutta elämä ei mene ihan näin suoraviivaisesti. Nuorena avioitunut Hannele kokee kolmannen rakkaussuhteen salassa mieheltään, ns työpaikkaromanssin.

Rakaussuhteita kolme, mutta ihastuksia, seksiin perustuvia löytyy muutamia, mutta nehän eivät ole tarkoittamiasi.

1. helmikuuta 2008 22:23
Blogger Leonoora sanoi...

Filosohvi-setä N sanoo, että "mitä tehdään rakkaudesta, se tapahtuu aina hyvän ja pahan tuolla puolen."
Absoluuttinen, täydellisen puhdas tunne, jonka yhteyteen ei liity hyvä eikä paha, vaan tuo sieluntila on kaiken inhimillisen tuolla puolen?
Don juanismia ja nymfomania ei siten pääse N:n "tuolle puolen", koska ilmeisesti ei tapahdu rakkaudesta. Vai?

1. helmikuuta 2008 22:39
Blogger Juhana Harju sanoi...

Yksikin rakastaja elämän aikana on riittävästi, jos suhde on hyvä. Mutta satakaan rakastajaa ei ole tarpeeksi, jos suhteet ovat huonoja.

1. helmikuuta 2008 23:56
Blogger jarvelainen sanoi...

Iines
Olen nymfomaniasta ja donjuaneista samaa mieltä kuin sinä. Kyseessä ovat häiriöt, joiden syntyyn liittyy mitä myötätuntoisimpia tunteita. Eli: osattomuuden poistumisen kaipaamisesta niissä taitaa olla kysymys. Sinänsä mitään viimeistä totuutta ei kummastakaan sukulaisilmiöstä ole, koska ajatellaan, että sukupuoliasiat ovat subjektiivisia kysymyksiä.

2. helmikuuta 2008 0:28
Kommentti poistettu

Kirjoittaja on poistanut tämän tekstin.

2. helmikuuta 2008 5:55
Blogger Iines sanoi...

No, ajattelen niin, että nymfomaniassa ja donjuanismissa on kyse heikosta minäkuvasta, joka on kehittynyt suurten pettymysten ja varhaisten traumojen myötä, joten kumpikaan seksuaalisuuden ilmentymäksi nimetty asia ei oikeastaan liity millään tavoin seksuaalisuuteen. Niissä vain etsitään lämpöä ja omaa itseä seksuaalisen suorittamisen avulla. Surullisia ilmiöitä kumpikin ja tuntuu hyvin erikoiselta, että näissä kummassakin nähdään seksuaalisen kyvykkyyden huipentuma, kun oikeasti se kyvykkyys juuri puuttuu. - Eli tosiaan, kuten Juhana kiteyttää - satakaan rakastajaa tai rakastajatarta ei ole kyllin hyvä, jos ei kykene vastavuoroisiin ihmissuhteisiin. Ja myös niin, että yksi rakkaus voi olla paljon enemmän kuin sata suhdetta.

2. helmikuuta 2008 9:10
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Iines:

Rakkauden muoto ei liity peräaukkoihin todellakaan ja RR:n humalainen (?) kommentti rikkoi tätä muuten enkelimaista pohdintaa. Me tiedämme Rauno, että sinulla on varmasti ihan mielenkiintoinen libido sillä sinä kirjoitat (kuten minä) hyvin paljon, intohimoisesti ja joskus paasaavasti. Olet työntävää sorttia sen olen minäkin ymmärtänyt.

Ja minä syyllistyn tekstimatoillani ihan samaan.

Small is beautiful. Muistakaamme ja tämä koskettaa minuakin.

Eli rakkauden muoto on kuin hansikas; kun käsi matchaa sen tuntee heti. Kun syyt/seuraukset ovat oikeat niiden match on heti oikea. Mittarit voivat sanoa mitä vaan ja ennusteet ja uskomukset. Rakkaus on ikäänkuin tae siitä, että asiat vaan menevät oikein: ei aina yhden ihmisen elämässä eikä aina kuluttuurinkaan vaan elämän itsessään. Kun elämä voittaa niin rakkaus voitti. Sen logiikan tajuaminen vie takaisin älylliseen pohdintaan aivojemme rooliin. Ovatko aivot vain ajattelun tehdas koska minkäänlainen Homonculus teatteri se ei ole?! Jos se on tehdas olisimme vain biologiaa. Mutta kun kastemato on biologiaa eikä osaa miettiä siitä, miksi neulanpisto sattui tai että edes saattui vaan sen reflektio oli vain reflexio. Olemme siis reflektiivisiä ja sen erottaminen tuosta automaattisesta reagoinnista olisi juuri seikka, josta rakkaus näyttäytyy muotona tai peilinä, ideana joka luo kyvyn yhdistää aika olemiseen. Kastemadolle aika ei ole todellinen (Bergson). Kastemato vain elää ja sitten se kuolee.

Ihminen elää, abstrahoi ja muistelee ja fantasioi mm neulanpistoa ja siksi se onkin monelle paljon enemmän sattuvaa kuin itse pistäminen olisi neurologisesti.

Kyky abstrahoida ja nähdä helikopterin korkeudesta*) siis kantaa ajatuksen muotoon, joka ei ole aivot biologisena yksinään vaan siihen liittyy toinen muoto (minulle Jumalan koska minähän uskon siitä syystä, että minun sitoutuminen olisi ollut mahdottomuus ilman). Näinollen usko ja pelko tekevät tämän nosteen. Kyse on sitten vain se, onko kaikki abstrahointi sittenkin vain lajin kyky rekonstruoida vaaraa, aivan kuten moni eläinkunnan/kasvikunnan edustajakin mm vedenpohjassa.

Kuten korallit ja kaikenlaiset kasvit jotka sulkeutuvat tai nostavat piikkinsä ajoissa? Se on teoria, jolla on aika järjellinen. Ihmisen abstrahointi on siis vain kyky nähdä kauemmaksi koska on niin pelosta jäykkä, stiff. Tämä ei ole vielä vastaus rakkauteen.

Rakkaus on se voima, jolloin intuitio ja todellisuus menevät niin lähelle toisia, että voi sanoa, että on tapahtumassa pieniä ihmeitä koko ajan (Spinoza). Tuntuu, ettei tarvitse enää ajatella ollenkaan vaan asiat vain järjestyvät. Oikeat ihmiset, oikeat kirjat, oikeat ajankohdat ja oikeat tunteet tulevat ja yöuni on aina rauhallinen. Voimakkuus lisääntyy ja sen myötä myös uskallus. Uskallus haluaa auttaa eikä vain hyödyntää. Näyttää tietä siitä, ettei ole vaarallista olla ihminen ollenkaan ellei ihminen itse teetä hirvittäviä mentaalisia lukkoja ja vankiloita muille ja itselleen.

Tämä on se rakkauden muoto ja mitä korkeammalle pääsee mimesiksessä sen selvemmin ja itsestäänselvemmin näkee ja arvaa asioita. Näkee kuten äiti lastensa touhua: joka sinänsä on vaarallista sillä aikuiset inhoavat kun joku ns. arvaa mitä tekevät; se loukkaa ja riivaa. Tulee heti uusia vihamiehiä vain sen takia, että kypsyys on korkeammalla.

Vaikka aina peräänkuulutetaan sitä mutta ryhmädynamiikassa tyhmyys tiivistyy ja ryhmä yleensä orientoituukin ihan toisenlaisen aatteen mukaan: sen infantiilisemman mukaan. Mennään kovisten mukaan ja hörötetään koska se luo vielä enemmän turvaa kuin kypsyys. Ikäänkuin ei haluttaisi edes kypsyä, on kivempaa olla lapsi.
Rakkaus on siis sovittaminen: yhteensovittaminen. Sopii yksiin.

2. helmikuuta 2008 11:14
Poista
Anonyymi Sokea kana sanoi...

Luonne- ja temperamenttikysymys. Tapasin kerran kolmenkympin puolessavälissä olevan perheenäidin, joka sanoi, että aviomies oli ollut ainoa mies hänen elämässään eikä hän tähänkään koskaan ollut mitenkään rakastunut. Nainen ei ollut mistään syrjäkyliltä, vaan asunut parissakin eurooppalaisessa suurkaupungissa. Varmaan sopi hänelle, mutta minä kauhistuin, rakastumiseen taipuvaisena ihmisenä. Oletan, että Hannele ei ole elänyt pitkässä vakisuhteessa: kymmenen rakkautta noin kolmenkymmenen vuoden aikana - sanoisin, että Hannelella on kykyä ja rohkeutta rakastua, muttei häntä minään donnajuanana voi luvun perusteella pitää.

2. helmikuuta 2008 11:15
Blogger Homo Garrulus sanoi...

*) ks. yllä

On tärkeää tajuta, ettei perspektiivi ja helikopterinäky edusta samaa asiaa. Perspektiivi ei myöskään ole mentaalisessa mielessä sama kuin silmän perspektiivi sillä silmä katsoo vain eteensä, ei ollenkaan reflektiona. Minulle sana perspektiivi ja laajempi perspektiivi on ihan muuta kuin nämä mitä yleensä kohtaa; mutta se onkin sitten toinen asia, jonka oppii kun käy Vatikaanissa katsomassa niitten vanhimpia taiteita. Elämä on oppimista koko ajan ja taiteen tulkinnassa ei ole mitään oiekastaan tärkeää tieteelle kuin juuri tämä ja sitä pohtii myös John Dewey (Jackson, Philip W, John Dewey and the Lessons of Art). Jos siis tiede vaivautuisi edes katsomaan taiteesta perspektiivin osuus ja miten taiteen katsominen on jo osa mimesistä niin tiedekin hyppää tuosta teknisestä ratkaisumallista suuren harppauksen kohti oikeaa tiedettä (Greimas, Ks. Kusch). Tulkinta ei siis voi olla teknistä jos tulkittava asia on polyfonista. Tätä virhettä tehdään koska tieteen kapellimestarit ovat itse niin pelko-orientoituneita eivätkä osaa siksi ajatella loppuun asti ja tämä on historiallinen synti. Pelkäävät eivät saisi tulkita tiedettä ja sama koskee uskovaisia (ei minunlaista jonka usko on vain kiinnittyminen vaan niitä, jotka menevät tuohon uskonnon luomaan tarinamaailmaan mukaan ja hössöttävät enemmän kuin pohtivat). Tiedettä ei saa tulkita kukaan muu kuin vapaa, mutta heitä ei juurikaan ole. Siksi mennään koko ajan vain pikkutarkempaan ja pikkutarkempaan kuvakulmaan eikä päinvastoin kasveta ylöspäin tai tehdä uusia synteesejä. Kyky puuttuu ja se on osaksi tätä perspektiiviosaamista.

Tulkitsijat ja taulukoiden rustaajat voivat siis olla kaksi eri porukkaa mielestäni. Nyt haetaan koko ajan vain pikkutarkempaa ja pikkutarkempaa sillä tiede jo on meitä siihen ohjannut mutta sen takia mm pojat ovat varmasti jo lähtökohtaisesti turhautuneita koulussa. Tämä on vain hypoteesi mutta korreloi tähän maailmaan ja siihen mistä Järveläinen kirjoittaa blogissaan.

2. helmikuuta 2008 11:29
Poista
Blogger IDA sanoi...

Selvää rietasteluahan tuo on. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä tehdä parannusta ;)

2. helmikuuta 2008 13:10
Blogger Hilma sanoi...

Useimmat viisikymppiset naiset ovat naimisissa, kaikesta huolimatta. Jos ovat eronneet, on ero todennäköisesti tullut heidän ollessaan neljänkympin tietämissä. (Oletan , että tilastot osoittaisivat jotakin tämänkaltaista. En ala niitä nyt tutkia.) Kymmenen rakasta siis? Jos nainen on nuoruudessaan 70-luvun vuosina ollut rakastunut muutaman kerran ja kokenut seksiäkin rakastettujensa kanssa, hän on todennäköisesti kuitenkin mennyt naimisiin aika nuorena, niin kuin siihen aikaan mentiin.Avioliiton aikana kenties syrjähyppy tai pari, ihastuksia kai kuitenkin mieluummin kun rakkaita. Jos on eronnut, on elämään ehtinyt muutama uusi rakastettu. Näin laskien kymmenen tuntuu aika paljolta, ainakin liki maksimilta. Mutta siis mahdolliselta.

2. helmikuuta 2008 16:56
Blogger Iines sanoi...

Jännästi Hilma, profiloit, kuin Fitz sunnuntain brittisarjassa. Se on ihan hyvin voinut mennä tuohon malliin, ainakin uskottavalta kuulostaa, samoin päätelmä kymmenestä suurena lukuna on mielestäni oikeaan osunut, siis kuvattua oletustaustaa vasten. Myös Idan rietastelumaininta - sarkasmia tai ei - tavallaan tukee tätä teoriaa.

Mielenkiintoista edelleen! Etenkin nyt kun on kahtalaista ilmaa, mikä oli tietenkin odotettua.

Itseäni ihmetyttävät myös nämä sokean kanan kuvaamat puolisot, jotka sanovat etteivät kummemmin rakasta, ja joilla on siis elämässään ollut tasan yksi kumppani, oma aviopuoliso. Ymmärtäisin, jos sanottaisiin, että rakastaa tätä yhtä.

Toisaalta seksihän on ylimainostettu asia, joten ei ihme, että muut asiat nousevat puolisoiden välillä tärkeämmiksi. Eihän yhdyntä kestä kuin keskimäärin kolme minuuttia Väestoliiton julkaiseman tiedon mukaan. Miksi siitä ja ihmisen suhteista meuhkataan niin kauheasti? Seksi on ok ja kivaa, mutta siinä se. Niin on moni muukin asia.

2. helmikuuta 2008 19:45
Blogger Johannes Knektman sanoi...

"Soita minulle, Helena! "

Ja Helena soittaa!

(Noiden kahden kirjan nimet äitini kirjahyllyssä huvittivat minua lapsukaisena)

2. helmikuuta 2008 20:11
Anonyymi Anonyymi sanoi...

inkku beibi...

Toisinajattelijoiden kommentit poistetaan?

Mitä sitten jos muilla ikäisilläsi on elämää vaatteiden, meikkien tai miesten suhteen?

Ei kai se ole sinulta pois. Vai onko...?!?

Annetaan kaikkien kukkien kukkia, eikö!













































































Et ole muuttunut sitten yhtään.

Terveisiä menneisyydestä.

3. helmikuuta 2008 0:56
Blogger Rauno Rasanen sanoi...

HG kirjoitti

'Rakkauden muoto ei liity peräaukkoihin todellakaan ja RR:n humalainen (?) kommentti rikkoi tätä muuten enkelimaista pohdintaa.'

Jo joku alkaa haukkua toisia kommentaattoreita humalaisiksi, hän lienee varautunut jälkiseurauksiin..?

3. helmikuuta 2008 6:06
Anonyymi utuinen sanoi...

Eiks teillä ihmisillä oo muuta tekemistä, kuin sortteerata olemattomia asioita? Kutokaa pannulappuja!

3. helmikuuta 2008 7:37
Anonyymi Anonyymi sanoi...

Käyn harvakseltaan täällä katsomassa joko aiheet olisivat vaihtuneet, mutta ei. Tätienergiaa ja kukkahattuja, maataviistäviä kukkahameita ja matalia kenkiä... hohhoijaa.

3. helmikuuta 2008 9:10
Blogger Iines sanoi...

In vino veritas eli en menisi vähättelemään jumalten juoman alaisena kirjoitettuja kommentteja, kuten en aliarvioi anonyymien tokaisujakaan. Kaikissa niissä ei ole toki ole totuuden siementä, mutta niinhän meillä on jyvät ja akanatkin. Ihmisen tehtävänä on seuloa.

3. helmikuuta 2008 9:41
Blogger Rauno Rasanen sanoi...

utuinen kirjoitti

'Kutokaa pannulappuja!'

Päivän paras - toistaiseksi! Ja hyödyllinen kehoitus kaiken lisäksi ;) Ihan noin henkilökohtaisestikin...

3. helmikuuta 2008 10:15
Blogger Iines sanoi...

Niin, minäkin olen sitä mieltä, että Utuisen pitäisi mennä kusaisemaan hajumerkkinsä kaikkiin turhiin blogeihin. Kenties pragmaattisen solipissisminkin pihtipielet kellastuisivat. :)

3. helmikuuta 2008 10:28
Blogger Homo Garrulus sanoi...

RR, Anonyymi, Iines:

Nyt ollaan saatu tänne kukkahattu/matalatkengät -osastolle myös miehiä: perseenreiät ja kusen haju.

Minä laitoin kysymysmerkin koska ajattelin käyttäytyä hyvin. En siis usko, että RR oli humalassa mutta kellonaika oli aamuyö ja kommentti jotenkin sopimaton silti.

Jos ei tätienergiasta löydy omaa totuutta ja oman totuuden merkkejä, voi siirtyä minne vaan. Myös pannulappuja kutomaan, jos näppejä polttaa.

3. helmikuuta 2008 10:49
Poista
Blogger Rauno Rasanen sanoi...

plaa plaa plaa

3. helmikuuta 2008 10:57
Blogger Homo Garrulus sanoi...

On niin herkullista löytää sadismille objekteja joita inhota. Vai onko? Jospa perustan juoruämmäfirman ja palkkaan heitä olemaan ns. huolestuneita ja sen nimissä polttavat kaikenlaista edessään koska sadismi on syvällä.

Pannulappu ja Paskatarina Oy

- Kaikkea elämääsi ja onnellisuuteesi takia -

3. helmikuuta 2008 11:19
Poista
Blogger Iines sanoi...

Minä kudon mieluummin sukkaa. Nytkin on menossa yksi sukkapari. Sopii hyvin matalakantaisiin kenkiin piristeeksi. Kai niistä joku tykkää, sillä en välitäkään miehistä, jotka unelmoivat saumasukista ja valkoisesta reidenpalasesta siellä hameen alla.

Tykkäähän joku mies kuulemma siitäkin, että naisella on mieluummin vaaleanpunaiset mummon punttihousut eikä stringit. Luotan siis miehen mielikuvitukseen ja jätän mieluusti jotain arvailun varaan. Olen nimittäin aina sanonut, että akkujaan ei kannata tyhjentää ensi rykäisyllä, vaan paukkuja pitää jättää vastaisen varalle.

Nyt taidan panna villahousut jalkaan ja lähteä ulos aurinkoa nuuhkimaan.

3. helmikuuta 2008 11:21
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Varo heikkoja jäitä. Sukat voi kastua. Tulee flunssa.
..
Idea on mitä paras, minäkin lähden vaikka tervasaareen...niin hyvä tuoksu.

3. helmikuuta 2008 11:50
Poista
Blogger Iines sanoi...

En pudonnut jokeen.. Mieli teki lasten kanssa pulkkamäkeen, kun oli niin upea päivä ja kaikki paikat lumen vallassa. Vaan kun ei ole niitä lapsia just nyt huushollissa. :) Tyydyin kuvailemaan lumista luontoa ja kiitin luojaani villahousuista, kireästä piposta ja matalakantaisista kengistä. Kyllä kelpasi.

3. helmikuuta 2008 18:08
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Minä kävin uimassa, tosin sisällä. Hyvää alkavaa viikkoa naiset: minä ilmoittauduin naistenliittoon ensimmäisen kerran elämässäni. En aio polttaa rintsikani enkä leikata pitkiä hiuksiani lyhyeksi vaan päinvastoin olla naisen oloinen ehkä enemmän kuin tähän asti. Mutta aion valaista heille miksi sadismia ei tunnisteta ja miksi nauru on aina ryhmän sisällä olevaa joskus hyvinkin julmaa muotoa siitä samasta.

Ehkä eivät sitä tiedä, voin siis saada joitain kavereita ihan oikein ennekuin miesporukka lyö lisää pahoja leimoja meille aktiivisille naisille. Mitä emme siis olisi, mies sen sijaan saa olla ja tehdä mitä vaan ilman, että miehet tai naiset nostavat edes kulmakarvojaan.

3. helmikuuta 2008 20:53
Poista
Blogger A-K.H sanoi...

Nainen voi olla positiivisella mielellä elämän suhteen, vaikka hänellä ei olisi ollut yhtään miesrakastajaa.

3. helmikuuta 2008 21:12
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Ai yhtään miesrakastajaa. Mitä muuta olisi tarjolla, joka ikäänkuin pelastaisi tilanteen? Lue Kreikan historiaa ja nuorista miehistä, jotka roikkuivat vanhojen filosofien peniksessä; siinä on hyvä kuvaus ei vain homoseksuaalisuuden kuvasta vaan myös altavastaajan tai ihailijan kuvasta. Liian moni liitto tai suhde perustuu tähän asetelmaan: anotaan hyväksyntää hyväilelmällä seksuaalisuutta ja se on silti seksuaalisuuden (myös nautinnon) vihollinen. Silti en ole sadomasokisti enkä masokisti enkä sadisti vaan seksuaalinen nautinto tai tarve lähtee kunnioituksesta, ei alistumisesta. Silti miesvalta rakentaa niin kernaasti huoria ympärilleen sillä myös mies kuvittelee, että nautinto olisi tuo asetelma missä hän itse olisi se tärkeä ja pippelissäroikkuvat vähemmän ja vain hellyttäviä.

Niin kauan kun mies näkee naisensa vain hellyttävänä ja niin kauan kun naisjohtajat roikkuvat vanhojen starbojen mentaalisessa peniksessä mikään ei pääse muuttumaan ns. terveellisempään suuntaan. Tämä on siksi myös feministiasia sillä överochunder ei saa mennä överiksi.
Jos nainen pyrkii selättämään miehen hän repii seksuaalisuuden pois ja se on juuri miesten suuri trauma miksi he puolustautuvat niin vimmatusti.

Sitä "femakot" feministileireissä ei saisi tehdä mutta se menee usein sinne asti. Valitettavasti liian voimakas nais-narsisti menee yli aidan mielestäni. Miehet ovat oikeasti joissain prosesseissa vaan parempia koska ovat historiallisesti harjoittaneet johtajuutta enemmän. Se ei siis ole huonoakaan että johtavat, mutta kyse on heidän kyvystä ymmärtää missä kohtaan naisen johtajuus tulee mukaan. Sitä heikko mies taas ei tajua sillä heikko estää älykkäät naiset vaikka ei milloinkaan estäisi älykkäitä miehiä.

Vastaavasti jos miehiä ei haasta he lähtevät rakentamaan kaikessa rauhassa omia porttoloita ja kuvittelevat, että ovat onnellisia kun voivat käydä näyttämässä oman miehekkyytensä aina välillä.

Mutta kun naiseus ja mieheys punnitaan arjessa eikä sänkykamareissa eikä porttoloissa.
Miksi siis rankaista sitten niitä todellisia naisia?

4. helmikuuta 2008 8:37
Poista
Blogger soli sanoi...

Iines, sinun ikkunasi on niin mainio paikka! Täällä visiteeraavat ihmiset puhuvat tosia ja kiinnostavia asioita, ja sitten tulee jotain nurkan takaa huutelijoita, joista kaikki provosoituvat kuka mistäkin. Se on hauskaa!

HG, erittäin hyvin sanottu!

4. helmikuuta 2008 12:48
Blogger Iines sanoi...

Soli, olen samaa mieltä, että tästä on tullut mainio paikka, kiitos loistavien keskustelijoiden, jotka intoutuvat usein hyvin perusteellisiin puheenvuoroihin.

Itsekin olin tässä juuri kiittämässä HG:tä tästä viimeisestä kerrassaan upeasta näkökulman avaamisesta, johon olisi hienoa saada vaikkapa RR:n asiallinen ja kiihkoton kommentti.

Itse olin juuri lisäämässä jotakin tuohon ajatukseesi, HG, että miesvalta rakentaa huoria ympärilleen. Nimittäin naisvalta tukee yhtä lailla huorainstituutiota ymmärtämällä sitä varsin pitkälle. Huorien ympärilä pyörii sosiaalitätien marttakerho tukemassa seksipalvelujen sujumista jatkossakin turvattuna. Tämä on tietenkin perin kritillishumaania toimintaa, mutta samalla se lyö huoraa toiselle poskelle, sillä ei kenenkään elämäntehtävä voi olla huoranan toimiminen. Jos siihen ajautuu, voisi mieluummin luoda väyliä ulos seksiorjan asemasta. Koulutus on kova sana, eikä siihen ohjaaminen ole sen pahempaa holhoamista kuin huoran terveysholhuukaan.

Naisilla on myös keino vaientaa huoruutta vastustavat naiset syyttämällä heitä moralisteiksi, vaikkei huoruuden kieltämisessä ole mielestäni kyse siitä, että vastustaja paheksuisi huoran työn laatua. Päinvastoin, huorahan on kiltti ihminen, antaa ja uhraa, joten näillä ominaisuuksilla varustettu ihminen on hyvä ihminen, jota tulee kunnioittaa. Kyse on siis muusta kuin moralisoinnista, kyse on laaja-alaisesta ihmisrakkaudesta ja ihmisarvon rikkomattomuuden tajuamisesta. Tätä eivät huoruuden rakentajat ja tukijat ole vissiin milloinkaan sisäistäneet.

4. helmikuuta 2008 13:02
Blogger Rauno Rasanen sanoi...

iines kirjoitti

'johon olisi hienoa saada vaikkapa RR:n asiallinen ja kiihkoton kommentti.'

Mä en jaksa enää (riidellä). Mä haluun olla vain äidin pieni piltti...

4. helmikuuta 2008 13:41
Blogger Iines sanoi...

Raunoseni,

Ymmärrän väsymyksesi. Kukaan ei kuitenkaan ole haastanaut riitaa, paitsi pari anonyymiä puskajussia ja joku utuinen pikku heitoillaan.

Minua nyt vain kiinnosti, mitä esimerkiksi sinä olisit sanonut tuohon HG:n kommenttiin, jossa ilmenee aika syvä tietämys monesta asiasta.

4. helmikuuta 2008 14:05
Anonyymi Anonyymi sanoi...

Kyl a-k.h on ihan oikeassa. Nainen voi olla positiivisella mielellä elämän suhteen, vaikka hänellä ei olisi ollut yhtään miesrakastajaa.

Eikös se nyt ole päivän selvää.. eikä pois tosinaiseudesta. Määrät sikseen.

4. helmikuuta 2008 14:34
Anonyymi Anonyymi sanoi...

niin siis terkut mollyltä:)

4. helmikuuta 2008 14:35
Blogger Leonoora sanoi...

Tunnen leskimummoja, ikähaitari 70-90, joille ei kai ole nuorempana vaimoudessaan tullut mieleenkään (en ole asiasta silti täysin vakuuttunut :)) hankkia itselleen rakastajia, vaikka avio-elämänsä ei aina kovin tyydyttävääkään ollut.
Leskeksi jäätyään heillä olisi mahdollisuus aloittaa uusi rakkaus-elämä, mutta usein on vaikeaa mm. seniori-ikäisten naisten löytää ikäisistään miehistä edes juttuseuraa.
Eläkeläisten riennoissa on etupäässä naisleskiä, ja sitten pitkässä avioliitossa eläneitä pariskuntia.
Säännöistä poikkeuksia tietysti toki löytyy tässäkin.
Rakastumisen ja -tamisen- taito ei katoa mihinkään ikääntyessä, ja seksistäkään ei aivan kokonaan tarvitse luopua, jos kumppanukset tuntevat asiaan tarvetta.
Mm. potenssilääkkeet ja liukuvoiteet auttavat monia mummoja ja pappoja tässä asiassa.
Eri asia sitten on kestääkö haurastuva terveys muuta, kuin silittelyä ja taputtelua :D

Kymmenen rakastumista viiskymppisellä naisella, -viiden vuoden välein ei se aivan mahdotonta liene, varsinkin jos tapaa paljon potentiaalisia, sopivia kohteita. Esim. näyttelijät, poliitikot, lentoemännät jne.
Viidessä vuodessahan karisevat harhaluulot rakastumiskohteen täydellisyydestä jokatapauksessa.

Eikä kymmenen rakastajaakaan mikään ylittämätön raja viiteenkymmeneen ikävuoteen mennessä liene.
Mutta harvinaista se varmaankin on joidenkin nykysinkkujen keräilyvietin rinnalla.
Pitkältihän siinä myös on kysymys riskinottokyvyistä, kokeilunhalusta ja seikkailumielestä, kuin myös don juanismista ja -juanittaristeista :D

4. helmikuuta 2008 15:26
Anonyymi mm sanoi...

"Rakkaushan ei edes pysy formaatissa, vaan tunkee ulos kehyksistä."

Yksikin tuollainen on paljon.

4. helmikuuta 2008 15:58
Blogger Rauno Rasanen sanoi...

leonoora

ennenkuin kaivan nenääni, sanon: olipa kiva 'juttu'.

Ihan oikeesti...ihan oikeesti. En viitti nyt kysyä muttta kohta teen sen...

4. helmikuuta 2008 16:34
Blogger Rauno Rasanen sanoi...

Vai niin!

4. helmikuuta 2008 16:35
Blogger Leonoora sanoi...

Eheheh, eheheh, saihan tuohon Raneenkin vielä elonmerkkejä!

4. helmikuuta 2008 16:45
Blogger Leonoora sanoi...

Kun nyt olen humööri-tuulella, niin käypä Rauno kokemassa iloinen hetki blogissani!

4. helmikuuta 2008 16:47
Blogger Iines sanoi...

Molly, kiitos terkuista! Muistinkin sinut jossain välissä, ja mietin, oletko kokonaan haihtunut blogimaailmasta.

Mielenkiiintoisia nämä blogisuhteet muutenkin. Olen ollut havaitsevinani, että kauheasti on liikettä näissä suhteissa: ne eivät suinkaan ole pysyviä. On kai aika luonnollista kuitenkin, että täällä on enemmän liikettä kuin reaalissa, siis nimenomaan vaihtuvaa liikettä.

Mitä Hannelen kymmeneen rakastajaan tulee, mielipiteet ovat varmaan kuta kuinkin lopussa. Kiitän kommenteista, ja jään ihmettelemään paradoksia: kymmenen on sekä paljon että vähän.

4. helmikuuta 2008 17:16
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Mitäköhän tuota Raunoa vaivaa? Käyttätyy ilmeisen huonosti. On varmasti käväissyt piireissä, jotka ovat ojentaneet häntä miten ns. hienot käyttäytyvät?

Ps. kysy heiltä miten rahaa jemmataan vanhusten rahatilille, sekun käy ilman, että sormi osuu edes nenään.
He ovat tosi taitavia oikkeeestii.
Kyllä meidän yhteiskunta on siis okei; eihän täällä ollenkaan lapset johda. Siksi aikuiset rupeavat vain kirjoittamaan kuten Charlie Chaplin, Monty Python ja kinaamaan siitä, kenen nenästä tulee pisimmät rääät.

Näinhän se menee että tuo Platonin tasapaino ylläpidetään. Kakarat ja roistot johdossa ja aikuiset känkkäränkkinä. Eihän sitä edes huomaa Rauno: laita se sormi vaan nenään ole ystävällinen.

4. helmikuuta 2008 19:12
Poista
Blogger Leonoora sanoi...

Iines: "jään ihmettelemään paradoksia: kymmenen on sekä paljon että vähän."
Kummastuttaa se minuakin Iines, kas kun tasan eivät käy onnenlahjat!

4. helmikuuta 2008 19:25
Blogger A-K.H sanoi...

Vai sellaista tehtiin hg:n muinaisessa Roomassa. Totuus on tarua ihmeellisempi.

5. helmikuuta 2008 2:14
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Sellaista. Eikö ole kamalaa. Pippeli-peliä jos jotain.

5. helmikuuta 2008 9:07
Poista
Anonyymi mikis sanoi...

...von Döbelnkin katseli "aukkoja" Juuttaalla, vanha pukki. Eihän sillä, voihan räkä, ollut edes stereonäköä.

6. helmikuuta 2008 13:02
Blogger A-K.H sanoi...

Viel lempemme saa nousemaan

Miten niin tieto on merkityksellisempi kuin miltä äkikseltään näyttää. Jo on miehenkipeys tässä blogissa puhjennut kukkaan kuin kukoistus kuorestaan.

6. helmikuuta 2008 15:26
Blogger A-K.H sanoi...

Femakkojen miesjahti on ulottunut jo eduskuntaankin. Miehet ovat luoneet naisiin julkeita katseita.

6. helmikuuta 2008 16:05
Blogger Iines sanoi...

Miehenkipeä femakkoblogi. :D

Otas nyt pää käteen ja mene siitä mietiskelemään.

6. helmikuuta 2008 17:15
Anonyymi mikis sanoi...

Opettaja, Iines on ilkeä. Se heittelee meitä lumipallolla !

6. helmikuuta 2008 18:18
Anonyymi Anonyymi sanoi...

mitä on rakkaus? ja kehen?

6. helmikuuta 2008 19:05
Blogger Iines sanoi...

Mikis, tuskin on ilkeä, tein vain synteesin sanotusta, ja saa kai sille nauraa, kun se meni niin pieleen.

Nyymi, mitäkö rakkaus on? No sehän on kipinöintiä. Jos jännite puuttuu kokonaan, kyseessä on kai kiintymys, tottumus tms. joka ei ole eroottista rakkautta, vaan jotain muuta.

6. helmikuuta 2008 20:34
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Miten paljon pitää kipinöidä 20 vuoden jälkeen avioliitossa? Minä sanoisin, että kipinät tulevat nykyään vihasta. Vihaan ja kipinöin myös nettiin siksi.

Psykologi rupesi heti problematisoimaan. Minä en enää käytä ns. humanistipsykologia sillä he ovat sitä mieltä kuten filosofitkin, että vaikka elämä on täynnä kusipäitä ja kaikenlaisia huolestuneita kääkättäjiä ja psykopaatteja ja omniklowneja ja ties mitä niin sinä hetkenä kun niistä valittaa arvoisa (!) psykologi rupeaa silti hakemaan syytä omassa itsessään siinä ihmisessä joka heidän vastuuttomasta kohtelusta on saanut kärsiä. Ymmärrän etteivät he pysty vaikuttamaan ulkomaailmaan mutta miksi pitää katsoa samanlaisella syyllistävällä katseella kuin auktoriteettiroistotkin vaan sen takia, että auktoriteetti on heille sama kuin "totuus". Heille Hitler oli varmaan sama kuin "totuus" jos olisivat elänneet siihen aikaan. Toiset eivät osaa erottaa mitään situaatiossa, heille pitää kaikki olla jossain historiankirjasta mutta kun ne tulevat vasta 50 vuotta perässä. Silti pitäisi osata päättää vähän mistä voi olla kyse.

Mutta ei. Sellaista ei Suomessa enää osata, joten historiankirjoittajat nyt tekemään kirjoja n. 5 kk:n etäisyydeltä. Muuten junnataan kuten valtionyrityksissä sen takia, että aina on junnattu! Kukaan ei mitään voi muuttaa koska kukaan ei ole ennenkään mitään muuttanut. Piste. Pitää tulla kirjasta. Joku auktoriteetti pitää ensin sanoa jossain kirjassa, muuten aivot eivät toimi! Näin se menee.

Psykologit siis lähtökohtaisesti yrittävät kaivaa sillä tulehtuneella silmällään jotain "mystistä" toisen ihmisen elämästä, joka saisi jotenkin hänen palikat paikalleen.

Psykologit (tätä tasoa) uskovat siis, että kaikki muu menee by-the-book tuolla ulkona mutta kun hänen vastaanotoolle saapuu huolestunut katse silmissä ja itku kurkussa niin silloin psykologi on vakuuttunut, että yhteiskunnan ongelmaihmiset ovat ne, jotka buukkaavat häneltä aikaa ja hänen kuuluu saada nämä epäonnistuneet yksilöt takaisin sinne erehtymättömään ja hienoon yhteiskuntaan missä johtajat eivät ikinä valehtele, käytä valtaa ja ota lahjuksia jne jne.

Nämä hienot psykologi-ihmiset näkevät kauppatieteen ja teknisen alan ja tietysti lääkiksen ihmiset putipuhtaina hienon-hienoina ammattilaisina, jotka tasan ja ajallaan hoitavat kaiken korkeimmalla mahdollisella moraalilla ja kun minunlaiset hiiret tai kukkahattu-matalakenkä naiset menemme hakemaan apua siihen, että lähipiirimme kiusaavat, niin psykologit kääntävät nokkeluudessaan kaiken päälaelleen.

Kehtasi vielä kutsua omaa silmänpyöritystä psykoterapiaksi: minun kaktus tuolla ikkunalaudalla reagoi enemmän (piikittää) kun tämä outo tyyppi, joka halusi välttämättä tietää onko kellään muulla samanlaiset mielipiteet kuin minulla. Minäkö olen siis mielipiteeni takia sairas?

Voi kun ihmiset ottaisi vaikkapa 10 miestä, ja jättäisi iloiset, luovat ja ihmisrakkaat kanssasisarensa vain rauhaan. Ei mitään kaukodiagnostisointeja enää, kiitos. Voisiko tämä kanalan kaakatus loppua minun suhteen nyt kun se on siirretty eduskuntaan, tell me that Iines?

6. helmikuuta 2008 22:08
Poista
Blogger Leonoora sanoi...

HG. Anna tulla vaan kaikki viha kirjoittamalla ulos!
Olet siis kokenut hirvittävää vääryyttä -kaiketi työssäsi? Ylitsesi on kävelty, jos nyt olen oikein kirjoituksistasi ymmärtänyt.
Ilmeisesti sinä olet ollut liian älykäs, hyvä ja motivoitunut työntekijä, olet myös paiskinut töitä enemmän kuin muut, ja sillä väsyttänyt itsesi.
Olenko väärässä?

6. helmikuuta 2008 23:12
Blogger Homo Garrulus sanoi...

En voi kirjoittaa tänne sitä, mistä saisi jo kymmenen kirjaa. Tässä ehkä spontaani sappeni mikäli kuolen jota jo joskus pelkään että käy koska en ehkä jaksa kauhean pitkälle enää kun kukaan ei kohtaa kunnolla:

Minun epäonneni on psykopaattinen isä (ellei hän ole psykopaattinen hän oli silti aggressiivinen ja arvaamaton ja raaka) jolla suuri uskottavuus sillä hän toimi 30 vuotta ennen aikojaan, joka johtui siitä, että oli opiskellut USA:ssa ja näki mitä tulla tulee. Ja kun näkee etukäteen saa vaan herjaa ja mätiä tomaatteja osakseen. Sen olen nyt tajunnut sillä minua eniten koulussa kiusannut on nyt naimisissa professorin kanssa, joka edistää samaa mitä minun isäni aikoinaan mutta silti minua piti herjata oikein raasti juuri isäni toiminnan kautta. Minä häpesin koko kouluajan isästäni ja nyt ymmärrän, että hän oli aikaansa edellä.

Sääli, että löi minua sillä minun olo olisi ollut helpompi jos ei olisi myös kotona tarvinnut pelätä. Nyt pelkäsin sekä koulussa että kotona. Sen lisäksi opettajat estivät sen minkä ehtivät. Estivät minulta kaiken mihin olisin voinut saada tilaisuutta.

Systemaattinen sadismi ja he kuvittelivat kuten Hitlerin komppaniassa sotilaat, että niin pitää tehdä. Estivät minusta jopa lucia-neitona olemisen vaikka luokka oli äänestänyt minut siihen. Estivät minut ala-asteelta ylä-asteelle ja sanoivat, etten osaa kieltä vaikka olin heidän omia lapsia taitavampi. Estivät minut kun pääsin järjestötyössä kentän äänestämänä ylös hallintoon.

Estivät apurahojen saannin, estivät työpaikkojen saannin. Estivät koko ajan... mutta elän vielä. Jos joku luulee, että huuto on tässä yhteydessä ns. sairasta niin haluaisin nähdä nämä samat sadistiset lääkärit saavan minunlaisen kohtelun. Jos ei saa apua eikä saa huutaa. Minä olen ylpeä, etten ole ryhtynyt terroristiksi.

Kun viimeisen kerran estivät, että en saanut lukea filosofiaa vaikka omasta mielestä olen siinä varsin hyvä - niin lähellä piti, etten olisi ostanut aseen ja tehnyt Jokelat.

Tuntui, että nyt on estetty riittävästi. Sadismin ja narsismin kasvot ovat tulleet tutuksi tässä taistelussa. Mutta minä en ole aggressiivinen ja sen sanoin myös sille huonolle psykologille. En ole ikinä mutta sitäkö tämä minun kiusaaminen on, että haluatte nähdä meneekö se siihen saakka? Sekö on heidän tavoitteensa? Minä tiedän jo hieman ketkä kaiken takana on, sillä ovat isäni vihamiehiä, ei minun varsinaisesti mutta kunhan jatkoivat vain minuun. Saamme nähdä jatkavatko lapsiini?

Kansa ei siis isäni aktiiviaikana halunnut olla ns. järkevä ihan kuten USA:ssakaan eivät halunneet Nick Carterin suosittamana, vaan halusivat baila-bailaa ja näinollen hän masentui ja otti etäisyyttä - myös minusta. Minä olin jo saamassa takaisin minun suhteeni isääni, joka olisi ollut hirvittävän tärkeää, koska hänen poliittinen osaaminen on laaja ja sitä olisin kunnioittanut. Mutta estivät senkin ja se oli viime syksynä. Isäni ei lähettänyt edes korttia kun täytin 50. Ehkä hänkin on jo kuollut?

Nyt tässä kävi niin, että kun faija löi minua vielä 20-vuotiaanakin minä en saanut apua enkä osannut hakea apua vaan oireilin nuoruudessani ensimmäisessä työpaikassani ja kutsuin naiset, jotka eivät tahtoneet mitään tajua akoiksi. Sitä en olisi saanut tehdä. Sen lisäksi itkin herkästi.
Se on silti suurin synti mitä olen tehnyt; ikinä en ole huorannut enkä varastanut enkä ollut mitään muutakaan. Mutta hehän kierrätti ties mitä. Sairas kulttuuri kertakaikkiaan. Sairas sisäpiiri.

Koska minut silloin 27-vuotiaana samalla nostettiin yli heidän position kansainväliseen työtiimiin paine oli liian suuri. Minä join ja sammuin ja mokasin varmasti monta kertaa (paitsi, etten ikinä mokanut niin kuin he luulivat; en ollut ikinä ns. kevytkenkäinen enkä ikinä ollut monen miehen kanssa vaan oman poikakaverin, joka tosin vaihtui kun täytin 24 häneen, joka on nyt mieheni). Mieheni rakastui minun voimaani ja hauskaan olemukseen joka sitten muuttui surulliseksi ja hajamieliseksi. En voinut käsittää miksi minun elämäni menee näin. Nyt tiedän sen, että kyseessä on toimenpiteet nimeltään ESTO. Systemaattinen estäminen vaikka minä olin voikukkalapsista voimakkain ja nousin aina. En ollut huono ja aina sain loistavat tulokset. Maineeni vain meni tätä rataa ja sen he tiesi. He, jotka kiusasivat ovat maine-mestareita: se on heidän pääkompetenssi: tarinat.

Mutta kun pienessä Helsingissä on kerran itkenyt ääneen tai mitä vaan ja saanut pahat naiset (he olivatkin akkoja) liikkeelle, niin he eivät lopeta.

He siis kiusasivat niin, ettei siitä ikinä loppua tullutkaan ja se kuka heitä yllytti oli taho, joka tiesi etukäteen miten ihmisiä murretaan ja niin aloittivat minusta, ja jos joku heistä näki minut uudessa työpaikassa niin piti tietysti juosta perässä kuiskaamassa vittumaisuuksia minusta liian aikaisin ja idiootit ottivat todesta. Siinä näemme, ettei laatukaan ja tienestikään mene oman narsismin edellä. Narsismi kulkee edellä ja sadismi taitaa olla kaiken yläpuolella. Sitä nämä tietoa hakevat tekivät observointina minun kauttani. Miten paljon kestetään x tilanteessa. Heille elämä on ollut laboratorio alusta alkaen.

Näin minä siis jouduin aina kiusatuksi (joka johtuu minun pehmeydestäni, usko tai älä minun habitus on oikeasti kukkahattu-pehmo-idiootti eli minä kommunikoin liikaa niskaa ja he käyvät niskan päälle siksi). Sen tiedän mutta se on jo syvällä minun liikehdinnässä, enkä sille voi enää mitään. Minä siis tein työtä josta asiakkaat piti, rahaa tuli ja ideoita löytyi ja olin aina työpaikalla enkä ties missä - mutta maine, jonka kehittivät oli suurempi kuin minun totuus.

Koska oli kivempaa teurastaa ystäviään julkisesti he sen tekivät ja aiheuttivat myös, että crm ym. listoissa laittoivat minusta negatiivista sillä siihen oli psykopaatti numero kaksi elämässäni saanut aikaan. Hän oli pomoni jota itse nostin liikkeelle nostamalla hänen tuntihintoja. Kiitokseksi sain potkut vaikka olin suvereeni. Ehkä juuri siksi. Siitä lähtien elämässä on ollut pelkkiä vaikeuksia.

Minun heikkouteni on ilmeisesti hakeutua samanlaisten miesten luo koko ajan: psykopaattien. Heitä seurataan tomppeleina. Ensimmäinen bestis meni mukaan tuohon julkiseen mestaukseen ja levitti vielä nopeammin sontaa kuin kukaan muu.

Minä hakeuduin töihin toiseen kaupunkiin ja kaikki meni hienosti 2 ensimmäistä vuotta kunnes itse pelästyin mitä näin. Minä olin ruvennut oikeasti ymmärtämään ns. ansaintalogiikkaa sen "hidden agendan" mukaan, eli sen kautta miten todella struktuurit rakennetaan tässä maassa ja yritin kommunikoida ennen kuin oli myöhästä. Minä tajusin missä maassa elän ja miksi asiat ovat näin kun ovat. Yritin kommunikoida: nada.

Mutta minä olin aivan väärä ihminen sellaiseen: vaikka asia mistä kirjoitin oli oikea ja tärkeä ja vasta nyt lehdissä eli 7 vuotta myöhemmin niistä on juttuja (minä näin samat asiat jo 2001- )niin tämä vasta naurua aiheutti. Minähän olin jo valmis idiotti ja nyt nämä kirjoitukseni oikein leimasi sinetillä minun mainettani.

Olin maan suurin limbo, niin laaja idiootti ja typerä tyyppi, jota kukaan ei enää puhutellut. Kukaan ei vastannut puhelimeen, ei pyytänyt enää käymään enkä saanut enää työtä. Minun mies meni heidän lauluunsa mukaan. Hän yritti tukehduttaa minut kuoliaaksi eli ylläpitää NonGrata-suhdetta jotta hänen oma paha mieli ei saisi kolhuja. Hän piti itse huolta itsestään työpaikalla ja omien vanhempiensa kautta. Minua hän ei milloinkaan tukenut joka aiheuttaa vihaa ja tätä tuo psykologi ei meinannut tajuta ollenkaan. Outoa.
Mieheni piti siis täyttä mykkäkoulua ja minun vaisto sanoi, etten jaksa pian olla yksin täällä maapallolla sillä jo tieto on kauhea ja sitten sitä ei saa minnekään jakaa. Kaikki nauravat ja silti jatkoin kertomista. Taisi silti roistot senkun lisätä toimenpiteitä sen takia, että hehän luki viestini, jotka poliittinen eliitti ja muut vaikuttajat vain heittivät sivuun. Minua sen sijaan parjattiin aina vain enemmän. Siksi otin Chaplin roolin.

Minulla ei ollut ketään ja isäni lopetti kaiken keskustelun. Syy siihen oli se, että tämä julkinen teurastus, julkinen juoruaminen ja julkinen nauru teetti sen, että ne, jotka olivat aloittaneet kaiken joutuivat häpeämään ja sen he eivät aikoneet tehdä ilman vastaiskua. Vastaisku oli kaivaa esiin isäni poliittinen tausta ja löysivät kun löysivät hänen nimensä Tiitisen listalta.

Se oli koko suomenruotsalaiselle ankkalammikolle jonkin selvä merkki, että minut (!) sai tappaa julkisesti ja häikäilemättä. Nyt (kuten muistatte) revittiin auki isäni tausta ja hyeenat repi siitä ja juristit tienasivat jälleen. Mutta vaikka isäni olisi ollut jollain lailla sekaantunut johonkin niin minäkin olin jo entuudestaan pelkästään kärsinyt hänestä; pitikö minun nyt vielä toisenkin kerran kärsiä ja tällä kertaa omalla elämälläni? En saanut enää työtä mistään ja ihmiset eivät enää ottaneet mitään todesta mitä sanoin.

Itse tiedän, että isäni oli kielitaitonsa takia mm tulkkina myös mukana näissä 60-70-luvun DDR:ssä. Mutta eihän kukaan noitavainon aikana mitään kysy vaan jahti sen kun laajeni. Kukaan ei enää minun kanssani jutellut vaan mieheni (joka muistuttaa matti vanhasta tyypiltään) sai kaikki pisteet ja kaikki piti häntä vain fiksuna eikä kukaan edes vaivannut puhua minulle.

Minä rupesin lihoamaan ja masennus oli ovella koko ajan mutta en päästänyt sitä valloille. Ylläpidin itseni lasteni kautta: heidän takia pysyin pystyssä.

Pidin omaa fantasiaani ja uneksin päivisin, jotta pysyisin kasassa koska en löytänyt ainoatakaan professoria, kaveria tai edes sukulaista joka olisi tajunnut koko asiaa. Heidän mahdollisuudet nähdä koko skaalaa ei ollut olemassa, äitinikin vain kurkki sivusta ja huokasi. Tajusi mutta ei tajunnut. Siskoni oireili varmasti saman aallon takia ja juoksi psykologeille ja siellähän revitään normaalius epänormaaliseksi.

Siskoni löperrykset pelastaakseen itsensä pahensi myös minun tilannetta. Nyt kansa lähti hakemaan kaikenlaista minusta joka sopisi siskoni tarinointiin (psykologien nauhoittamat tarinat eivät ole enää yksityisasiaa, ne leivävät poliittisesti koska myös psykologit ovat kauhuissaan eli heidän työtä pitäisi kieltää).

Meillä ei siis minun mielstäni enää ole yksityissuojaa kun käymme psykologeilla vaan tieto leviää aina ikäänkuin salassa vaikka vastaa pikkutyttöjen peukalolupauksia ja saattaa tällä tavalla vain pahentaa kaikkien sekavuutta. Jos tämä maa ei ole sekaisin ennestään väitän, että psykologit tekevät tänä päivänä enemmän hallaa kuin hyvää. Syynä on se, että harvalla muulla ryhmällä on niin huonot yleiskuvat mitä maailmassa oikein tapahtuu kuin heillä, ja sen tähden he hakevat kaikki oireilut vain ihmisestä itsestään, joka on aivan väärin ja sekoittaa vielä enemmän.

Minulta siis hävisi kaikki. Minä tein laadukasta työtä ja muita nopeammin mutta olin koko ajan limbo. Kun yritin hakea apua nämä ns. auttajat eivät vaivautuneet edes kuuntelemaan vaan juoksivat tiehensä ennenkuin pääsin edes juttusille. MInä näen silmistä heti missä mennään ja yleensä niitten valmis irstas tai huumorintäyttteinen pre-attitude löi kaiken maahan ennenkuin pääsin edes puhumaan. Vieläkin olen valmis lähtemään pois maasta; olen jo valmistamassa osittain itselleni uutta elämää vaikka sekään ei ole ratkaisu. Minä olen jo 50 enkä ole saanut mitään tilaisuutta sillä nämä arvovaltaiset (paska)ystäväni piti aina oman gloriansa korkealla ja nautti omasta sadistisuudestaaan enemmän kuin oikeasta välittämisestä. Kun minä raivoistuin joskus se tieto meni ennen mitään muuta ja nyt kirjattiin sitten ylös, että olin huutanut. MInun täytyy sanoa, että olen tyytyväinen, etten ole huutanut joka päivä. Nämä puolikuolleet vanhukset joiden ääntä silti noteerataan katsovat vain inholla minua ja huomauttavat,että olen lihava ja höhö pitäisi niinkuin vähän pitää kunnosta (edes) huolta. Ovat siinä nokkelia kun kertovat viisauksiaan.
Toinen porukka ovat ne lääkärinaapurit, jotka puolestaan ovat päättäneet, että minussa esiintyy jotain varsinaista vikaaa joka ei vaan ole tule tullut esille ja sitä odotellessa he myrkyttävät omalla auktoriteetillaan loput naapureista. Katsovat ja testaavat; jos kuljen hajamielisenä yli kadun se noteerataan ja minulta kysytään miten minä voin.jne jne.

Minun bestis käytti puheenvuoroa loppuillasta (sen jälkeen kun olimme ensin olleet ihan kivassa ja normaalissa vuorovaikutuksessa) missä hän yht.äkkiä pyysi minulta selvityksen, olinko jotenkin nyt aivan sairas? Mitä, minä kysyin? Mitä tarkoitat. -Juu, sinun on oltava sairas tämä bestis sanoi ja sanoi soittavansa minun miehelleni.
Sitä hän oli tehnytkin, ja nyt meidän 40 v. kaverisuhde on tällä loppu. Jollei voi luottaa edes omiin bestiksiin, jotka tietävät ihan kaikki detalit, ei ole enää ketään jäljellä.

Minä raivoistuin ja lähdin saman tien ulos. Jo oli outoa sakkia jotka väkisin halusivat pitää minua sairaana.

Olen aivan terve, jos joku epäilee haluan mielellään tavata vaikkapa akateemisen kirjakahvilassa koska vaan.

Minä en ole mitenkään hullu enkä mitenkään sairas vaan ainoastaan väsynyt elämään riistana muiden sadistisuudelle. Miksi minä avaan heissä sitä, en tiedä. Sitä eivät psykologit ole edes ratkonneet sillä he hakevat syitä mm isästäni jne vaikka itse sanoin, että olen jo 30 vuotta sitten clearannut identiteettni ja ollut vain valmis tekemään töitä sen alueen sisällä missä olen suvereeni: valmentamisen ja coachingin sisällä.

Minua on silti kohdannut vain estolistat ja kaikenlaiset "tietäjät" joiden tieto on perustunut tuohon yleiseen lynkkaukseen, joka alkoi kun olin 5 vuotias.

Minä mietin miksi näin kävi ja kuka tässä oikein voitti jotain? Minulta meni koko aikuisuusikäni: en ole ikinä saanut tehdä töitä vaikka olin jossain vaiheessa tajunnut miten nopeasti opin asioita ja olen supernopea mm tekemään monta asiaa samanaikaisesti (ilman, että laatu kärsii mutta siitä kärsi ehkä ympäristöni?) eli jos olisin saanut tehdä töitä kunnolla olisin varmaan tehnyt loistavan karriäärin. Mutta kun muut halusivat välttämättä sanoa miten minun sitä työtäni pitää organisoida, vaikka itse organisoin aivoissani ensiksi ja työpöydällä toiseksi. Meidän management-maailmamme haluaa silti että kaikki nostavat paperit samanlailla ja samanaikaisesti. Se on heille ikäänkuin hyvä työntekijä. Ei siis lopputulos ja asiakastyytyväisyys vaan miten työ hoituu ja kontrolloituu heiltä, jotka sitä valvovat. Se on ollut syy ehkä. Minä olen ollut aivan liian nopea voisi sanoa.

.. ja nyt voisin vain mennä vaikkapa ennenaikaiselle eläkkeelle. Mitä tässä yrittää kun silti tapetaan.

7. helmikuuta 2008 8:53
Poista
Blogger Iines sanoi...

Voi sinua voikukkalapsi, Chaplina. Olet ihana ihminen, voimakas ja elinvoimainen, täynnä hengen paloa. Maa ympärilläsi palaa, kaikki kärventyy, mutta sinä et muutu tuhkaksi, koska sinä uskot siihen, mitä tiedät näkeväsi.

Kiitän sinua kirjoituksestasi, jonka luin hartaasti. Mitään näin rikasta ja puhuttelevaa täällä ei ole kai koskaan kirjoitettu.

7. helmikuuta 2008 9:09
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Kiitos

7. helmikuuta 2008 9:11
Poista
Blogger Leonoora sanoi...

HG, koskettava kirjoitus. Kiitos.

7. helmikuuta 2008 12:17
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Jimmy Carter tietysti. Minulta menee nimet väärin ja tämä on siis todellinen ongelma sillä muistin on nopea ja tarkka ja osaan pitää monta simultaanista vektoria päässä missä jakaan kategorioihin kuinka moneen modaliteettiin tahansa. Se on kompetenssini: olen hyvä laskemaan päässä ja nopeasti ja vaikeitakin.

Mutta kun pitää tarinoita kertoa minä en osaa enää. Minä jään kiinni nimiin ja näin yksinkertaisen takia minua pidetään tyhmänä. Minun mies yleensä toistaa minulta saaneet vitsit ja näin perheen toinen osapuoli on hyvä toistamaan ja toinen hyvä keksimään. Mutta tähän asti mieheni on auttanut vain itseään ja se on tehnyt myös hallaa - ehkä eniten. Siihen ei olisi minkäänmalliset viikset enää ollut lohduksi vaan aito ymmärrys. Nyt vain spekuloivat koska heidän oma napa mielsi sen niin, että ihminen, jolla nimet pysyy kasassa on älykäs vaikka ei osaa helpointakaan laskua suorittaa päässä.

Outo tämä elämä ja minut kaadetaan tämän nimimuistin takia heti sekunnissa ja sitten eivät enää katso minuunpäin. Kukaan ei siis anna second chance kun ekä on mennyt tuohon. Oppisivat vähän katsomaan miten kompetenssit rakentuvat. Sitä ei taida kukaan vielä tässä maassa: kerro siinä tapauksessa kuka osaa näitä tällä tasolla missä ei ole mitattu polyfoniaa ollenkaan. Nobody.

Oisko siinäkin tutkimuksen alue?

7. helmikuuta 2008 13:09
Poista

12:31 PM  
Blogger Hallatar said...

Hei

Jos lainaat runojani,
voitko ystävällisesti lainata ne oikein? =)

Runon nimi on
KESÄ oli kuin viini...

6:41 AM  

Post a Comment

Links to this post:

Create a Link

<< Home