Talking is mental walking

Charlie Chaplin pelkäsi koko elämänsä koska kukaan ei viitsinyt ymmärtää, oli helpompaa nauraa. Kyse on vakavasta asiasta, missä tekniikka pakottaa kulttuurit nöyrtymään johonkin joka ei ole ihmisyydelle milloinkaan oikein. Zizek on minusta ottanut mallia? Ehkä hänet on ns. luotu? Ehkä ei ollut Zizekiä ennenkuin minä aloitin? Kuten Naomi Kleinkin - ovat piilaakson tuotteita koska me tuotamme ja he rahastavat? * aito ei kopioi ketään *

Tuesday, March 04, 2008

Logiikan, musiikin ja matematiikan erot ovat myös sekoittavia.

Jos on harjoitellut logiikkaa on harjoitellut kehäpäätelmää tai tarkkojen määritelmien tarkkaa matemaattista yhtälöä, joka pitää loppua siihen mistä alkoikin. Tarkkaa ja eksaktia.

Ei mitään bifurkaatioita, jotka saattavat heittää paradoksaalisesti toiseen suuntaan vaan ihan suunnattu toimenpide, suunta tiedossa etukäteen vaikka ratkaisu ei ole valmis etukäteen. Silti yksiselitteisiä koukeroita, eikä mitään ns. tulkintavapautta ole mukana muutakuin reitin valinnassa.
Joko on tai ei ole. Joko menee ta ei mene. Saa valita mutta lyhyin tie on se, mitä halutaan.

Sopii siksi mm fysikaalisiin olosuhteisiin enemmän kuin semioottisiin, missä hypoteesit ovat pysyviä vaikka vaatisi korotusta (higher order), jotta laskenta olisi suoritettavissa.
Semiotiikka esitää symboolitasoa, jossa kieli on ihmisen tasolta eli konkretian tasolta ja sen takia sitä ei voi ilman bifurkaatiota (=vapautta liittää oheisteorioita mukaan, jotka sinänsä haarautuvat koko ajan)
käyttää logiikassa. Kuka sitten haluaa käyttää aikaa siihen, että hypoteesit laajennetaan ylöspäin ja sivuille sen takia, että looginen laskenta ei muuten kykene tekemään sille vaadittua päätelmäkehää? Aikamoinen työ ja tätä ollaan joissakin informaatioteorioissa yritettykin mutta ei taida olla kovinkaan käyttökelvollinen sittenkään vaikka pelkään pahoin, että mittaukset mitä tehdään ihmisten diskursseista voi nojautua myös näiden kokoonpanoihin, vain sen takia, että niitä on joku kyennyt myymään sisään. Minä olen vanhana myyjänä huomannut, että markkinoille voi helpoiten myydä huonoa sillä ostajat ovat silloin ns. "mukana" itse logiikassa. Eivät siis osaa ostaa vaikeita ja sen takia ostetaan vanhaa ja surkeaa, koska ostaja saa silloin kokea olevansa asioiden "yläpuolella". Näin mm vanhentuneet personaallisuusmääritykset käyvät edelleen kaupaksi ja erilaiset rekrytointifirmat ovat ylpeitä siitä, että heillä on toimiva (mekaanisesti) tietokonejärjestelmä, joka auttaa heitä rekrytoimaan. Kukaan ei sano, että systeemi on vanhentunut sillä hehän ovat juuri oppineet sitä käyttämään...ja se maksoi kamalasti.

Näin hyvät jäävät rannalle sinne minne ei-toivotutkin, sillä järjestelmä on juuri jonkun Gaussin keskimääritelmän mukaan laadittu, sillä todennnäköisyys, että laatija eli tätä ajattelun rataa on suurempi kuin että laatija olisi ollut sitä 2%, joka on älykkäämpi kuin keskimäärä.
..

Tämä ICT ja rekrytointi-idea on siis keskipaksua ja keskihajutonta hakeva joka tietysti voi olla hyväksi suurille firmoille. Mutta minne luovat ja nopeammat ja näkevämmät sitten menevät? Taiteilijaksi?
..

Musiikki noudattaa symboliikkaa, jossa tasot ovat automaattisesti mukana: matalalla, keskiasteella ja korkealla.

Kyse ei ole enää lineäärisesti kulkevasta toonista vaan tone-of-voice näkyy myös symboliikan kautta vaikka symboolit sinänsä olisivat samoja kuten tekstissäkin. Computativis-kognitiivinen teoria sopii yhtä hyvin mutta looginen tai matemaattinen tapa katsoa ongelmaa muuttuu eri domaineille, jonka avulla voi taas jakaa (jos jaksaa) bifurkaatiolle; haarautuville vastakohdille - eli miten symboolin tekovaihe osoittaa rajatilassa itsensä vastakohdan. Tämä tarkoittaa sitä, että kun vedetään raja esim. "erämessut" niin voimme kysyä tuleeko messuilla olla myös urheiluvaateliikkeet. Kyllä, sanoo joku. He myyvät erävaatteita. Mutta totuudessa urheiluvaateliikkeet myyvät hyvin vähän erävaatteita ja enemmän muotivaatteita sporttisen leikkauksen mukaan.
Joten symbooli tai ikoni "erämessuista" katkeaa siihen mihin se halutaankin katkeavan. Joko ottaa mukaan jonkun kategorian tai jättää pois. Missä kohtaa siis kategorisointi katkeaa on ainainen ongelma, sillä kaikki on osaksi toista käytännössä.

Vain symboliikan tasoissa eksakti on eksakti: K-kirjan on aina K, 2-numero on aina 2. Mutta ymmärysten tasolla (missä algoritminen ajattelu ei enää päde) rupeaa tulemaan käytännön ongelmaa mukaan; missä katkaistaan.

Missä katkaistaan tajunta, onko pikkupoika, jolla kynsilakkaa lapsi vai seksuaalisesti häiriintynyt? Jos hän on 5 vuotias kaikki pitää lapsena, jos hän on 15 osa rupeaa jo pitämään hieman erikoisena ja transvestiittina kenties. Tässä tulee mielen kepposet mukaan ja kuinka usein se ei olekaan juuri nuo pre-attitudet? Joku signaali iskee päälle, ja se sitten määrää.

Mutta signaalit eivät ole matematiikkaa vaan pelkoa tai muita negatiivisia muistijälkiä (Psykologi Fairbairn sanoo, että vain tyydyttämättömät symboolit ovat muistissa - positiiviset menevät pois mielen syvyydestä. Tästä syystä persoonallisuus muovaantuu nimenomaan niistä määritteistä, jotka vaativat vastusta (Igra 1983, 95).) Siksi signaali (=viesti, input) käy vain käymässä ja repii mukaan ne attribuutit, joiden takia vastus on valmiina. Jos seksuaalisuus on ongelma lännessä tämä on se ikuinen pysäyttäjä mutta eipäs pysäytäkään enää positiivisesti sillä Minuus kääntää (paradoksi reflektiossa) logiikan niin, että minän mukaan Minä on oikeassa ja sen tähden toinen on väärässä tai siis tässä tapauksessan ilman reflektiota ja oman minän tarkastelua helposti vain esim. transvestiitti.

Tämä on se mielen logiikka, mihin minä uskon. Tätä vahvisti myös Alfred Adler.

...

Päivän höpötyksen
tarjosi Teille
HG

Labels: ,

4 Comments:

Blogger ninni said...

Söplöä naistenpäivää youknowyourerightpain.blogspot.com

8:09 AM  
Blogger Hanneles paradis said...

niin, ja valenssit

8:39 PM  
Blogger Homo Garrulus said...

Ad Toipila:

Mieti sellaista fenomeeniä mistä kirjoitan. Lapsi on huomattavan lahjakas mutta syrjäytetty jo ennen kouluikää. Kumpikaan vanhemmista ei paljon painoa siihen laita. Selittävät pois päiväjärjestyksestä ja ovat tyytyväisiä, jos penska ei aiheuta huolia. Tämä jo tuo ahdistusta, joka sammuttaa juuri luovaa ihmisitä. Ei-luova voi jatkaa ilman kannustusta tai rakkautta mutta vähänkin taitelija-ihminen menettää osan kognitiivisesta terävyydestä jos ulkomaailma viis veisaa hänestä.
Tämän takia juuri taiteilijat rupeavat mm dokaamaan. Itsetuhoisuus astuu kuvaan.

Sitten Toipila tulee tila, missä koulussa opettajat jatkavat tätä hienostokaupunginosan naisten simputusta ja vaikka kuinka tekee hyvät tulokset niistä ei ikinä sanota mitään. Annetaan alhaisemmat numerot mitä pitäisi; jos on ollut hyvä joku muu saa kiitoksen, jos on vähänkin huonoa saa valtavat haukut ja kaikkien edessä. Oppii häpeämään, mutta ei vieläkään ymmärrä koko kuvaa. Ystäväpiiri hylkii aivan pienistä paheista, ei saa edes sanoa mitään vaan silloin on kuulemma näsäviisas. Ei saa mitään muuta kuin "ottaa vastaan toisten apua" joka on siis lähtökohtaisesti väärin sillä ei tämä yksilö mitään apua tarvitse vaan kunnioitusta. Mutta kun sitä ei siis edes aiota antaa, vaan kyse olisi, että tämä epäonnistunut yksilö (syy, että häntä pidettiin epäonnistuneena oli se, että hänen isänsä oli sosiaalidemokraatti ja kuulemma vielä DDR:ssä ollut 70-luvulla). Kaikki piti valmiiksi syyllisenä ja nuorisoporukoista tämä yksilö oli tyystin poissa. Ei saanut ikinä mitään kutsua ja kaikki rupesivat hylkimään. Yksi lääkärikaveri kuoli tsunamissa ja hän oli puolestaan superhyvä nuolemaan vallitsevaa valtaa ja korottamaan itsensä. Tämä ihminen edesauttoi tätä simputusta sillä hän pätesi monesti juuri tämän toisen lahjakkaan tiedoista. Ero heillä oli siinä, että lääkärinainen oli saanut tukea kotona ja tämä reppana ei ollut saanut. Molempien pää oli yhtä skarppi mutta porukka veti eroa ja se tapahtui juuri opettajien avulla. Koska hekin vetivät eroa. Näin masennus lisääntyi ja ainoat ryhmät, joihin enää oli pääsyä oli suomenkieliset ns. katuporukat. Sinne tämä yksilö joutui kun muut ovet eivät avautuneet. Näin saivat sitten vielä enemmän vakuutusta, että oli ollut huono ja tyhmä yksilö ja paitsi että edelliset luokkakaverit kiusasivat nyt rupesi myös muut kiusaamaan. Oltiin vakuuttuneita, että oli sosiaalisesti ongelmallinen tyyppi jolla ehkä seksuaalisia ongelmiakin. Kaikenlaiset typerät keksityt kiusaamista lisäävät kaukodiagnoosit heitettiin peliin ja aina välillä niistä tihkui jotain myös uhrin korviin. Jaha, vai sitäkö ne uskovat. Kauheaa.

Mutta vuodet meni ja lopulta tuli takaisku milloin ei voinut enää perääntyä ja jättää pahat puheet taakse. Oli selvitettävä oma kognitiivinen dissonanssi. Miksi ihmiset pitävät minua kaikenlaisena mietin? Minähän en ole ollut lainkaan sellainen mistä he puhuvat. Minä näytän ehkä väärältä (minulla oli aina halvat vaatteet ja liikaa meikkiä kuten tämän päivän pissiksillä). Mutta miksi kukaan ei kuule mitä sanon. Miksi kukaan ei näe minun auttavia käsiä ja ystävällistä kieltä? Miksi minua
vuosi toisensa jälkeen parjataan ja
asia pahenee mitä enemmän yritän kysyä MIKSI.

SE MINUA VAIVAA. Sen lisäksi olen kirjoittanut tuhat meiliä täyttä asiaa ja suuria filosofisia löytöjä (yksi niistä tuo oravannahka juttu joka kenties maallikon silmissä on turha asia, mutta totuus on se, että rahasta on kuten onnellisuudesta tehty itseisarvo ja se on suuri löytö: molemmat ovat mittareita alunperin).

Mutta minä en saanut edes paikkaa yliopistolla. Yrittivät vain olankolahduksella häätää ulos koska jokainen vain oli kuullut miten minä nyt olin jotain kummallista koska ei ole savua ilman tulta. Mutta kun tuli on yhtä vanha kuten nuo oravannahka-asiatkin niin kansa ei ole kykenevä enään ymmärtämään riittävän pitkän ajan takia. Minä olen pakotettu taas kerran kertomaan kaiken ja aiheutan sillä lisää traumoja - mutta yliopiston sisällä kun estivät sen minkä nyt aikovat ITSE SANOA TÄSTÄ EDES: - ÄLÄ KUULES ENÄÄ TUOTA VANHAA VATVO.

NÄIN TULEVAT SANOMAAN SILLÄ SITÄ MINÄ OLINKIN JUURI TEKEMÄSSÄ KUN YLIOPISTOON TULIN. SE OLI JUURI MITÄ OLIN MELKEIN ONNISTUMASSA MUTTA KUN HEIDÄN PITI VÄLTTÄMÄTTÄ REPIÄ KAIKKI HAAVAT AUKI JÄLLEEN ETTÄ ITSE SAISIVAT EMANSIPAATION JONKUN ASIAN SUHTEEN.

NÄIN MEITÄ YKSILÖITÄ KÄYTETÄÄN MILLOIN MINKÄKINLAISEN ONGELMANRATKAISUN OBJEKTINA MUTTA EIVÄT TAJUA ETTÄ SAMALLA REPIVÄT MINUN IHONI VERESLIHALLE JA JOUDUN ALOITTAMAAN ALUSTA.

SILLÄ HE KARKOTTIVAT KAIKKI NE, JOIDEN SILMÄT OLIVAT JO ALKANEET TOTTUMAAN MINUUN JA LUOTTIVAT.

ARVAA MUUTAMA KERTA LÖYTYYKÖ HEITÄ ENÄÄ? EI LÖYDY. NYT EI OLE ENÄÄ KETÄÄN, EI EDES BESTISTÄ, JOLLE ANTOIVAT RAHAA KOSKA SÄVELSIVÄT UUDET STOORIT JA NÄIN KUPSKEIKKAA OLI NIINKUIN KAIKKI ÄLYKKYYTENI HUPSIS TULLUT MUKAMAS MINUN BESTIKSELTÄ! VAIKKA HÄN EI OLISI ELÄMÄNPÄIVÄNÄ TEHNYT IKINÄ MITÄÄN MUUTA KUIN VALITTANUT HILJAA JA SAMALLA KÄYNYT ULKONA MUIDEN MIESTEN KANSSA.

MUTTA MINÄ MAKSAN KAIKKIEN MORAALITTOMUUDET JA JÄÄN VIELÄ OMIEN LÖYTÖJENI KANSSA ULKOPUOLELLE JA DIKTAATTORIMAISET FILOSOFIT, JOIDEN ÄLY EI RIITÄ KATSOMAAN MIKSI MAAILMA ON MENNYT SELLAISEKSI KUN SE ON MENNYT VAAN HAKEVAT YKSILÖISTÄ EDELLEEN ROISTONSA (OVAT TAPPAJIA SIINÄ TYÖSSÄ, AIVAN KUTEN STALIN JA HITLER) koska eivät ymmärrä mitään, mutta minä en saanut nytkään tilaisuutta koska nuo vanhat tarinat joiden historiassa on jo tuhat asiaa mistä minä en ole syyllinen, sillä menen minne vaan minua haukutaan ja jos sanon, että olen syytön minulle sanotaan vaan että olen vielä kaiken lisäksi hävytön tai näsäviisas ja lähettelen kirjeitä mitä eivät lue tai sms-tekstareita joille nauravat jo ennenkuin tajuavat, että siinä on ihmisen ihan oikea hätä.

Shit Toipila: shit. Tajuatko mitä tapahtuu ja miten minun henkilökohtainen elämä ei saa jalansijaa millään mistään sillä minua AINA EPÄILLÄÄN KOSKA SE LAULU OLI SE mistä he alkujaan lähti liikkeelle ja näitä narisijoita joiden nasaalit äänet kaikuvat edelleen pankkiholvien yllä ovat kykeneviä kääntämään minkä tekstin miksikä vaan. Kääntävät koko ajan ja oikeutta en saa.

Minä haluaisin elää. Oman elämän. Olen jo 50 enkä saa työtä ja nyt sanovat, että johtuu siitä, etten ole ollut hyvä. Joo, enkö ole ollut hyvä? Miksi eivät anna tilaisuutta näyttää sillä olen ollut sekä nopea että taitava. Minä saan tuloksia ja olen myynyt monenkertaiset summat mitä keskivertokansalainen. Mutta sekin yritettiin selittää jollain vittumaisella (anteeksi sana) uudella idealla, että minä ehkä möinkin tuputtamalla tai huijaamalla. Joo, taas löysivät jotain joka selittäisi heidän alkujaan väärän ja pahan ja minun koko elämää loukkaavan virheellisen diagnoosin.

Muut nostavat siis osakkeensa ja vievät minun löydöt eteenpäin ja rikastuvat, saavat kunnioitusta, huomiota jne jne ja mitä minä saan? En edes voi olla yksityisyrittäjä sillä tulevat kiuskaamaan niitä valheitaan joka tapauksessa ryhtyisin minä mihin vaan.

Ymmärrätkö Toipilas. Olen kertakaikkiaan loppu tämän kultturellisen ahdistelun jälkeen jossa ei vaan voi luottaa keneenkään. >Kaikki ovat systeemin alaisia kilttejä tyttöjä ja poikia mutta pikkuhiljaa (jos kirjan teen) saavat huomata, että oli paljon asiaa, josta minun olisi itsekin pitänyt saada tuoda esille. Mutta minun kirjeisiini ei ole kukaan vastannut viimeisiin 10 vuoteen eikä puheluihinkaan. Juoksevat ulos jos buukkaan aikaa ja mukavat työtä hoitavat ihmiset vetäytyvät ja näen, että ovat pahoillaan mutta eivät uskalla sanoa mitään.

Miksi minä? Minä olen ihan normaali ja kiva, mutta minä kärsin heidän valheistaan jota heillä on pakonomainen tarve ylläpitää.

Se risoo jo todella.

tiistai, 25 maaliskuu, 2008

9:02 PM  
Blogger Homo Garrulus said...

ei K, ja hyvää pääsiäisen jatkoa.

Olkoon tiedon määrä riittävä, ja
olkoon siinä virheitä (kukaan ei
ole erehtymätön eikä lopullisesti
valmis) mutta jokaisella tulisi
olla oikeus elää yhteiskunnassa
minne on syntynyt.

Minulla alkaa
tulla paha olo siitä, että minä en
sitä ole saanut enkä tule saamaan vaan jopa maahanmuuttajia hyysätään ja heistä välitetään tuhat kertaa enemmän kuin raadollisesti auktoriteettien taholta kiusattu henkilö (minä).

Itse olen miettinyt tällä jatkuvalla tasapainollani sitä, miten ihmeessä asiat pääsevät menemään näin. Se johtunee siitä, että olen ihan syntymästä ollut ei-toivottu lapsi ja ei-kummankaan vanhemman suosikki. Molemmat vanhemmat ottivat vanhempi siskoni lapsekseen ja molemmat ovat häntä auttaneet siinä missä ovat vain käyttäneet minua eräänlaisena kapulana tai mailana toisen osapuolen hakkaamiseen. Kun isä halusi, että menen suomenkieliseen kouluun ja äiti ruotsinkieliseen niin tämä on ollut heille ja kaikille tuntemalleni ihmisille jonkinlainen empiri siitä, mikä nyt sitten on parempi kieli suomi vai ruotsi. Mutta kun se ei ole kielestä kiinni. Monta kieltä on vain hyvä osata. Se on kiinni siitä, että oma minuus kohtaa oikeammat olotilat sekä itsensä kanssa että muiden kanssa ja tässä suomenkieliset ovat olleet reilumpia ja olisin halunnut mennä suomenkieliseen kouluun vain sen takia, että ruotsinkieliset naapurit aloittivat minun mustamaalaamisen niin aikaisin. Siitä kaikki lähti ja ellen ollut hiirenhiljaa ja tyytynyt niihin tuomioihin mitä he olivat omissaa piireissään ja ylväästi ylimielisinä keksineet niin dissonanssi, joka syntyi piti ilmeisesti aina selvittää taas näitten kahden kieliryhmien välillä heittämällä kaikenlaista roskaa minusta ja koska kukaan heistä ei halunnut sitten mitään hävitä oli heille kaikille vain helpomaa, että minut haudattiin ja näin sain enemmän ja enemmän "mainetta" koska minunhan piti kantaa sitä Donkeyn hattua minkä pikkuhiljaa minulle tehtiin. Nyt on tilanne niin paha, etten luultavasti halua enää jäädä Suomeen enkä halua enää olla samanniminenkään. Haluan kertakaikkiaan vain pois ja sukulaisten luota ensisijaisesti ja kaverien myös. En enää koe mitään yhteisöä minulle hyväksi tämän kaiken jälkeen. Melkein itken kun kirjoitan ja silti en ole sitä mieltä, että poden depressiota mutta varmasti sitäkin poden ja olen potenut. Olen liian kirkas koko ajan ja sen takia asiakkaat ovat kautta aikojen aina pitäneet minusta mutta kateus ei minua kestä ja sillä on liian paljon apureita ympärillään, että minut saa entistä helpommin nurin kysymällä vain hieman ympäriinsä. Nyt on kysytty niin paljon, että ei enää ole ketään joka sanoisi mitään hyvää tai mitään oikeaa minusta sillä yliopiston jälkeen tämä ongelma vain sinetöitiin lopulliseksi ja vaikka yritin varoittaa niin nekin merkit otettiin ja herjattiin: kas kas nyt se lähettää sms-tekstareita hehe, onpa dorka: toivottavasti se ei lähetä tekstareita sitten Bushille jne jne jota sitten ottivat retoriikaksi myös Kanervan osalta. Näitä lauseita rakastetaan niissä piireissä, joiden oma haba ja oma osaaminen ei olisi ikinä yltänyt mihinkään.

Nämä kateeelliset ovat ensimmmäisiä etsimään käsiinsä herkullisia virnuilutarinoita ja sitten he puolestaan rohkaisevat itsensä niiden kautta. Sadismia taas.

Minä en tiedä miten menetellään kun halutaan muuttaa muualle ja muuttaa nimeä, mutta pian tapahtuu jotain jos en pääse kunnialla pois. Minä en kestä enää oikeasti. Huomasin miten hyvin voin tuolla NY:ssä nuo muutamat päivät mutta nyt takaisin tulleena ongelmat tulevat jälleen mieleen enkä kestä tätä olemista. Minun siskoni on ehkä pahin viholliseni minun mieheni lisäksi. He ovat raadollisia ja molemmat tietävät tasan tarkkaan, etten pääse poterostani mitenkään pois. Ovat vain tyytyväisiä ja siskoni viha joka on suurempi kuin koskaan oli minulle lähes pelottava kun kävimme pääsiäisillallisella heillä. Hän inhoo minua ja nauttii siitä mitä on saanut aikaan - hänkin. Hänen mies jätti hänet ja häntä risoo se, että minulla on ulkoisesti kaikki niin hyvin. Mutta totuus on se Kemppinen, miksi minä nyt sinulle uskallan kirjoittaa: minä en ole ollenkaan tyytyväinen tässä avioliitossani juuri siitä syystä, ettei mieheni ole ikinä halunnut tukea minua. Hän on samanlainen "kilttipoika" kun moni nainen jää "kiltin tytön" dilemmaan. Minä olisin halunnut erota jo monta vuotta sitten mutta nyt olen kiinni koska enää en voi erota joka on paradoksi. Koska en voi elättää itseäni ja pian en myöskään jaksa. Minä siis luovutan ja sitä en ollut ikinä ajatellut kun aloitin yliopiston - mutta kun yksikään ihminen ei suostunut kuuntelemaan eikä yksikään suostunut näkemään minua oikeassa hahmossani. Kukaan ei - ja silti olen ajatellut että rehtori jotenkin jotain näki; mutta liian myöhään. Minä olen silti häneen sitoutunut ja olen luottanut häneen. Toivon, että hän sen tajuaisi ja voisi olla minulle hyvä. Minä en siis ole vihainen kenellekään vaikka kerron suoraan ja avoimesti. Olkoon siis vain teille kaikille oikea empiri siitä miten käy kun osaamattomat opettajat pääsevät heittämään pahoja letkauksia ja niitä sitten uskotaan ja uskomukset vahvistuvat ja lopulta kukaan ei enää tiedä miksi ja miten asiat ovat kun ovat.
Ovat ihan kun sinun käsitys median vallasta: jos jostain saa kirjoittaa niin juuri siksi se nousee totuudeksi: ei siis miten vaan mitä. Jos minua parjasivat vuosikaudet minun tietämättä se rupesi nousemaan todeksi kun ihan lähipiirikin joutui puun ja kuoren väliin. Piti jossain ottaa kantaa. Mutta kaikkihan jätti ja tietoni revittiin yhteiseen osaamiseen ja näin jäin aina kaiken ulkopuolelle kuten olen jo monta kertaa selittänyt. Näin ihmiset sitten unohtavat mistä mikäkin on ollut oikeasti kiinni ja kenen syyt ovat vyörytetty minun syyksi ja miksi.
Mutta elämä jatkuu ja ihmiset eivät piut paut välitä. Ovat sitten vain H-moilasina siinä, että kas kas, sinä et ole saanut vissiin ikinä mitään oikein tehty tai et ole viissiin mitään osaava. Lähtevät siis nappaamaan valheita ilmasta ja tässä kun oma sisko tai oma bestis olisi pitänyt muistuttaa, että ei ole ollut sillä lailla niin he eivät sitä ole. Menivät iloisesti vain ja helpottuneena mukaan niihin vaihtoehto-paskatarinoihin mitä löytyi ja näin kellään ei ollut enää intressi puhua mitään minun puolestani.

Jäin donkeyksi vaikka en ole ikinä mitään pahaa tehnyt, en ikinä ottanut mitään mikä minulle ei kuulu, en valehtele, en ole ollut vieraissa vaikka siskoni on levittänyt ympäri omaa viitemaailmaansa hävyttömyyksiä ilmeisesti, en ole ollut laiska enkä ole tyhmä.

Minut on vain lähtökohtaisesti pidetty roska-sakkina ja siksi minua sai vain käyttää omaan vihaan ja omien sadistisiin tarpeisiin.
Tapasin uimahallissa sen opettajan, joka oli opettajana kun lapseni olivat pieniä: hän muisti minun nimen väärin. Hän muisti minut Kitiksi eli siksi naiseksi, joka minua petti kahdesti liikkeessäni. Hän ehkä ei ole ainut. Minä olin sopivampi uhri loppujen lopuksi ja nimenvaihto tapahtui ehkä alitajuntaisesti. Tekivät minusta vielä petturiksi ja peluriksikin.

En ole mitään tehnyt Kemppinen. Olen kunnollinen ja aito, ollut loistava työssäni ja saanut aina paljon aikaan mutta nyt en voi enää ajatella, että kykenisin enää mihinkään jos pelko on tämä sama.

Voiko tämmöisestä nostaa haastetta?
Mitä teen? En siis pian enää jaksa, sen alan ymmärtämään enkä löydä enää itse mitään tietä ulos. Pyydä myös anteeksi Niinil. jos sekoitin hänen elämäänsä sillä ne meilit mitä lähetin ilman parempaa jäsentämistä oli jo siinä vaiheessa kun aloin alitajuntaisesti tajuta että on tahoja, joille minun hylkääminen tulee olemaan parempi ratkaisu kun se, että minut saadaan nostettua poterosta ja se teetti tyhmiä ja hätäisiä kirjoituksia vähän kuten nämä kaikki. Pelko nousi ja teki valtavat pahat olot. Siihen aikaan koin vielä, että voisin kenties jatkaa elämääni. Mutta nyt kun tajuan, että kaikki on viety ja kaikki on mennyttä en enää ole yhtä peloissani. Rehtori joutui siis näkemään liian tulehtuneen tunteen, jota silti pyrin jotenkin tyrehdyttämään. En olisi halunnut kertoa millään tätä koko tarinaa, mutta sehän on selvää, että kaikki piti sanoa jotta kansa todella voisi edes mitään tajuta. Österman joka minut vähän tiesi oli se, Koveron kanssa, jotka jotenkin vaativat sitä. Heille ei siis riittänyt, että olin osaava vaan he rupesivat vaatimaan jotenkin minua piinapenkkiin vastaamaan siitä nurjasta mistä kaikki oli alkanut. Mutta miksi eivät voineet KYSYÄ MINULTA vaan miksi piti söheltää ympäri kylää kaikenlaista ja pahentaa vain? Kukaan ei milloinkaan eikä missään vaiheessa puhunut minun kanssani ikinä mitään. Ei ikinä. Ja se on silti jokaisessa pedagogiikan ja psykologian oppikirjoissa alkusivuilla: mene ensin selvittämään oikeilta ihmisiltä. Heille se oli ilmeisesti ihan jokainen suomenruotsalainen Vaasasta Kotkaan, mutta ei vahingossakaan minä itse.

Minulta ei kysytty ja minua ei kuunneltu. Tämä Nongrata kompetenssi oli se hirvein ja se tekee ihmisen todella sairaaksi. Mutta sitä eivät välitä kun oma minuus on ahtaalla. Tämä kertoo aika paljon siitä, minkälaisia ns. ammattilaisia meillä on Suomessa.

Mutta tämä, että minut laitetaan kidutukseen ehkä teetti heille emansipaatiota mutta minullehan se teetti lopullisen kuoleman (työelämästä, uskottavuudessa). Haluan vain pois, jonnekin vaan - ihan sama pian.

älä julkaise tätä - pidä se luottamuksellisesti

maanantai, 24 maaliskuu, 2008
Poista
Blogger Homo Garrulus sanoi...

Voi fan, näinkö kävi? No, elämä on taistelua ollut tähänkin asti: katsotaan miten kansa reagoi. Joku sanoo, että ootpas valehdellut; tässäkin valehtelet jne jne eli totta vieköön pitkään elämään löytyy monenlaista asiaa, joka ylläpitää päälakia: poikkeukset vahvistavat lait.

Pahemmin ei silti enää voi mennä. Asia olkoon siinä. Åbo Akademi ottaa pian ja tehtailee väitöksen jonka sitten saan lukea lehdestä. Niinhän moni oivallus on mennyt.
Se on akateemisen uran tarkoitus mutta joillekin se ei ole silti kannattavaa. Minä taidan olla yksi heistä. Olen liian avoin ja todella liian rehellinen eli olisi pitänyt osata valehdella paremmin niin ei olisi ollut ongelmia. Mutta kun minua kotona pahoinpideltiin siitä, ettei saa olla moraaliton niin meni varmasti liian paljon toiseen suuntaan ettei opetusneuvokset enää tunnistanut moraalia vaan piti näkemyksiä epäillyttävänä. Koko minä olin epäillyttävä vaikka tosiasia on se, että olen ollut ainakin viimeiset 20 vuotta lähes päivittäin kotona - eikä mitään stooreja. Minun bestiksillä on sen sijaan stooreja ollut kaikenlaisia mutta he noudattavat tätä ns. normaalia moraalia mistä ei joudu kiinni. Oli siis kiva ensin joutua kiusatuksi koska oli moraaliton toisen osapuolen kannalta ja sitten tulla kiusatuksen koulussa siitä, että lyöjä oli moraaliton ja koska nämä minun opettajani automaattisesti näkevät vanhemmat olevan sama henkilö kuin hänen vanhemmat he puolestaan TIETYSTI pitivät myös minua moraalittomana. Olin siis joka tapauksessa moraaliton - mutta totuudessa olin vain muutamien poikakaveretten kanssa (tänä päivänä mm Kauniaisissa on lapisilla tusinan verran poikakavereita jo ennen avioitumista ja taitaa myös vanhemmat olla keskenään erilaisissa suhteissa, joista ei tietysti siellä mitään puhuta).
Kauniainen katsotaan silti olevan ns. bättre folk -paikka.

Mutta minun moraali oli siis aina ja lähtökohtaisesti epäillyttävä ja minä herkkä sen osalta. Mutta herkkyyteni näki kaksikymppisenä mainosalan kautta valtavan kaksinaismoraalin joka yökötti minua enemmän kuin yksilön heikkous-moraali. Minä en voinut ymmärtää miten voi puhua Raamatusta ja uloshengityksessä sitten rustata strategigoita, joissa tavoitteena on lasten pyydytys ja kouluun meneminen tuotteilla, joiden vaikutus tiedetään olevan vahingollista. Ei saanut sanoa. Kun sanoin jouduin entistä enemmän hampaisiin. Nyt olin tyhmä. Kaikki löysi mitä löysi: kun puolustin tiimiä, joita kaikki muut hylki minä sain silti syypään heidän potkuille. Likat lähti minulle vihaisina! Kivaa. Samanlainen tarina toistui muutaman kerran ja minä en osannut olla varuillani. Olin siis samalla kritisoinut tabuta ja omasin heikon kannatus-porukan. Minä olin sopiva syntipukki ihan mille vaan. Lopetin, ostin naamarit koko porukalle ja lähdin toiseen toimistoon mutta en voinut taaskaan tajuta, että perässähän nuo puheet tulevat. Ja niin kävi. Yhtäkkiä mikään ei enää onnistunut ja kaikki rupesi tuntumaan epätoivoiselta. Kiusattiin jälleen ja nyt itkin jo ääneen. En voinut käsittää miten asiat kääntyivät aina väärin. Samalla lumosin ja olin oikeasti taitva. Olin myös tarkka, budjeteista tarkka. Jäin uupuneena äitiyslomalle. Onneksi tuli lama pelastamaan, että sai hengähdystauon. Jäin kotiin. Yritin sitten uudelleen työelämään kymmenen vuotta myöhemmin mutta turhaan. Paskapuheet olivat tallella ja mielet heillä raadolliset. Sillä tiellä olen. Tämä oli vuonna 1998. Kymmenen vuotta on mennyt kamppailussa ymmärtää missä meni väärin ja miksi minulle nauretaan. Se kulminoitui viime vuoteen kun ymmärsin isäni mukanaoloa mutta koska kukaan ei ollut milloinkaan minulle soittanut (ei isäni eikä äitini) en voinut tietää mitä he kaavailivat. Joka tapauksessa minun tarve saada apua ja tukea kaatui vielä surkeampaan tilaan ja nyt faija sanoo omalta osalta (voisin kuvitella vaan) että "väärin sammutettu" sillä hän tiesi miten minä olin yrittänyt vedota hänen rohkeuteen palomiehenä, että minäkin olin rohkea. Mutta koska hän rupesi kommunikoimaan jotain takatietä mieheni kanssa ja mieheni edusti edelleen mainosalaa ja tiettyä imperialistista maailmaa brandingin merkityksestä KAIKKI HYVÄ KÄÄNTYI SITTEN LOPPUMETREILLÄ ilmeisesti minua vastaan. Tämä viimeinen toive edes jotenkin saada apua ja tukea faijalta oli minulle viimeinen tippa. Mieheni hymyili ja meni onnellisena töihin ja minä tajusin, että isäni kuva minusta oli hänen sovinistinen ja narsistinen kuten Parasvuonkin. Koska nämä samat miestyypit eivät osaa lukea minunlaista naista oikein heidän tulkinnat menevät joka kerta samalla lailla pieleen. Kuvittelevat, että itse ovat varmoja ja sen takia mikä tahansa argumentointi minulta kun ei vaan sopinut heidän perusasetelmaan.

Dialogia ei siis käyty milloinkaan vaan minä sain kirjoittaa tuhat ja yhtä meiliä ja he tulkitsivat silti kaiken sen oman vanhan tulkinta-ajatuksen mukaan. Ei voi vaikuttaa ellei tiedä miten he aikovat kääntää asiat itselleen sopivaksi. Mutta meilit sopivat silti aina jollekulle toiselle ja näin syntyi silti jonkunlainen debatti (tai sitä toivon). Tästä syystä "palo sammutettiin" vaikka minun kannalta väärin.

Shit happens. Elämä on ollut päivittäistä kamppailua oman imagon kanssa vaikka en ole mitän tehnyt. Jos olen jotain tehnyt se ei ole kuitenkaan mitenkään ominaista. Minä voin heti sanoa vähintään kymmenen likkakaveria, joilla paljon likaisemmat puuhat mutta he ovat ihmisinä alkujaan hyväksyttyjä eivätkä joutuneet ikävällä tavalla merkityksi. Miten suuri suru tämä on ollutkin: en ole ikinä saanut olla oma itseni tämän takia. Tai jos lyhyen ajan olen uskaltanut, se
on aina haudattu rumiin nauruhin joidenkin kateellisten kautta. Nyt ymmärrän kuitenkin jo varoa. Samalla en enää muista milloin olen ollut naurava ja autenttinen. En tosi pitkään aikaan. Minulta vietiin tietty osa elämästä, jokin perustava asia vain tapettiin.

Näin väärin meitä kohdellaan. Faijalle kuitenkin se kiitos, että vaikka löi ja pelotti niin ei silti ikinä tuputtanut omia poliittisia näkemyksiä meihin lapsiin.

Sitäkin he luulivat.

(ei ole pakko julkaista, menisikö nyt paremmin perille?)

maanantai, 24 maaliskuu, 2008
Poista

9:03 PM  

Post a Comment

Links to this post:

Create a Link

<< Home