Neljä tonnia ja lounari päälle...tnx tai rupean ompelemaan

Homo Garrulus sanoi...

Minä olen halunnut vaikuttaa opettajien koulutukseen asennepuolella. Se on ollut päämääräni jo 10 vuotta mutta nykyään alan jo uskoa, ettei sellaista Suomi tarvitsekaan. Täällä ollaan jo niin totaalisen täynnä olemassaolevaa systeemiä, ettei kukaan halua enää kehittää (sanan oikeassa merkityksessä) uusia näkökulmia, uusilla perspektiiveillä. Ei edes ymmärretä miksi sellaista pitäisi. Ei osata kuunnella mutta muita pyydetään kuuntelemaan...jne jne toivotonta.

Silti se on aina ollut "missioni".

7.3.08

heikki rönkkö sanoi...

Voin nähdä silmissäni nähneeni HG:n vastauksen mummon kysymykseen mutta kuitenkaan se ei näy täällä!

Maalaisjärkeni ei ole unohtanut sitä julkaista, vaan jokin tekninen syy on takana, ehkä valtion asettama lapsipornosuodatin?

8.3.08

Homo Garrulus sanoi...

No niin Heikki, sieltähän se tuli. Kävikö se jossain luettavana vai piditkö karanteenissa? Miten nämä bloggivastaukset oikein toimivat? MInulle sanoi muuan internet-asiantuntija joka on ollut mukana rakentamassa ihan alusta saakka alustoja ja hierarkioita, että tämä avoin internetluukku on viimeinen "falskaava" osuus, ennenkuin saavat avoimen keskustelun myös ns. kontrolloitua.

Näin meitä viedään kuin pässit narussa, indoktrinointi on paksumpaa kuin uskoisi ja syy on siinä, että ihminen pitää olla kokenut, jotta voisi jotain tietää. Sen takia Gunter Grass oli niin hyvä kirjailija ja kriitikko koska hän oli ehtinyt olla hieman ensin natsien leirissä, jotta voisi sen oikeasti tajuta. Tämän takia oli aivan ihmeellistä, että häntä häpäistiin Nobelin palkinnon takaisinottamisella; maailman on pakko antaa ihmisten kokea jotta havahtuminen voisi avautua. Mutta nykyään pyydetäään kävelemään kirjastossa vain Hylly A:n ja Hylly H:n välillä ettei vaan vahingossa suututa ketään ja sen takia meidän historioitsijat ja filosofit oppivat hyllyt: ei kirjojen tuomaa sisältöä. Jos siis kokematon (sanan oikeassa merkityksessä) lukee toisten arvomaailmaa se ympätään siihen omaan persoonaan eikä kokeneen persoonaan.

Vain kokenut persoona voi siis vastaanottaa teoriaa, ja tämä on ihan sitä koulukirjojen ABC:tasoa jota ei osata tulkita mistä kaikki Locke, Hume ja muut kunnon filosofit jauhaavat nuo 80.000 sivua mistä Kemppinen kirjoittaa. On liian yksinkertaista ymmärtää ja sen takia luodaan systeemi, jossa ymmärrys on jokin sisäänleivottu uskomus. Se rupeaa sitten elämään ja näin on sokeus saatu aikaan mistä Saramago hyvin kirjoitti. Mutta eivät ihmiset edes sitä ymmärrä koska eivät näe omaa sokeuttaan.

Elämä on siksi aina nurinkurinen: on pakko olla katuva roisto, jotta voisi olla hyvä poliisi mutta mistä sitä tietää, onko katuva poliisi katuva vai pelkästään roisto joka haluaa tulla poliisiviranomaisten leiriin päästäkseen askeleen edelle omissa roistopuuhissa?

Katuminen ja nöyrtyminen on saatava palkitsevammaksi kuin mitä se on nyt. Mutta siinä on uusi este, joka noudattaa tuota edellistä: roiston aivot ovat jo orientoituneet huijaukseen eikä valmennukseen: hänen oma häpeä (=este omissa aivoissa) ei suo hänelle sitä nöyryttävää tilaa, mistä samalla olisi kyse. On siis pakko kestää kiusatuksi tulemista sen lisäksi, että aikoo antaa helpot tienestit pois. Jo rupeaa olemaan suuret vaatimukset. Moneltakaan ei tule onnistumaan sillä myös aivojen uudelleen kohdistaminen on raskas ja vaativa prosessi ja välivaihe (milloin kompassia rukataan) on tila missä sairaus on suurempi mahdollisuus kuin eheäksi palautuminen.

Tämänlaiset aivojumpat eivät ole suositeltavia. Kun minä tein nämä minun ympäristöni rupesi mieltämään minut sairaaksi vaikka olin selvästi heitäkin kirkkaampi mielipiteissäni. Mutta nyt heidän olotila (relaatiossa minuun) rupesi näyttämään sairaalta ja aiheutin jossain määrin pahaa mieltä minua tulkanneille. Heidän sairaus nousi eli heidänkin oli pakko rukata omia kompassineuloja.
Näin dominoefektillä mennään.

Mutta maalaisjärjellä on vielä suuret kannattajat Suomessa, joten meidän ns. kompassineulan muutos ei tule maksamaan ihan niin paljon kun mm Englannilla ja Ranskalla. Saksasta en osaa sanoa, mutta heille on tyypillistä pysyä koossa eikä joutua kaaokseen vaikka urputtavat. Samalla sellainen kylmä järjestäytyneisyys on sitä mistä kirjoitat: ovat aina ylivaltana suuruutensa takia ja kyvystä ylläpitää järjestystä kun muut ovat hysteerisiä.

Oppimisen kannalta tämä ikuinen järjestäminen on samalla luovuuden menetys mutta vastakkaisilla metodeilla jos vertaa Englannin kykyä hiljentää porukkansa esiintymällä kohteliaasti ja hyökkäämällä selän takana. Saksa toimii kuten armeija siinä missä Englanti toimii kuten Kuninkaat saduissa. Sekä Englanti että Saksa murentavat luovuutta vaatimalla järjestystä mutta Ranskasta, josta tihkuu seksuaalisuutta, nautiskelua ja tyylitajua tulee sen takia koko alueen moottori ajattelun suhteen. Samalla heitä ei liikuta yhtään sen enempää kuin edellämainittujakaan se, etteivät päästä ketään muuta omaan sisäpiiriporukkaan. Ovat samalla lailla kultturellisesti pakkaantuneita kuten omat suomenruotsalaisemmekin mistä kirjotat Kolben kautta. Pitävät yhtä ja ajatus rupeaa siksi siinä ringissä olemaan yhtä tiivistä eli ei vaihdu olettamusten ulkopuolelle vaikka keskustelevat eri suuntiin ja ovat avoimia. Olettamus on sama kuin alusta.
Alusta rakentuu jo lapsesta, ihan kuten Vygotskij sen kertoi: lapsi punoo kahdella kangaspuulla aivojensa kapasiteettia: yksi punoo substanssin tulkintamekanismia ja toinen substanssia. Kehitys ylläpitää sekä järjestelmän muutosta että muutosta itseään.
Tämä on se ydin miksi koen, että Fairbarnin psykologia on oikea (mutta unohdettu, kenties indoktrinoinnin takia?).

Avoimuus kun ei voi olla muuta kuin oma kokemus - trotz alles.
Ei ole avoimuutta ilman pre-attitudea eikä vastaanottavuutta ilman omien halujen/tahdon täyttä ymmärrystä. Pitää tietää missä ne omat kompleksit ovat ja missä oma elämä on saanut käsityksensä.

Pitää jatkuvasti olla itsensä yläpuolella, mutta ei Yliminän kautta (Freud) vaan ainoastaan reflektoimalla kriittisesti omaa minuutta.

Sitä voisi kenties opettaa ilman, että mennään liiallisuuksiin?

Tätä voisin tehdä Heikki: tarjoatko duunia vai rupeanko kirjoittamaan runoja? Sitä näet ehdotettiin minulle. Toinen puoli katsoi, että voisin tutkia jotain, josta kapitalismi ottaisi sitten taas uudet innostuksen aiheet omiin (sadistisiinkin) puuhiin. Mutta se ei tuntunut lainkaan miellyttävältä, ei vaikka ns. asiantuntija toisensa jälkeen ehdottivat sitä.

Minä en saanut sanoa - en milloinkaan enkä missään enkä kenellekään ennenkuin sain kaiken tämän sanottua - enkä nytkään oikeasti tiedä: KUKA MEINAA VIELÄKÄÄN OTTAA TODESTA YHTÄÄN MITÄÄN MISTÄ PUHUN. MINULLE EI VAAN ANNETTU ELINTILAA - EI MILLÄÄN VAIKKA KUINKA ARGUMENTOIN JA PYYSIN.

No matter what.