Talking is mental walking

Charlie Chaplin pelkäsi koko elämänsä koska kukaan ei viitsinyt ymmärtää, oli helpompaa nauraa. Kyse on vakavasta asiasta, missä tekniikka pakottaa kulttuurit nöyrtymään johonkin joka ei ole ihmisyydelle milloinkaan oikein. Zizek on minusta ottanut mallia? Ehkä hänet on ns. luotu? Ehkä ei ollut Zizekiä ennenkuin minä aloitin? Kuten Naomi Kleinkin - ovat piilaakson tuotteita koska me tuotamme ja he rahastavat? * aito ei kopioi ketään *

Monday, January 18, 2010

family för f

Buji: Onko suomalinen nainen niin ikävä (ks. Kemppisen blogi) kun ei anna suomalaisten miesten olla söpöjä pikku nallekarhuja (ja samalla väistää vastuuta tätäkin rataa mitä ollaan väistetty?). Vai onko suomalainen nainen ikävä joka ei ole samaa mieltä vätysmiesten kanssa, jotka mieluiten juuri raahaa tänne ibrahimit ja abrahamit sen sijaan, että oppisi itse jotain joka veisi yhteiskuntaa eteenpäin enemmän kuin kotipizzerian verran (pienyritykset ovat keskimäärin sitä, että siinä saa perhepiiri palkkansa, ei kasva enää suuremmaksi koska suomalainen mies on varovainen eikä juuri ota riskiä minkäänlaista. Pizzeriatkin taitaa olla ulkolaisten käsissä - eli mitä miehet aiotte tehdä kun työpaikat häviävät? Syödä Ibraheimien pizzaa ja katsoa, että te itse voitte hyvin - naisista viis?)

Ja tätä kysyvä nainen ja miehiä uhoava nainen saa tietysti heti kyytiä, se on selvää. Mieluummin mies myy akkansa (joka rupeaa olemaan paksu ja vanha ja ikävä) ja hakee aasiasta uuden ihailijan itselleen että sankari saa ansaittua kohtaloa.

Niinkö?

18. tammikuuta 2010 8.43

Iines sanoi...
Huomasin vasta nyt ylempää Samulin kommentin (eilen klo 22.20) Kemppisen blogin kommenttilootan huomautuksestani.

Niin, Samuli, halusin vain kiinnittää huomiota siihen seikkaan, että tämä aihe herättää typerää kommentointia myös jäyhän arvostetuissa blogeissa.

18. tammikuuta 2010 9.33

Homo Garrulus sanoi...
Iines: tee uusi päre miten naiset teettävät "sankareita" pojistaan ja vahtivat, ettei kukaan vaan tee heidän silmäterilleen mitään mikä ei ole mamman mieleen.
Mamma on näitten naisten mielestä ikkunan takaa ja piilossa muilta puhelinta käyttäen silti paras coach, ikävää vaan, että ahkera ja vastuuta ottava aviossa oleva nainen on silloin aina tämän miehen äidin kannalta uhka: sehän voisi viedä sankaruutta pois siltä, jolle se oli jo pedattu valmiiksi leikkikoulussa. Äidin sankarit siis.

Naisten reflektio mitä syöttävät ja vaativat muita nielemään on siis käsittämätön alue jota hyödyntävät jokainen kateellinen, samassa suhteessa oleva pyrkyrinainen; tai miksi ei pyrkyrimies. Opportunistien luvattu maa alkaa näissä hiton coach-mammoissa jotka samalla pilaavat monen elämän kuvittelemalla itsensä niin tärkeäksi.

18. tammikuuta 2010 9.39

Homo Garrulus sanoi...
Ruotsissa oli tutkittu että tämä coach-vanhemmuus aiheuttaa uutta turvattomuutta ja valtavasti psykofarmakan lisääntymistä ikävuosissa 17-19. Ovat siis kiinni mutseissa väärällä tavalla mutta mutsi ei hellitä, koska poika on oman narsismin projekti näille, ja "sen" on pakko voittaa. Nämä naiset kuvittelevat olevan naisia tissiensä takia mutta minä uskon, että ovat tuon kiusaamisen ja voittamiseen ajamisen takia enemmän pahoja miehiä kuin miehet itse.

18. tammikuuta 2010 9.41

Iines sanoi...
Tekisin, HG, jos osaisin, mutta minulla ei ole kauheasti tietoa tuosta. Oman eksmieheni äiti oli kauhean kiltti ja vetätyi, ei yrittänyt määräillä eikä muokata pojistaan muuta kuin ehkä uskovaisia. Ei edes kertonut lapsilleen sairastumisestaan luusyöpään, ettei olisi antanut huolta lapsilleen. Kuolinvuoteelltaan vasta paljasti, että lähtöä tässä tehdään.

18. tammikuuta 2010 9.45

Homo Garrulus sanoi...
Näitten naisten ja heidän vätysmiesten suusta tulee tieysti projektio: miten sankari-pojan vaimo, joka haluaa normaalisti olla sosiaalisessa kanssakäymisessä tulkitaan narsistiksi!!!


Koska Lehtomäki ei valitse ministerin tehtävää johtajuusmielessä samaan aikaan kun on kaksi pientä lasta se on pidettävä harkitsevana naisena. Jos Lehtomäellä olisi paha anoppi tämä vaatisi tältä sitoutumista lapsiin. Jos Lehtomäki silti haluaisi olla osittain työelämässä paha anoppi pitäisi huolen, että siitä semmosesta sanottaisiin äkkiä miten kova se on ja miten se jättää lapset heitteille ja miten oma mies saa kärsiä kun vaimo kuvittelee olevansa noin tärkeä jne jne eli Lehtomäellä on luultavasti ymmärtäväinen anoppi ja mies. Eivät pidä taitavaa ja halukasta ja osaavaa naista heti "narsistina" ja pahana ja itseään tärkeänä olevana heidän kullanmurujaan jättävänä vääränä naisena, joka ei ainakaan voi olla pedagogi.

Nämä pahat pitävät itseään pedaogeina ja niin kääntyy fokalisaatio jälleen kerran päin helvettiä.

Kestää joskus kokonaisen elämän suoristaa yhden narsistiäidin pahaa mieltä ja sen ohella kokonaisen maan mentaalista kuvaa. Palkatta.

Eiku ruokapalkalla: 20 kg:n lisäruoalla. Yrk. Gmf.

Labels:

Tuesday, January 12, 2010

kontradiktio

Viittaako matematiikkaan? Sata kertaa- hundra gånger ??? härräguu - niinkös luulet rakas Tapio - mutta katsos kun paskaduunit hoitaa nainen tänä päivänä ja mies on ottanut ohjakset. Tosin ei suomalainen mies - siinä olet oikeassa; te tarvitsette naisasialiikkeen.

Vote for finnish men as housekeepers?

Suomalainen mies tulee ensin menemään halpaan koska häntä imarrellaan. Se on matemaattinen lähtö notaatio. Sitten kausaali mallinnus menee:
- Simon-Blalock tekniikka
- Perustekniikka (vertaus kausaliteetille)
ja tästä voimme ymmärtää, että Spurious (teennäinen) correlation and nonzero korrelaatio bivarianssin suhteen (1957; 42-43) "correlation is a proof of causation in the two variable case if we are willing to make the assumptions of time precedence and noncorrelation of the error terms" missä perverssio on se, että se tipahtaa sille tasolle, joka piti olla varma.

Naisen status on heikompi, siitä on kyse. Me emme osaa suojautua vaikka te uskotte, että se on te, jotka joudutte pois pelistä. Ei ole sillä nainen on tämän päivän laskelmien mukaan "kannattamaton" eli syö enemmän kuin tuottaa. Teidät laitetaan takaisin metsään kenties mutta ette häviä sukupuuttoon.

Vertaa siis regressio ja korrelaatio ja niiden ennustus kun on teennäinen (spurious) ja kehitystä kuvaava x.

Minä ajattelen Greimasin työkalua, joka on olemassa Tarastin ja semiootikkojen kirjoissa: tämän näyttää myös Herbert B Asher, Causal Modeling, 1976 Sage Publ.

Greimas katsoo tilannetta kolmen ulottuvuuden kautta (mikä teiltä matemaatikoilta on jäänyt pois koska maailma ei ole paperinukkeja varten vaan kolmiulotteisia ihmisiä varten); musta-valkoinen-väritön ja niistä kontradiktiot.

Representaatio-analyysi on sinulla vanhentunut näääs.

Nyt löin kyllä monen toiveet pirstaleeksi mutta minä tiedän kuka minua jo lukee.

haha....mutta sisäänpääsykokeisiin en tule koska en osaa koukerot mutta luen kirjat kylläkin ja snaijaan ne käytännössä -

Labels:

Friday, January 08, 2010

Mina egna kommentarer från catulux.blogspot.com

Post a Comment On: catulux
"CARMEN 56"
13 Comments - Show Original Post
Collapse comments
Homo Garrulus said...
Aika komea pilli.

8:13 AM


m:kis said...
Kontrafagotti.

11:42 AM

Homo Garrulus said...
Lue minun wordpress.com - ja lue Kemppinen mitä laitoin informaatioteknologiasta. Tätä eivät herrat Siilasmaa ja Sarasvuo kumpikaan tajua - ja minut laitetaan tänne nurkkaan kuten aina. Olisin voinut paljon aikaisemmin sanoa paljon enemmän - mutta miksi ei anneta oikeaa kunnioitettavaa paikkaa? Kuka pelkää jotain? Tämä on tiedettä hyvät runoilijat.

Tiedettä missä pitää pitää twitter-ääni kaukana ja lentävät lehmät lähellä.

10:18 AM


Homo Garrulus said...
Oli Iineksen pesässä, mutta siellä on taas niin romanttista kun van vaari on tajunnut, ettei hänen kannata siirtyä pois mukavasta metsäpanosta aivan johonkin vaativaan kun voi pitää hauskaa niin elämä on sitä. Joten heillä pillit soi ja vaatteet kostuu (lue Iines).
Mutta tämän laitoin kun luin teknologiakeskuksen sivuja, jossa kaksi herraa siteeraan vähän kömpelösti koska en ole saanut tilaisuutta tai kunnioitusta keskustella:

Homo Garrulus sanoi...
En näe vaivaa: minä pidän siitä, että katson jotkut kirjoittajat paremmin kuin muut: ei ole stalkkausta mtta on aktiivista seuraamista. Siinä oppii enemmän pitkittäisluokituksia: muuten oppii vain tekniikkaa/teemoja.

Mitä se nyt enää auttaa? Ei mitään. Mutta sinne laittavat maassamme paukut silti. Ja Parasvuo uskoo, että voi strategisesti vielä lisätä tehokkuutta ja hän uskoo ymmärtävänsä polyfoniaa (ei osannut puhua siitä edes) ja siitä, miten arvo tulisi kahden ihmisen välisestä työstä. Pah; yhteistoiminta voi vain lisätä oppimista - ei arvoa. Arvon näkeminen ei ole sitä miten ollaan arvoa määritelty koska arvo on jotain syvempää, josta asiakkaat päättävät - ei kaksi yhteistoimintaa harrastavaa tyyppiä: he tuovat arvoa kolmannelle tasolle eli täysin ulkopuoliselle mutta se ei ole suomalainen eikä se ole asiakas. Täytyy ymmärtää ICT:n rakennetta (ei pelkästään käyttöominaisuutena vaan hierarkiassa). Tässä Siilasmaa on nähnyt potentiaalin realistisemmin mutta puhuu myös höyrykoneen akselista eli tuotannosta.

Eivät ymmärrä ihmistä kumpikaan.

Olisi minun näkemykseni näistä ns. guruista. Mutta minä olen vain lentävä lehmä, paksut nilkat, titityy laulussani ja yksin oon. Ja yksin jään - niin jää Suomikin sillä ruotsinkieliset tympääntyi. Minä olin aivan turhaan molempien ystävä: olisi pitänyt vain valita? Minkä perusteella? Hmm - en tiedä. Ei ole.

1:49 PM


Homo Garrulus said...
Minä alan uskomaan, että tämä yhteiskunta on todella seonnut tai joutunut liian suuren falloksen alle. Sekä naiset että miehet.

Ei ole enää tolkkua missään. Ihmiset ovat kuin kakarat ja kun sen on saanut todeta se ei parane vaan sitten tulee häpeä joka peittää myös sanonnat. Jotta infantiilisuus saisi jatkua. Onpa sairasta Catulux ja siitä syystä yhteiskunta ei voi aikuistua koska mitä johtajat edellä sitä muut perässä ja johtajat ovat tässä tapauksessa ne, joiden aivot eivät enää kehity.

Sadismi vaan.

1:14 AM


Homo Garrulus said...
En kirjoita mitään tieteellistä tietotekniikasta koska sen voisi jokainen admin-penska tehdä jos heillä olisi tietoa ansaintalogiikasta.

Ja filosofiasta. Kun puuttuu - puuttuu myös tajunta mistä oikein on kyse.

1:15 AM


Homo Garrulus said...
No, pillit pussiin. Nähty on, nasaali ääni kuulemma.
?

3:44 AM


Homo Garrulus said...
Namisetä laittaa eiku panee kanssa pillit pussiin
www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1691975

3:45 AM


Homo Garrulus said...
Kalervo Palsa.

10:18 AM


Homo Garrulus said...
Mikä on tämä Mika Mannermaa joka esiintyy Speakers Forumissa? Oletko lukenut hänen tekstejään? Miksi hänen kirjat (tulevaisuuden tutkimisen osalta) ovat poistettavien hyllyssä Helsingin Yliopistossa? Onko niin, että vanhan näköinen on vanha? Mielestäni tässä on jotain mätää - en tiedä onko se yliopiston puolella vai onko se tulevaisuuden tutkijoiden osalta mutta totuus ei taida oikein pysyä kenenkään käsissä ja se on siksi jo itsessään vaarallista ymmärtää totuutta. On siis parempi ymmärtää jotain muuta; vaikkapa politiikkaa sinne-tänne-tonne-mulle-sulle -ajattelua?
Runoilkaamme siis ja toivokaamme, ettei pää vaan näe liian selvästi mitään realismissa: minun silmäni sanovat, ettei Mannermaa ole saman näköinen kuvissa, jotka esiintyvät googlessa: toisessa ihmisessä on erilainen leuka ja otsa, toisella molemmat ovat pidempiä - miten voi ihmisen leuka ja otsa pidentyä kuvissa? Onko tämä minun vainoharhaa vai onko se sitä mitä Tampereelta osataan jo tilata: nahkaa, hiuksia ja irtosilmiä vaikkapa olkapäähän? Kuka sitten enää ajaa ns. totuutta jos kaikki ajavat vain voittamista?

Onpa sairas yhteiskunta, anteeksi vaan. Runoilkaamme siis.

Halleluja: Mitro, tuus auttaan; tuo minulle paavi Henrik paikalle: tai joku pyhä -

?????

Where's the world? This is lunatics place.

3:53 AM


Homo Garrulus said...
Pyhä Henrikin tie olikin POsti-reitti: ei mitään pyhyyttä.

Hevosen kanssa postia kuljettava tie. Sitä se oli: voi vinha, että voin ruveta kirjoittamaan teille satuja jos te sitä kaipaatte. Jos te annatte minulle maapallon missä oikeita ihmisiä (=aikuisia). Jos.

2:41 PM


Homo Garrulus said...
Uusi kuva; tuota on jo ihailtu. Olisiko kivaa, jos sulla olisi semmoinen tommoinen puntissasi kuules Caloluxtux? Vähän haluaisit...arvaan sen. Jos nyt silti panisit pois kultaseni: elämä ei siitä muutu. On silti päällimmäisenä sinun ajatuksissasi - me tiedetään se jo. Minä vain mamina täällä ohjeistan sinua komplekseissasi: mene ja osta iso kaupunkimaasturi: siinä on hyvä masturboida.
kaupunkimastubointiauto vain puutteessa eläville.

6:03 AM


Homo Garrulus said...
Onko puute puntissasi?
Onko masturi masturboinnissasi?
Onko vaari vanhassa?

Taitaa olla myönteistä kaikki.
Kukas on iines sitten? Taitaa olla Haiderin tytär.

Labels:

egna kommentarer från en annan blogg

Post a Comment On: catulux
"Carmen 57"
8 Comments - Show Original Post
Collapse comments
Homo Garrulus said...
Ihan Per Stenbäckin näköinen heppu

2:00 AM


Homo Garrulus said...
Ilkka ja Pärre ne yhteen soppii
mutta hen ei saa mennä pussauskoppii

2:01 AM


Homo Garrulus said...
copyright for Pussaus
is mine

iini miini mai -
entten tentten teelikamentten

hiipula haapula hott
viipula vaapula vått
sått och klått
hörru Harry - de blir noo ingenting av dehär

jävla diktandet ialla fall
för det är fallet
sa Ludwig
världen är allt som är fallet
och de fällde mig
så jag är världen enligt den syllogismen
ellerhur

fallet - the fall
hösten
för hösten är min och
jag är din
(inte din)
och du är min
men jag
är skorpion och tjock och ful
så det så

men jag mår bra och har sheivat mina vackra ben
såm är såsom jag: stadiga -
stadig är jag
som är så fin
men som inte tänker skriva för
det ger så lite pengar
pengar pengar
mani
hani
jag elskar dej på norsk
så torsk
som du är

hej fadderallanlej tjoheij
skoål på missåmmarn
miss igen
så det e så bra
att pärre syklar till sverige
men har orkar baa till
åland
så ålänningar skall akta sig
för rysen kommer
akta akta rysen kommer
kommer
kommer och
taaaaaar dem i påsan
i påsan i påsan
tjofadderillanlej tjohej
pådej
catu-lux pusspux sux

2:10 AM


Homo Garrulus said...

Skämt, skratt, tårar
bakom lyckta fönster
drar,
söndrar,
undrar
damen i slöja

Männen beundra
så stora, så runda
de dragen
vår vardag
den glada och bundna
men djupt inne
bakom fernissan
mellan allt självklart

Inte från fönstrets inramning
utan från hjärtats optik
ser världen så liten ut,
hjälplös, gammal, torr
men livet däremot
formas, öppnas, ritas
starkt
och rätt.

Att se är därför inte att titta
utan att glömma det sedda.

..

Aito hyvä käyttäytyminen ei ole
sitä, että näkee, miten joku kaataa
kastikkeen liinalle (ja vielä herjaa)
vaan sitä, ettei sitä suostu näkemään.
Se on sivistystä.

Bildning på svenska ja sana Bildung
on tullut sanasta KUVA eli näkemisestä.

12:59 AM


Homo Garrulus said...
Toisen puolesta ei tarkoita toisen puolesta häpeäminen joka on toisen puolesta elämän pilaaminen oman kypsymättömän elämän takia.

Kuka siis maksaa näitten tekemättömät sielulliset kasvut? Minä maksoin tämän oman kieliryhmäni osalta aika paljon n. 50 vuoden ajan - ja minun kautta huomiota saaneita oli sitten siinä aika monta.

Transformaatio kulkee siksi väärinpäin suhteessa minuuteen ja suhteessa toiseuteen. Voit pyytää JPRoosia miettimään ja kenties Harakka voisi siitäkin sitten kirjoittaa tai kuka nyt ehtii.

1:02 AM


Judas said...
Nythän mä vasta huomasin, että nämä eivät ole sinun runojasi catulux. Et taida osata edes latinaa. Kuka tämä Kemppinen on?

2:27 PM

catulux said...
Judas. Iskariot. Ihminen. Veljeni.

En osaa latinaa. Enkä kreikkaa.

Olen helvetin huono remonttimies. Surkea kirjoittaja. Ja runon aikaan saaminen ja minä, minuus ja minä itse ovat mahdoton yhtälö. Itse asiassa en osaa mitään.

Pullan syönti onnistuu silloin tällöin. KIlo kerrallaan.

Ja Kemppisiä löytyy ihan joka puolelta. Ainakin täällä kohden Linnunrataa.

2:58 PM

Homo Garrulus said...
Kun naiset ovat toisille kateellisia
heille kelpaa mikä vaan kunhan ei kateuden kohde vaan pääse päämääräänsä vaikka olisi heidän ns. poliittisten pyrkimystenkin mukaista.

Nainen ei ole poliittinen vaan vittumainen eli sukuelin edellä raottaa siinä missä on tilaisuus. Nainen, joka on kateellinen ja jonka rakoa on osoitettu rupeaa toimimaan kuin kimpaantunut villieläin eli käyttää loppuelämänsä energiansa ja typerästi käytetyn vitaliteetin elämänsä loppupuolella tappaakseen sen toisen naisen. Ei ole olemassa sanaa tälle raadolliselle vihalle ja jos mies on vätys naista ei suojaa ainakaan toiset naiset. Tässä asetelmassa on se sadismi, että mies, joka ei ole oma mies ei saa kulttuurin takia tulla auttamaan ja nainen ei saa edes lähestyä näitä muita miehiä edes avunpyynnössä koska se tulkitaan herjana ja vittumaiset saavat heti vettä kiukaisiinsa: onpa huora huutavat. Mutta näin Maria Magdaleenaakin tapettiin, naisten tahosta.

Nainen ei näe omaa saatanallisuutta eikä sitä voi naisten kesken edes ottaa puheeksi koska vääristävät ja korupuheilla siistivät todellista sikamaisuutta jolla he itse asiass elävät. Frigidi akka on kateellinen kaikille, joilla on sex appealia ja se on pahempi ja taustalla toimivampi ase kuin arvata saattaa. Ikävää on, ettei miehet välitä koska heidän pisteet kasvavat tästä samasta akkojen raadollisesta työstä. Miten joku ämmä - vanha tai nuori - käyttää omaa vitutustaan energiana on vaikea tajua. Näitä pitäisi tutkia: väärin käytetty energia sointuu pahasti elämässä missä pitäisi olla solidaarisia. Mutta pojan äidille oma poika on pakko olla Jeesus ja Maria magdalenan äiti taas oli vakuuttunut ettei se oma luopiopenska nyt ainakaan voi olla mikään ns pelastajasortti. Haha, mokoma laiska likka.

Synergiaetu tulee siitä, että nämä kaksi pahaa ja kateellista naista tekevät yhtääkkiä yhteistyötä rikkomalla omat perheenjäsentensä elämä - se on heille suurempi tyydytys kun se, että perhe saisi elää onnellisena.

Twtisted: kuka siitä on runoillut hyvä Catullus?

1:44 AM

Labels:

egna kommentarer från catulux.blogspot.com

ost a Comment On: catulux
"Carmen 58"
14 Comments - Show Original Post
Collapse comments
Avatar said...
No mutta mikäs maailma se täällä?
Häikäisee silmiä!

O, but what a world it is here? Dazzle the eyes!

4:41 AM

Homo Garrulus said...
Tämä usein irstas blogi minkä C vetää on siinä mielessä ollut hauska että se luo vuorovaikutuksen sille miessovinistille mitä C edustaa ja minulle, joka en pelkää, että olen vulgäärinen (koska en sitä ole mikäli sanalla haetaan oikeasti irstasta ihmistä koska minä olen hyvä ja laitan ensin kaikki muut ja vasta sitten itseni enkä tee businesta jos olen hakemassa pappisvirkoja enkä aja naisia kirkosta enkä tuomitse lesboja enkä homojakaan jne niin en ole vulgääri vaan olen aika hyvässä mallissa. Malli , muoto, eli tuo Aristoteleen materian vastakohta vaatii myös sen, että näkee rumuuden, paljaan, kuolleen ja likaisen.

Jos nainen, mentaalisessa muodossaan, löytää vain oikeutta katsoa maailmaa näitten vastakohdissa eli kauneuden, puhtauden, peitetyn ja elävän kautta heidän silmät eivät voi kohdata oikeita asioita ja ainakaan rakkautta.

Niin siitä tulee suihinotto (kirjoittaminen tekee snadisti vaikeaa etenkin kun miehen tulee perässä huutamaan ja mesoamaan että itse saan olla itseni kannalta täysin syy sille että elämä on potkinut: enhän ole tuolla auringonpaisteessa polttamassa nahkani vaan viihdyn Catulluksen antiikissa ja siltojen alla Venetsian haisevissa kanaleissa).

Lesbo on nainen, joka on kadottanut kaiken naiseutensa oikeasti eli jos ei ole nainen ei rakasta miestä. Suuhunottavan on täytynyt olla nainen eikä lesbo; miksi muuten polvistua ruman eteen ellei se viehätä?

Homo on sitäpaitsi miehen (ruman) paras ystävä koska homo ei ärsytä miehistä miestä sillä homohan näyttää mieheltä ja mies ei tarvitse miettiä mitä hemmettiä akan päässä taas pyörii.
Niin homo joka sipsuttaa kiltisti koiriensa kanssa on raavaan miehen mieleen: siinä kunnon kaveri.

Mutta nainen ei homoa halua. Haluaa eiku tahtoo miehen koska tahdossa on intentio mikä ei halussa vielä ole. Jos se vie kujiin niin se on vaan elämää - sitä jota pitäisi elää ennen kuolemaa ellei joudu naputtamaan koko elämänsä pöllöjen mummojen perverssiyydestä saatuja herjoja. Pöllö on Ruotsissa af-niminen naikkojen joka oli karmea. Ei ollut lesbo eikä homo mutta näytti homolta ja eli kuin lesbo. Niin hirveäksi en halua vaipua vaikka lesbopöllöt ja muut seireenit sitä yrittävät kuiskata oikeiden miesten korviin.

Laulajatar oli af Uggla muistaakseni, Peppi Pitkätossun kuteet, liikennemerkki taiteenlaijina ja ohjaa orkesteria. Jotenkin on tuttua; onpa tämä genre ainakin laajentunut. Onneksi minulla on Lauri Tähkä muistuttamassa ,että minun genre on suuteleminen. Puss på gurkan siis - mutta lounaita en uskalla enää ns. älykköjen kanssa syödä: he ryntäävät päälle ja pakkosuutelevat, Jumalauta mitkä traumat siitäkin. Pitää siis mennä psykiatrille ymmärtämään mikä saa raavaan miehen tekemään sellaista.

Avatar on Iines taas. Painu sinä täältä. Catullux on mun - ota sä Räsänen; sitäkin minun mies inhoo; katso nyt mihin suuntaan kehittyy tuokin blogi.


...

Conclusion: naisen kuuluu tajuta rumuus ja naiseus myös yhdessä - ja jos ei ole ikinä kiroillut/irstaillut ei voi tietää, että sen kautta voi hävetä ja naiseutta avata toisinkin kuin hihittämällä samaana aikaan kun järjestelee kalliita dinnereitä ja pyytää muita olevinaan -olemisen taidon itseään täynnä olevien tyyppien kanssa sössöttämistä.

Irstailusta Iineskin pitää ja sen takia hänessä on oikeaa naista eikä lahnaa. Luultavasti. En välitä tietää enemmän.

6:47 AM


Homo Garrulus said...
Minulla oli tuollainen varsi. Ei ole enää. Nyt on takapuoli, joka kantaa kroppaa ja lyhyet jalat, jotka eivät sovi korkkareihin vaikka pitäisi olla ne 7 cm:n piikit, että sopisi tämän päivän naiseksi.

Minne annoin nuoruutenikaan? Joku, joka oli sen arvoinen varmasti.

10:47 PM


Homo Garrulus said...
Tai sitten ei. Joku joka koko ajan pelasi kotiin, pelasi kotiin, pelasti kotiin ja loplta
jätti kodin.


Sellaiselle jätin minä elämäni ja varteni. Voi kun lapseni osaisi katsoa etteivät tee samaa - ei saa mennä naimisiin perheeseen, jossa on söötti perse eikä söötit jalat. Ei saa mennä naimisiin perheeseen, jossa mies on vain oikea ja nainen aina tööt.

Koska sellainen perhe saa perseet heilumaan huorilla ja naisilla se taas rupeaa tuntumaan väärältä. Ei saa mennä naimisiin ja antaa elämänsä sellaiselle huoralle, joka vie kaiken mitä on mahdollista ottaa ja heittää syötynä ja riistettynä kuorena pihalle. Ilman oikeuksiakaan. Ilman ihmisoikeutta koska mies oli nainen, joka imi naisesta kaiken ja jatkaa imemistä kunnes on valehdellut ei vain itselleen ja vanhemmilleen, kavereilleen ja työssä ihmisille: on valehdellut koko ikänsä eikä edes kuole sen harmonisempana, ei sen onnellisempana, ei sen rikkaampana eikä sen kunnioitettavamapana kuin se, joka nai rakkaudesta ja kunnioitti myös naista.

Sitä varoitan lastani. Ottaisi viisaasti jos edes kannattaa ottaa. Jospa jäisi vain pois naimamarkkinoilta ja naisi vain around: olisi kenties parempi elämä.

Niin.

12:51 PM


Homo Garrulus said...
Miehet pelaavat aina sanoi Enbuske, ja näytti jotenkin tyytyväiseltä. Minä huolestuisin jos olisin hän.

12:00 AM


Homo Garrulus said...
Vanhat tädit saavat uutta elämää kun pääsevät sotkemaan nuorten elämää.

Sekin on peliä ja jotkut olevinaan hauraat ovat vain yksinkertaisesti happamia, kateellisia ja pahoja ämmiä ja siihen ei ole sanoja. Samalla ovat päältäpäin lempeitä. Heidän selkäranka on vihaa, katkeruutta ja kuolemanpelkoa mutta sen sijaan, että ottaisivat elämästään otetta he viiltävät, rikkovat ja juoruavat enemmän kuin kukaan voi ymmärtää.

Minä taidan olla näitten elukoiden target. Koska en ole kuin he, minun pitää kuolla heidän mielestä ja siksi voi voi hellalettas säälivät miestäni (joka ottaa mielellään säälin ja huomion koska on äitinsä alla vaikka on aikuinen: hänen äidillä on suurempi mentaalinen voima kuin minulla ja se on myös vaikeaa tässä kaikessa: olisi edes mies koska naiset eivät ole edes naisia.

10:16 PM


Homo Garrulus said...
Se, että minä olen lihonut ei saisi olla kaiken syy mitä myös appi näkee ja inhoo. Minä voin sanoa, että olen lihonut heidän takia: koska minut stressattiin lähes sairaaksi siitä, että jotkut saivat purkaa omaa sadismiaan joka on juuri lähtöisin tuollaisista äiti/lapsi suhteista eli väärästä kasvatuksesta.

Sitäkö olisi pitänyt matkia? Sekö oli oikeaa pedagogiikkaa näitten viksujen mielestä? Kysyn vaan
kun elämäni aikana en saanut tilaisuuttakaan koska oli tätä helvettiä ja viisastelua suoraan hautakammiosta.

10:20 PM


Homo Garrulus said...
Mainittakoon, että ne, jotka minua eniten parjaavat, inhoavat ja herjaavat ovat yleensä tosi köyhistä perheistä, eivät ole lainkaan kouluttautuneita mutta ovat Banduran oppien lailla oppineet elehtimään kuin sivistyneet, oppineet kantamaan timantteja, joita heidän aviomiehet ovat heille ostaneet ja ovat olleet tärkeitä ja uskotelleet, että ovat oikeasti sivistyneempiä kuin esim. minä. Minä en nimittäin ikinä työntänyt tuolin alle sitä, etten ole rikkaasta perheestä ja tämä oli se "väärä käyttäytyminen" koska nämä Eeevat ja eevoja tehneet naiset tajusivat kyllä mitä se kertoi: että olin paljastanut heidän typerän tavan hirttää mies väärällä tavalla avioliittoon.

Ja sitä uskoivat minustakin.

Itsestäänhän sitä muita tuomitsee

10:23 PM


Homo Garrulus said...
Mutta miksi mies lopetti keskustelun n. 20 vuotta sitten en voi ymmärtää.

10:23 PM


Homo Garrulus said...
Huomasin, että tietkoneemme verkko on jaettu ja se, minkä olisin kirjoittanut on valunut jonnekin minkä nimi on "naapurusto" eli onko niin, että minun valtava filosofian tietotaito (nimenomaan tietotaito eikä pelkästään hokemista mitä joku on sanonut sida-upp-och-sida-ner mikä on tavallinen tapa osata filosofiaa ja joka ei tarkoita hevon persettä kauniisti sanottu) niin minun tietotaito minkä olen täällä n. 5-6 vuotta yrittänyt kirjoittaa ja aina mietin mistä johtuu että valuu ulos eetteriin ja mieheni räyhää ja huutaa ja lapset pelkäävät ja pelastavat nahkansa valehtelemalla muille lapsille (lähes aikuisille narsistisukupolven edustajille) ja vanhat sikamaiset ämmät taputtavat käteen kun v-mäinen nainen jolla hemmetin taistolaisisä ei pääse poterostaan minnekään ja loukkaantuneet siat jotka eivät ole ikinä viitsineet mitään kuulla taputtavat myös käsiään.....


....ja kaiken sen, minkä olisin voinut kirjoittaa käännettiin kuten Leevi sen tiesi; miten voi kääntää valkoisen mustaksi ja mustan valkoiseksi koska järjelstelmä ja tieto itsessään on valehdeltu jo ammoisista ajoista joskus 1300 luvulta asti.

Sitä ei narsut tule ajatelleeksi...ja oppivat ulkoa.

Tämäkö on kohtaloni niin Tervon Koljatti ei ole mitään minkä minä aion kirjoittaa: onpa paska maa ja paskat auktoriteetit ja paskat perheenjäsenet ne jotka möivät oman sadismin takia.

Paska on siis lievä kirosana Kemppinen. Minä olen istunut täällä ja itkenyt kuin vanki ja alakerran ämmä (hullu sekin luultavasti) tulee varovaisesti kysymään olenko ollut muualla ja on kivaa, että olen tullut takaisin.


????? Kukaan muu ei ole koko ajan kotona kuin minä; ei edes talonmiehen muija jos sellaista olisi.
En ole liikkunut minnekään viimeiset 10 vuotta ja estivät paskapuheillaan normaalin elämän ja sitten Roulumieskin (?) joka pitäisi olla fiksu ihminen rupeaa yhdistämään minut isääni vai?

Olenko oikeassa, että näin on mennyt? Kuinka sairaaksi tämä maailma voi enää tulla - kysyn vaan.
Ainoa joka on tästä onnellinen on anoppini joka on lietsonut pahaa mieheni veljen kanssa about 20 vuotta ja koska minut ei enää minnekään pyydetty ja kiusaamiset yltyi tähän skaalaan enkä ole tiennyt minne mennä koska äitini mustamaalasi ja manasi minut ns. sairaaksi jopa tädilleni Ruotsissa niin täällähän olen vankilassa.

Alan tottumaan että olen täällä: en käy edes ulkona enää ja silti en ole seonnut sanan oikeassa merkityksessä mutta mietin missä olisi oikeita eläviä ja tuntevia ihmisiä enää?

Missä on siis humaani paikka kaiken valheen ja tappoinnon lisäksi? En valehtele, voin vannoa.

6:12 AM


Homo Garrulus said...
Äsken tuli tv:stä ulkolainen ohjelma (USA) pedofili-määrästä joka räjähdysmäisesti näkyy heillä ja se on aina tuttu joka on tämän takana. Minä uskoi kun hullu psykologiämmä (ehkä vielä kaiken lisäksi tiedä häntä syykin minun elämälleni tätä nykyä ehkä? Hakevat pedofileja kuten muut hakevat ehjiä sukkia katsomalla kaikkia saumoihin jättäen rumat tuomiot sitten kun oma havainto ei ollutkaan oikea mutta näitten paskaihmisten statushan ei muutu silti - saavat siis jatkaa omissa vastaanotoissaan vaikka ovat vaarallisia ympäristölle siinä kun yrittävät olla jotenkin edellä) niin kerran muutama vuosi sitten puhui siitä, että on liioteltu juttu ja kaikenlainen hössötys kun ei parempaa keksitä kuten allergiat oli kymmenen vuotta sitten ja psykopaatit tuossa n. 4 vuotta sitten.

Mutta minua on kaikesta katsottu ja epäilevät ovat omissa typerissä seuroissaan aina aivan varmoja.
Miten hävyttömiä ovatkaan nämä kusipäät jotka laittavat mitä vaan toisten päälle ja saavat lietsottua mitä vaan: siihen nähden Halla-aho on kuin raikas kesäpuro ja nämä linnanherrat ja muut olevinaan olevat uusrikkaat sairaita omissa pyrkimyksissään nousta kalifin paikalle.

Mitä siis minun pitikään sanoa? Niin, tuo pedofili juttu taitaa kasvaa ja siihen on mielestäni syy sellainen, että siinä kun Heidegger tajusi olemisen muodon (obs muoto) hän tajusi, että jossain kohtaan mennään suoraan omaan napaan eli katsotaan sisäänpäin ja se näkyi 50 vuotta egoistisena normaalina ja pian käännös menee vielä suuremmalla kulmalla suoraan kohti nuorempaa ja nuorempaa: näin aasian tyttölapsia voi sitten myydä eli on olemassa paha monetäärinen hyöty kun tietää miten käänne tapahtuu. En ole varma onko kukaan sitä oikeasti tajunnut mutta minä olen: näen nämä asiat abstraktisesti ja yritän kirjoittaa matematiikkaa ja olen jo aikaisemmin halunnut mutta minut sammutetaan ja tapetaan lähes viikottain ja ilo ei pysy pystyssä. Yritän olla dokaamatta ja syömättä koska avunpyyntöhän ei auttanut vaan sain entistä enemmän sikoja ja haita liikkeelle.

./..

8:00 AM


Homo Garrulus said...
./..
Tämä on ollut nightmare; yleensä voi mennä jonnekin ongelmiensa kanssa mutta tässä ei voinut koska muut eli horroksessa ja jonkinlaisessa haaveilluusiossa mistä Brentano kirjoitti. Minä näen sen mutta minä en löydä sanoja miten selittää.
Ostin Niiniluodolle pienet venäläiset nuket (pöllö ja oliko se haukka?) jotka ovat merkitys ja tarkoitus, jotka esiintyvät kerroksissa: Näissä on box ympärillä ja boxin sisään toivotaan ilmaa. Nyt minun bestis sanoi, että hän uskoi hukkuvansa tai ettei saa ilmaa ja sen takia kertoi minun salaisuuteni (jokaisella on jotain!) ja pahensi minun tilannettani ja sai minusta sairaan kaiken lisäksi tai siis sitä väitti koska oli petturi luonteeltaaan hänkin.

Entinen bestis siis. Ja Saarisesta ja Himasesta olen samaa mieltä kuin RR - eivät ole varsinaisesti filosofeja vaan ovat taiteilijoita joita hyödynnetään ikäänkuin älykkömuotoisesti. Ovat leikisti älykkäitä ja tosiasiallisesti vain keskivertoja vaikka hassuja.
Saarinen ainakin on kiva kun on pellevaatteissaan.
Yritin matkia - ei tullut mitään - olen oikea filosofi ja muut koki pelleksi ja Esan oikeaksi.

Niin se menee tämä projisaatio.
ps. sen takia kun mieheni katsoo nuoria mimmejä ja jos me eroamme hän menee takuulla nuoren ja söden ja pienen (!) pimun kanssa suhteeseen ja siinä on paljon enemmän pedofilitemppuja kuin minussa joka huutaa vaan - ja sitäkään en aina ole tehnyt mutta voisiko joku tajuta missä paineessa olen elänyt? Monta vuotta. Taitaa vain olla Dumellin perhe enää joka voisi tajuta; heidänkin perhe rikottiin samasta syystä.

Minun piti joka paikassa katsoa, ettei ole myrkkyä kahvissa, vaihdetut viinilasit, oven lukko auki jne ja silti esiintyi asioita jotka eivät enää esiinny. Jos joku haluaa tietää miten paskamaista on kun on koko ajan peloissaan - koko ajan - niin voin sanoa että lihominenkin on aina pientä.

Pienet ja suuret asiat tuppaavat menemään herrasväeltä aivan sekaisin ja sen takia heidän herreegyyy skandaali esiintyi - kirjoittamisen estetiikassa: siinä oli riittävästi voivottelemista näille, joiden pää on lähes hyttysen kokoinen sisältä.

bzzzz pientä surinaa ja suuret melut aivan jonninjoutavista asioista kunhan saa olla vain framilla. Härregyy...voi voi Härregyyyyyyy

8:01 AM


Homo Garrulus said...
Hullut nuo roomalaiset

10:32 PM


Homo Garrulus said...
Idefix - fix ide

1:56 PM

Labels:

omat kommenttini

Post a Comment On: catulux
"CARMEN 60"
35 Comments - Show Original Post
Collapse comments
Homo Garrulus said...
Lejonan lapsi olen ja suomenruotsalaisen. Eikö tuo jo jotain selitä. Ja kun vanhempi kiusaa omaa lastaan ja kiusaa ja kiusaa niin lopulta kun ei enää ole tekemisessä vaan jättää vaan kertakaikkiaan toisen pois paitsi joulukorteista, syntymäpäivistä jne niin sitten huutavat kovaan ääneen, miten kovaksi olenkaan tullut. Oikea vastaus tähän on se; miten sinä sait tuollaisen elämän ja tuollaiset olosuhteet kun minä en saanut? Siitä ei puhuta. Kun äitini astui sisään kotiimme joka oli kaksi kertaa suurempi kuin se, mikä meillä oli ollut hän ei sanonut mitään - tokaisi vaan uloslähdettäessä, että onpa siivottavaa.

Tähän kohtaan astui vanha täti G kuvioon joka ihastuneena onnitteli ja oli iloinen puolestani. Jotenkin oli helpompaa olla lähellä tätä tätiäni joka kuoli, paitsi, että sekoittivat hänenkin psyykkeen aivan loppumetreillä ettei mummo enää tiennyt keneen luottaa. Tosi paljon myrkkyä tuollaisten ns. hyvinkäyttäytymisen ja lempeän kuoren alla. Halusivat siis pahaa sekä minulle että tälle mummolle ja ei ollut enää väliä miten ja miksi mutta alltid smakar det lite fågel kuten ruotsalainen sanoo. Sitten olivat aina ulospäin kumpikin valittamassa miten olin sitä ja tätä ja miten olin jälkeenjäänyt ja miten olin kova ja miten olin tyhmä ja miten olin epäluotettava kuten isänikin jne jne eli tämä ruma tapa puhua pahaa selän takana oli olemassa valmiina skeemana.

Kun lapsi syntyy toivottuna ei tule tätä kiusaamista. Siskoni sai siis äidin ja isän.Kun minä synnyin ilman rakkautta eli en saanut mitään enkä muista istuneeni äidin sylissä ikinä ellen sinne varta vasten itse mennyt joka oli vasta kun olin huomattavan paljon vanhempi - ja sekin lähinnä siksi, että olin pikkuhiljaa alkanut tuntemaan tätä ihmistä, joka kutsui äidiksi ja jätti lattialle ja sain jopa kömpiä ulkona yksin kun olin vain 3 vuotta jota ihmettelen että annetaan milloin autokin tönäsi parkkipaikalla ja minä lensin sivuun. Ei tapahtunut mitään mutta pelästyin tietysti. Mies kuka oli ollutkin ei lähtenyt selvittämään mitään minusta (asuimme talossa missä lähes 100 sata lasta jotka äitini oli kuulemma laskenut) mutta kun huomasi, että olen ok lähti vain pois. Itse olin niin pieni kun olinkin silti hädissäni ja sekaisinkin mutta taapersin kotiin ja yritin selittää äidille mitä olin kokenut. Mutta minä opin puhumaan myöhään ehkä siksi, etten ollut milloinkaan saanut sitä ensimmäistä puhetta mikä yleensä tulee sylissä - ja muistan, että kun puhuin autosta ja auton minun päälle ajamisesta äiti vain jotain kädellä sivutti ja se oli jätettävä siihen. Näitä tilanteita oli monta missä myöhäinen oppiminen oli hankalaa ja silti pää ei ole sen tyhmempi vaikka puhe tulee myöhemmin. Sitä ehkä luultiin. Isäni oli samalla lailla saanut syyn inhota ja on jättänyt perheemme jo pian 30 vuotta sitten ja meni uusiin naimisiin eivätkä pidä yhteyttä. Siinä minä kuulemma loukkasin isän uutta vaimoa koska tämä vaimo hössäsi merkkivaatteista, itsetehdyistä hatuista, joita hän aiiiiiiiina tilaa Porvoosta jne minulle, joka oli tämän sosiaalidemokraatin kasvatti joka opetti sen, ettei saa olla diiva. Joten ei saanut ja piti ja samalla ei saanut ja piti.

./..

10:58 PM


Homo Garrulus said...
./..
Tästi syntyy huono vanhempisuhde: vanhempi on silti vastuussa siitä mitä tulla tulee. Minä katson, että suhteeni lapsiini jää läheiseksi ja annan anteeksi jos lapseni loukkaavat mikä osittain kuuluu kuvaan; lapsi ottaa etäisyyttä vanhempaan mutta heillä ei ole selän takana heistä pahaa puhuva äiti tällä kertaaa sillä minä en puhu lapsistani pahaa. En siis yritä tehdä omaa huonoa oloa paremmaksi mollaamalla miten lapseni ovat menestyneitä ja ovat kauniita ja haluttuja.

Tämä ns. kovuus on siis aina kahden kauppa ja lapsena olen vasta näin vanhana tajunnut tämän kaiken ja ennen sitä avauduin vanhemmille, joiden sielu ei siis kestänyt sitä. Äitini kanssa yritin puhua sydämen särystä kun sain lapseni ja hän vaan torjui. Piti auttaaa häntä, hän ei millionkaan minua. Oli jotenkin aina yhteen suuntaan ja silti äitini nauttien palautti lahjat mitä olin ostanut ja jos en ostanut vaalitti siitä, ettei ikinä häntä muista. On siis vaikea olla mieliksi kun kaikki käännetään vääräksi.

Ja sinä aikana hän eli rauhassa supisten siskoni kanssa etenkin kun tiesi, että olin yksin. Hän siis aina mukamas hienotunteisesti valitti, että voi voi mutta on pyytänyt siskoni eikä minua - voi voi - ja sitten he kaksi supisivat ja juorusivat ja säälivät itseään. Minä yksin kotona; ei siis saanut olla heidän kanssa, ei saanut tukea ja silti odotettiin ,että olisi ollut jotenkin heitä ihaileva. Mutta en voi ihailla ihmisiä, joiden ainoa tavoite on olla selän takana pahoja. Tähän samaan karuselliin ottivat bestiksenikin: nyt saavat todella olla.

Minä siis mietin sitä piilopahuutta mikä esiintyy selän takana ja kuinka tehokas se on kun on kateutta mukana. Ei ollut ketään, joka olisi tukenut silloin kun kävi kaikista rankimmat tarinat, sikamaisuudet ja muut herjat. Piti vain kestää ja sitten kun lähden siskoni kanssa matkalle mitä en ole ikinä tehnyt äitini katsoo vähän epäillen silmäkulman kautta, että no: kyllähän se siskon kanssa oleminen onnistuu, eikö vaan? Ja tämä oli niin outo juttu koska lapsena itkin kun siskoni muutti kotoota ja sikoni vain piti minua maanvaivana ja inhosi minua ja kertoi miten inhosi. Ja kun oli muuttanut pois niin ei milloinkaan halunnut olla minun kanssa ja ei milloinkaan isosikona myöskään mm antanut omien lastensa lastenvaatteita meille kun meille tuli lapsia vaan möi itsekkäästi ensin pois. Minä tosin annoin kakki eli sataprosenttisesti kun oli meidän lapset isoja ja heille syntyi pieni vauva. Koin sekä siskoni että äitini osalta aina sen, että nämä kaksi kuin sadun stepmother ja kateeellinen sisko, että niitä piti passata ja niitä piti jotenkin aina hyväksyä ja vaikka mitä ja samalla he molemmat työnsivät minut aina pois ja juorusivat muille miten vääränlainen olin ja miten minä olin sitä ja tätä. Mutta kun ei pitänyt paikkansa ja nyt sitten kun siis menen sikoni kanssa niin äitini projsoi minuun se mikä on siskoni vamma aina ollut: kuka ei ole kestänyt ketä. Isosiskoni ei siis ikinä avautunut minulle, ei puhunut minulle eikä ollut ikinä mitenkään lojaali minulle ja minun piti sitten kun olivat ajaneet lähes itsemurhaan sanoa, että niin - siitäpäs näet, eikö siskon kanssa voi välillä olla?

Kyllä kateus on kauhea tauti. Kauhea tauti. Kauhea tauti joka kääntää sen oman kypsymättömyyden ensin typerään itsesääliin ja sen jälkeen se hakee sympatiaa muilta väärentämällä asiat ja lopulta se seisoo siinä ja levittää kätensä ja pitää minua kovana. Kovaksi tulee voin kertoa. En ollut.

Kovaksi tulee kun isä on leijona ja vaarallinen ja äiti on patsas.

Anteeksi olen kaikille antanut - he eivät milloinkaan.

ps. älä kerro kellekkään :)

10:59 PM


Homo Garrulus said...
Minä olen ratkaissut sen jutun minkä uskotaan olevan konspiraatiota ja se on Hobbesin ajoilta lähtenyt ja se he tiesi mutta sinisillä silmillä (jotka ovat mustat) katsovat ikäänkuin tietämättömiä että voi voi kun voi voi ja voi voi jotta oma hanska ei tippuisi käärmeenpestästä - vitun siat sanon minä näin naiselliseseti.

Paskat sanon vaan, onpa ikävää ettei Hitleriä enää voi käyttää olisi työtä nimittäin aika paljon - ilman että olen rasisti mutta he ovat.

5:02 AM


Homo Garrulus said...
Soitanko poliisille, juristille vai kelle? Kuka mietti miten suuressa skaalassa gemmataan vähän tekstiä ja pidetään omana ja ollaan kuin ellun kanat ei mitään tiedetty - ilmankos sverigen kuningatar on saksalainen - kaunis kyllä mutta millä hinnalla?

Kalle voisi tulla katsomaan miten root saadaan pois ja miten turhat varmuuskopiot mitä ei olla kirjoitettu rupeisi häviämään kartalta - minne ne menee ja miksi minulla ei ole oikeuksia omaan koneeseen vaikka on sanottu että ei ole ketään omistajaa minun yläpuolella joka omistaa mitään reittiä minun koneelleni

entäs minun mies - raha ei maistu vai? Kas kas , onpa typerää sanon vaan

5:05 AM


Homo Garrulus said...
Hullu olen. Kunnolla ja syvältä.

10:23 AM


Avatar said...
Merkillisen vaikuttava kaksikko, tuo kuva ja teksti. Väkevä jälki jää mieleen, kun tuijottaa niitä yhtenä kokonaisuutena, vaikka vain hetken.

10:29 AM

catulux said...
Oho.

Täällä pölyn keskellä, kaatuneitten huonekalujen ja tyhjien maito- ja olutpurkkien keskellä käväisi myös Avatar.

Olehan varovainen. Tämä talo on minun ja HG:n. Vähän samanlainen kuten Poen Usherin talo.

Lopulta tämäkin painuu siihen mustaan, pohjattomaan lampeen.

12:31 PM

Homo Garrulus said...
Kvack (betyder, att jag älskar dig) på grodspråk.

(vem ÄR du, veet jag ej)

4:59 AM


Homo Garrulus said...
En juo maitoa, enkä piimää yök. Mutta olut käy, se on oikein hyvää (vähän lihottavaa vaan, shit). Mutta kaikista eniten pidän dry Martinista, jossa ei olekuin terävää, eli martiinit ja biancot ja muut sekoitukset voidaan jättää pois. Kuiva martiini siis, kahdella oliivilla.

Lattialla on siis hammastikkuja ja oliivinkiviä, ei maitotölkkejä. Siinä on myös lihapiirakkakääreitä ja ketsuppiset tahrat tyynyissä, mihin painan itkuneen naamani ja liitän siihen räkää, joka valuu turvonneesta nokastani. Turvotus tulee viinasta mutta siihen sanon aina reippaasti: skåååål.

Kiva kun kävit, blurp, raaap tsösöttöööö

12:36 AM


Nomen est omen said...
Otan osaa, Catulux. Olet valinnut osan, jota ei sinulta oteta pois.

9:55 AM

Homo Garrulus said...
Mitä!!!!!Catulux on valinnut: arvaa kuka tökkäsi itsensä tänne siltojen alle ja banaaninkuorien väliin? Viiiittix arvata kaksi kertaa, Pula-aho?

Ku fågelit flygaa sisään ikkunoist' kato

11:40 AM


Homo Garrulus said...
Vaida jo kuva; lue mitä laitoin Anita Rubinille (toisin se on hänen sähköpostissaan). Koskettaa sinuakin senkin luxpux.

7:18 AM


Homo Garrulus said...
Twitterit ja muut minua matkivat olevinaan olevat höpönassuportaalit kuolevat ihan pian. Minä en.

7:18 AM


Homo Garrulus said...
Minä olen täällä ikuisesti kuten jo alat huomata...
http://www.youtube.com/watch?v=AnzqJTKvx44

joten relax beibi, relaa vaan - täällä ollaan yöt ja päivät ja kesät ja talvet - mutta paas uusi kuva jota tsiigata

ja mulle viikinki - muuten vaan - jolle puhua siis
koska saarisenesajakomppany olivat paperia eiku panttereita kuten leidipantteritkin: pokaamassa vanhoina naisina nuoria kundeja. Minä tyydyn sinuun.
Eivaisiskaa vaan häneen. Kolmas persoona

11:23 AM


Homo Garrulus said...
http://swedish.ruvr.ru/main.php?lng=swe&q=2455&cid=60&p=16.03.2009&pn=3

Odysseus minun - övergången ser du här men det är en illusion för den finns inte och vi finns inte men ändå finns vi hela tiden både du och jag och nu i en övergången period som vi klarade: VI DID IT WI DID IT -kuules dudivie, we did it already.

Matti teki pahimman osuuden ja minäkin ja ehkä sinäkin catulux kun en sua tunne vielä tai en tiedä kuka hitto olet; mene napsimaan niitä iltatabujasi (ovatko ne vaaleansinisiä, jotenkin voisin kuvitella)

?haha

11:32 AM


Homo Garrulus said...
I saw you didnt I? I saw you funny man. I saw you today. Today is my lacki dei.

Pussochkrammm och sånt och sånt och sånt...

Olipa kiva päivä. Join kahvia sitten yksin torin laidalla siinä Engelin mestassa ja juhlin pienellä päärynäleivoksella (mahdollisimman light) mutta söin silti kermavaahdot joka oli lautasella. MMmmm ja sitten korjasin sille Harrylle (joka kirjoittaa siis Y:llä) nuo omat krapsutekstini ja tein niistä vähän enemmän esteettisiä.

Esteettisiä Catulux: mitä opimme tänään? Mitä me opimme tänään estetiikasta?

Mietin itsekseni olikohan poika lukenut Richard Floridan Creative Class -teosta. Sama fiilis tuli mutta tämä oli tieteen kautta kun RF vetää hatusta kuten minä. Hattutiede; tre kanter...

jne ks Kemppisen hattuteemat tuossa vuosi sitten.

Hattuyliopisto olisko se jotain? Jos me perustettaisiin hattuyliopisto, jossa tiede ei mene hattuun? Hauteur (hauteur |hōˈtər|
noun
haughtiness of manner; disdainful pride) tai
haute cuisine (haute cuisine |ˌōt ˌkwəˈzēn|
noun
the preparation and cooking of high-quality food following the style of traditional French cuisine) eli korkealaatuista kokkaamista:
ORIGIN early 20th cent.: French, literally ‘high cookery.’

Kukattaisiin korkeammalla tavalla. Mä oon huvä kokki kuule Catullus. Hyvä pippuroimaan ja suolaamaan (kun olen rakastunut - mutta sitä et kerro ja se ei ole sinä eikä se ole hän eikä se ole jukka vaan se on joku ihan muu).

Ihan Muu.

6:00 AM


Homo Garrulus said...
Lainaan yölainana Mannin Kuolema Venetsiassa. Haen sen kohta. Olen kerran käynyt - kerroinko - mutta oli lyhyt visiitti ja hevoset jäi mieleen; ne neljä pronssihevosta. Mitä voisit kertoa niistä?


Voisitko ystävällisesti puhaltaa sormenpäätäni, sillä leikkasin kynnestä puolet ja sormenpäästä yli puolet kun irvokkaasti leikkasin porkkanoita äsken. Nyt tuppi valuu läpi ja koneeni on näppiksissä verinen. Pitää lopettaa tälle päivälle. Blås är du snäll, blås för det gör ont.

4:10 AM


Homo Garrulus said...
Hitsin pedofili tuo Gustav von A.

Hyvä kirja, hyviä otteita. Hyvän kirjailijan tunnusmerkki on jokin taipumus koota isoa ja pientä niin nidottuna, ettei aikaa ja paikkaa voi erottaa eikä siksi kertojaa tapahtumasta. Integroituu kaikki ja on helppo seurata, nauttia ja nauraakin.

11:32 AM


Homo Garrulus said...
Mille nauroin? Hmmm ehkä sille, että jätkä jää istumaan kun vene lähtee. Niin oli meilläkin kun siellä kävimme; piti koko ajan odottaa, että laiturilta huudetaan; c'mon (italiaksi?) pronto pronto.

Upeat paikat ja upea kokemus myös ne ihan pienet kujat, joista ei ole karttaakaan. Pyykit (hmm?) Peggy Guggenheim, Pulut ja Proscuitto. Poseidonin hevoset.
Palacet, portit, naamarit, lasikruunut, vesi, kahvi, gondolit....Rialto. Kiemurtelevat kadut, lapsia.

11:37 AM


Homo Garrulus said...
http://www.youtube.com/watch?v=79i84xYelZI&feature=related

chaplin lejonilla

6:55 AM


Homo Garrulus said...
Elämäni oli helvettiä kunnes tapasin mieheni. Olin iloinen muutaman vuoden. Sitten yritin päästä pois mutta nämä ihmiset minun ympärillä olivat tehneet jotain niin sairasta selkäni takana, etten enää päässyt edes pois.Varoitan lapsiani menemästä naimisiin perheeseen, jossa on vain poikia. On sairas lähtökohta jota kaikki sitten ihailevat. Kunnes saavat huomata mitä tekevätkään. Hyvä etten kuollut, elän vain lapsiani varten voisi sanoa, ja niitä ajatellen olen tässäkin nyt. Teen kaiken vain siksi, että vaihtoehto olisi aina vielä hirveämpi. En pääse pois, en voi enää aloittaa mitään uutta, syljen verta, itken joka yö ja olen itkenyt joka yö pian 20 vuotta, kukaan ei puhu, kukaan ei arvosta ja minä en voi lopettaa elämäni. Jokainen pyrkimys lopettaa edellistä helvettiä on lisännyt sitä ja kaikki, jotka lähensivät minua ns. auttaakseen ovat raukkamaisesti paenneet kun heidän joku oma trauma on päässyt minun tuskani varjolla helpottumaan. Sydämessä on pelkkä kivi, suussa maistuu karvas maku, vatsassa on alkava syöpä, kehukot eivät jaksa hengittää, verenkierto tuntuu kylmältä, psykiatrien väärä syyllistämisen tarve kaikuu korvissa, naapureiden omnipotentit ja lapselliset minäkuvat raikuvat korvissa, miten he puolustavat omaa infantiilisuuttaan tappamalla vielä enemmän, vielä kierommin ja vielä enemmän ilman mitään syyllisyyttä.

Kääntäneet ovat kaiken. Elämä on heille oikeutta kun se on samalla kaiken muun hyvän este.

Jostain alkoi joskus jotain hyvää jonka he peitti. Jota he imi itseensä, nauroivat, joivat, olivat olevinaan ja säilyttivät pahan valtakunnan puhumalla hyvästä. Kunnes tuli maailman loppu, viimeinen hetki, lopullinen historian muutos, kaatuminen ja täysi hiljaisuus. Musta aukko nielee heidät - se on ainoa lohtuni.

Riemu Venetsian karnevaaleissa voi alkaa. Naamarini heitän kanavaan. Se ui nenä ylöspäin.

7:59 AM


Homo Garrulus said...
Kävin näyttämässä aivan pienen ruhjeen siksi, että se vuoti niin paljon verta. Lääkäriasema, jossa en ole ikinä käynyt tai ollut asiakkaana - tiesi minun potilastietoni eli jotenkin oli papereita tai tietoja siirretty; kenties siitä, että lääkäriasemat ostavat toisensa? Joka tapauksessa sain ruhjeen sidottua ja uskoin, että menen ulos hieman turha lasku kädessäni mutta näin ei ollut. Lääkäri ylläpiti minua huoneessaan ja huolestuneena rupesi yksityiskohtaisesti kuvaamaan pientä haavaa ja missä suunnassa se oli ja miten se oli kääntynyt ja oliko jotain....Minähän olin itse leikannut perunankuorijalla ja haava ei ollut järin suuri sormenpäässä mutta vuoti vain tolkuttomasti verta kuten sormenpäässä vuotaa.

Tiedättekö mitä tapahtui? Tämä ns. tavallinen ja suurehko lääkäriasema piti minua jotenkin a) vaarallisena valehelijana tai b) lapsiin sekaantuvana tai jotain muuta sairasta.

Tämä lääkäriasema oli saanut lankkukasan jostain ja lankut olivat jotain jota nämä sairaat, sairaat psykohörhöt ja kaikenlaiset seksuaalitutkijat olivat saaneet päähänsä ja torvit uskoneet kadulla kävellessä että minä olen PAHA JOTENKIN - mutta se, että sellaiset fantasiat siirtyvät potilastietoihin tai ihmisen elämään täytenä totta on niin rikollista, ettei ole enää mitään tolkkua tässä maassa ja näissä pimeissä media-tuomio-istuimissa.

Kuka helvetti päättää meidän maassa ketä teloitetaan syyttömänä, ketä keitetään öljyssä vain siksi, että puhuu ja kertoo ulos vihansa ja siitä mitä tapahtuu todella ja keneen saa heittää kiviä?

....

./..

11:01 PM


Homo Garrulus said...
./..
Otan toisen tapauksen: Menin työvoimatoimistoon ja siellä oli ollut varoitus, että minulle ei saa antaa pedagogista työtä. Jaahas; minun kaksi lasta ovat maailman hienoimpia ja molemmat ovat olleet luokassaan Lucianeitoja (kaverit äänestävät herttaisimmat ja luciamaisimmat tytöt) kuten minäkin aikoinaan mutta minua kiusanneet opettajat esti minun valinnan ja teki kuten Afganistanissa ja vilpillisesti korjasi vaalituloksen oman maun mukaan....

Ja minä tiedän miten ihmisiä kasvatetaan ja miten hyvää ymmärretään ja miten fantasia erotetaan illuusioista ja intuitiosta mutta minä en saa tehdä työtä. Menen pian eläkkeelle - tämä yhteiskunta potee pienuuttaan, typeryyttään ja jonkinlaista amerikkalaista komediaa/farssia/soapooppera -tyylin menettämistuskaa kun maailma ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen kuten olivat ajatelleet.

Mutta tietoliikenteeni on jatkuvassa häiriössä, mies ei välitä eikä ole viitsinyt puhua viimeiset 20 vuotta sitä eikä tätä - kunhan itse pystyy kävelemään tolppana ja typerien kannustamana (typerä tarkoittaa tässä samanlaiset ei-tietoiset ihmiset) joka päivä eteenpäin. No, siitä olen minäkin kiitollinen mutta juuri tämä tolppamaisuus, toope-maisuus, akkamaisuus ja vääränlaisen vihan omaavan perheen taustarytmittämänä elämästä ei voi tulla kuin tälläinen koska ulkomaailma on ollut oikeassa että jokin on pielessä mutta kohdistaneet syytöksensä

VÄÄRÄÄN HENKILÖÖN - VÄÄRÄ PERHEENJÄSEN ON SAANUT HEIDÄN SAIRAAT SYYTTEET JA KATSEET KAIKKI NÄMÄ VUODET.

...kuka maksaa? ei kukaan. Naaprurikin luuli, että minä olen varastanut hänen pyöräkorinsa kun meidän perheessä oli kaksi samanlaista koria aikaisemmin pyörävaraston seinässä siitä mistä otin yhden - joka kenties olikin heidän - koska nyt se oli plokattu pois meidän pyörästä.
...kuka maksaa etten saa enää mitään työtä ja mieheni (joka siis on sairas tässä suhteessa) ei myöskään pian jaksa elää tässä sairaassa väärässä paineessa, jonka hänen oma veli taisi alunperin aloittaa koska se mies on vieläkin sairaampi ja täysin epäkelpo yhteiskuntaan.

...kuka maksaa järjen tuskan ja elämän normaaliuden menetyksen siksi, että toopet saavat käyttää ääntä kuin olisivat oikeasti älykkäitä tai tietäviä. Mitä me seuraavaksi keksimmekään? Ketä ruvetaan kivettämään?

...olisko psykiatria ja psykologia jotenkin parempi lopettaa elleivät osaa parempaa kuin ihmisten kaataminen kadulla tehdyillä mutu-diagnooseilla jotka siis siirtyvät "totuudeksi" joita kateelliset Kauniaisen ämmät olevinaan-olemisen -kerhoissa voivat lässyttää eteenpäin sadan kilometrin tuntivauhdilla samaan aikaan kun ottavat suihin naapureiden miehiltä käärmeenpeäsän lailla.

Siinä siis tapetaan älykkyyttä ja kiltteyttä oikein sankoin voimin: ja tätä Väestöliitto ei tietenkään huomaa koska heillähän on rahaa hyvänen aika.
Raha ratkaisee kenen lautakasat ovat tosia ja kenen ei.

11:02 PM


Homo Garrulus said...
Maailmassa on suhteita hyvä Catulux. Siitä ei puhuta vaan junnataan käsitteissä joka on käsittämätöntä.
Niiniuoto on vahingossa sanonut kaikkein tarpeellisimmat sanat tähän asti eikä huomaa sitä itse.
Meni minulle perille siksi että minä tajusin, että he olivat tajunneet paperinukkemaisuuden. Mutta minähän olen Punahilkkana täällä kammarissani eikä enää mummoakaan jolle viedä mehua ja leipää vai miten se oli? Viiniä vissiin - no, mutta en siis enää toimi missään kontekstissa kun ne, jotka voisi jotain aika superpaljon oppia eivät voi lähestyä koska Meine Damen und Herren on esteenä ja katsotaan kuinka monta vuotta tulee olemaan pattitilanne siksi ,että ne eivät voi alentua puhumaan minulle kun Parasjoke ja sen draamakaverit pääsivät tekemään runoilijasta oikein oma vilkka. Senkö takia tuo Lehmusto tuli mukaan?
Ei yksinkertaisesta, loogisesta ja täysin järkeenkäyvästä mallintamisesta tule oppimismielessä mitään jos omnipotentit kundit Ilkka ja Benkku yksin rustaavat fiinisti kokonaisen draama-opperan missä äänet eivä saa ylittää heidän ääntä.

Näin menemme sitten tulevaisuuteen hyvä Catullux; menemme kohti naurua, tahallista tietämätöntä pelkoa sillä taitaa tuossa mystiikan leijunnassa ja sitä manaamisessa olla joku helvetin psyykkinen tarve? Mitä Fredu siis Freud sanoisi sille, että omasta mielestä älykkäät ja intelligentian edustajana jatkavat sörinää, purinaa, mietintää ja naurua? Mitä tämä psyykkeen guru vastaisi siihen?
Että isot pojat ovat tahallaan vakavia, koviksia, pahoja naisille kuten minulle, loukkaavia ja näyttävät, miten heillä on valtaa ja minulla ei.

Mitä siis psykologit sanoisi sellaisesta käyttäytymisestä? Vain siksi, että saavat ylläpitää naamariaan?!

Totuus on helppo ja 2/3 filosofeista voivat mennä eläkkeelle: suurin osa on typerää pyörittämistä niin, että menee vain entistä enemmän sekaisin. Samaa koskettaa historioitsijoita, psykologeja ja valtionoppineita.

1:42 AM


Nomen est omen said...
Otan edelleen osaa, Catulux.

9:33 AM

catulux said...
Ennenimi.

Eihän tässä mitään.

Eletään ja lueskellaan runoja. Muista tsekata nuo Kemppisen Catulluskäännökset. Ovat sen verran reheviä ja elämään pureutuvia.

Ei se ihminen paljoa muutu parissa tuhannessa vuodessa. Catulluksen mukana on mukava kävelleskellä Forumilla ja tavata kaikennäköisiä taivaltajia ja mielenkiintoisia tyyppejä parin tuhannen vuoden takaa.

Hyvää syksyn jatkoa myös sinulle kuten hoogeellekin!

12:21 PM

Homo Garrulus said...
Catullus, tuus takaisin. Mennään juomaan espressot San Marcon plazalle? Näytä minulle enne, olen sinun tai siis hänen. Kovuudesta on se hyöty, että se leikkaa kuten Kemppisen puukot. Mutta kivi on kovempi kuin saksi eli kivellä saa rikottua moiset leikkaajat - ikävä kyllä. En pidä kivistä; heikentävät maailmankaikkeutta ja musta massa tai musta energia (kysy Enqvistiltä) lisääntyy, suhteessa liikaa.

Joten pussi on paras kunhan saa leikkaavat pysymään rauhallisina, etteivät pelkää kiviä. Pussi ottaa kivet sisäänsä; säilyttävät.

Omni=pussi, Pote=saksi, Impo=kivi

Mutta minunlailla pitää olla potentti ja impotentti samaan aikaan jotta pussiominaisuus olisi riittävän laaja. Tämä on asia, jota keskustelen peiton alla.
hih, fniss.

11:24 PM


Homo Garrulus said...
Annetaan hevosen ajatella, sillä on suurempi pää.

Rakastellaan kilisevien kattokruunujen alla kunnes viimeiset lyhdyt sammuvat.

11:29 PM


Homo Garrulus said...
Kuiskaanko lisää? Olen hevoskuiskaaja mutta en ravihevosille; suomihepalle ja sitten kiiltäville lämminverisille.

11:32 PM


Homo Garrulus said...
Venäläiset ovat lääminverisiä, ja nyt tuli siksi uusi dilemma ja siihen tarvitaan 500 miljoonaa eli EU:n koko sakki.

Sano sille Båtsman'ille (Vi på Saltkråkan, Bernhardiinilaiskoira) että punainen kaulaliina on tyylikäs, keppi tosin varastettu minulta?

I början av 1800-talet användes en röd halsduk av svenska båtsmän men enligt kungörelsen 1816 skulle den vara "af mörkt lärft".
http://www.gstromberg.nu/BATSMAN.HTML


Nordic Derwish? Total?

Lars Vilks (muhammedpiirtäjä) käyttää myös punaista kaulaliinaa netin mukaan... ja mitä opitaankaan tästä: ei ole vastausta koska jokainen uusi käänne luo uuden käänteen ja tuntuu, että on osallistunut väärän hevosen kilpailun kannustamiseen mutta tärkeintä on siksi se,
ettei analysoi liian pitkään koska mitkä tahansa asiat voivat pomppia pystyyn loppumetreillä, miten asia kenties oli tai voisi olla.

Anna rakas hevosen ajatella, me vaan tanssitaan.
Usko vain ystäviisi, anna heille tilaa, suo heidän tulla sisään ja pyydä Wallinia menemään jonnekin koirakouluun istumaan.

Saatanan hienostoperseet - jotkut siis -; sopivat maffiaan mutta ei pohjoismaihin myrkyttämään muiden elämää vain siksi, että tulipa jotain sanottua tai kirjoitettua. Saatanan Korso.

11:49 PM


Homo Garrulus said...
ps. http://www.morten-soerensen.dk/blog/wp-content/2008/02/muhammedhund2.jpg

Mikäli minua joku piti koirana se ei ollut islam vaan sen vihollinen tai opportunisti. Tänk på det: minua piti koirana oma isäntä, joka salli sen, omat ystävät jotka pitivät tilanteen itselleen herkullisena ja käyttivät opportunistisesti sitä hyväksi, alltid smakar det lite fågel, ja lopulta kuulin, että se, joka oli aloittanut oli se valmentaja, joka ennen Parasjokea pääsi puhumaan niitäkin asioita mistä minäkin olen puhunut - joka vei mahdollisuuden myrkyttämällä muiden sielut systemaattisesti: se oli juutalainen taas joka snaijas miten ihmisiä mustamaalataan (vaikka sitten avataan vastaanotto missä niin hirveän sympaattisesti kuvitellaan,että autetaan ihmisiä: tässä menee siis moraali täysin kuten Isalmin sirppi: osoittaa hyvin nopeasti omaan napaan. Tänk på det ni.

11:58 PM


Homo Garrulus said...
Moraali ei ole leikkikalu. Eikä pidä sekoittaa Morenaan, joka on kaunis nainen eikä myöskään leikkikalu mikä on molempien yllämainittujen uskontojen perisynti: nainen ei "ole" moraali vaikka hän symbolisoi moraalia. Nainen on ihminen, tänk på det. Inga husdjur, inga keldjur, inga human animals.

Kvinnan är en hel människa om hon hittar en man som inte gör henne till djur.

12:07 AM


Homo Garrulus said...
hic lämminverisiä - koulu?

hick(aärä'rr'''mmm ----flllrööö meine daaaamen unttt herrn

tuus pelastaan

12:09 AM


Homo Garrulus said...
ett - ett Catullus (!) ett-ett, yhtä paljon voitimme mutta minä kärsin sinua enemmän tai yksinnäisemmin

ja kahvi on kylmää, aina se myöhästelee (jäänyt jonnekin Rigoletton pyörteisiin - la dona mobile; youtube)

12:17 AM


Homo Garrulus said...
soonsitsiin:

http://en.wikipedia.org/wiki/La_donna_è_mobile

itte oot

Labels:

Thursday, January 07, 2010

jatkuu catullus omat kommentit

Post a Comment On: catulux
"CARMEN 64"
39 Comments - Show Original Post
Collapse comments
Homo Garrulus said...
Fazerina mainos sopii tähän?

2:33 PM


Homo Garrulus said...
Vastaa minkävärinen hevonen oli Bukefaloksella kun hän ratsasti valkoisella hevosellaan kohti voittoa?Jos vastaus on kyllä haluan nähdä suitset. Jos vastaus on negatiivinen en enää käytä raippaa. Suusi kiinnostaa, minä haluan katsoa suuhusi: hampaat näytti hienolta - oli käyty hammaslääkärillä. Odotan luonnollisesti herkkää suudelmaa, silmät kiinni. Valkoinen unelma, hieman sininen. Punaiset odotukset, musta tuntuu ja musta on vain tunne. Vihreällä niityllä tanssii perhoset, ne joita liikutimme. Elämä alkoi mistä? Mistä alkoi elämä ja miten sen selität? Carmen viiskytseitsemän menee koisiin. G'natt. Sov sött.

2:38 PM


Homo Garrulus said...
Pitkä tie eletty ja pitkä tie edessä. On sadun lailla myyttejä, joiden rooli oli antaa toivoa siinä kun oli kauheimmillaan. Mannerheimiä verrataan Hitleriin ja Mussoliiniin, Hbl tänään.
Tämä on totta koska sota on vankileiri, jossa ihmisiä pidetään nälässä.

Se on niin nähtävä. Turhat kytkökset siihen, kuka on oikeassa ja väärässä, pitää jättää omalle arvolleen. Miksi siis ruvetaan kivittämään ihmisiä ylipäänsä? Miksi ei ymmärretä, että on olemassa historia, joka selittää monenlaiset käytökset ja niistä vielä se, että ulkopuolinen ei tiedä mitkä demonit tai mitkä loukatut narsistit/psykopaatit häiriköivät koko ajan taustalla.
Voi siis olla, ja minä pidän sitä todennäköisenä, että tuollainen manaaminen, juoruaminen ilman, että asiat milloinkaan tai missään kohtaan tarkistetaan minulta - eli keneltä asianomaiselta tahansa - aiheuttaa lisää pahaa, vyöryttää pahaa ja luo sotaa lopulta. Näin ne halleluja-toopet, joilla ei ole mitään empatiakykyä enää, ei mitään tahtoa katsoa kauas, ei mitään varsinaista oppimisen taitoa jäljellä muutakuin ulkoaopittuna vaikka mitä - aiheuttavat pahaa ja lisää keskitysleireijä ja sitten kun sota on ohi niin saavat kaikista kauneimmat ja ne, joilla on vielä sydän rinnassa maksaa senkin asian virhelöylyt eli jälkipuheiden merkeissä ruvetaan syyttämään viattomia ja täysin hatusta keksityillä syillä keksitään, kuka saa luvan olla heille maksumies. Ja niin sitten ryssästä keksittiiin standardipaha; sielläkin on aivan syyttömiä ihmisiä, kuten suurin osa yleensä ovatkin, jotka yrittävät kävellä päivästä toiseen jollain lailla - ja sielläkin rupeaa kiehumaan tunteita, ellei niitä osata käsitellä.

Pitää osata käsitellä tunteita: tunteet ovat herkkiä ja niitä ei saa analysoida poliittisesti vaan aina terveystiedon kautta: miten ihminen kääntää asiansa kun tietää jotain enemmän.
Tämä on tiedon oikea tarkoitus eikä tuollaisten Babelin tornien rakentaminen.

Valta kammareissa, loosseissa ja mieskerhoissa ovat siis pilanneet tätä maailmaa oikein kunnolla samalla kun siellä röhöttävät ja kuvittelevat, että petraavat.

Menis joskus peilin eteen: vai mitä Catullus. Menis joskus tekemään sitä mitä aina pyytävät muilta: oppimaan, olemaan ihmisiksi ja tekemään joskus miehen teon eikä leikkiä jotain josta paha ja suru ja tappo vain lisääntyy.

Naisten logiikalla (=rauha, rakkaus ja hyvää tarkoittava, aikuisuus, tahtotila ihmisen kannalta eikä rahan kannalta) olisi vihdoin saatava avattua.

10:14 PM


Homo Garrulus said...
http://www2.satakunnankansa.fi/blogit/etappisika/2008/03/raha_ja_tavara_osa_1_vapauden.html

joskus tuntuu, että psykiatrit eivät tiedä elämästä mitään: ovat siis oppikirjoissaan vaan ja toistavat sieltä jotain. Mutta ovat silti auktoriteetteja tässä suhteessa - ja nyt kun tänään katsoin inhimillinen tekijä -ohjelma YLE:n osalta missä haastatellaan kirjailijaa, jolla kuulemma lapsesta saakka depressio, joka on samalla kuulemma anteeksi annettu jo 8 vuotiaana (?????) eli vanhempien käytös suhteessa pahaan oloon on ollut selvä niin nuorella, joka on silti jatkanut aikuisikään olemalla depressiivinen: tässä on jotain mätää.

Toinen mätä seikka oli Kalland, joka on psykiatri mutta puhuu sitoutumisesta eikä ymmärrä siitä lainkaan kaikkea. Näin huomaan, että suhde tautologiaan menee randomiksi eli vetävät jotain, joka sopii siihen lähinnä tarinan kohdalla mutta ei suinkaan ole oikea analyysi. Minä koin suurta vieraantumisen tunnetta tästä ohjelmasta koska koen, että siinä ei tajuta miten sairas ulkomaailma eli kulttuuri on; ei ihmiset vaan puhe.

Sellaisesta ei pidä sitten yhtäkkiä personoida jotain jonkun yksilön kontolle kuten yrittivät minulle. Ja Räsäsen juttu on asia, joka pitää käydä asianomaisten kanssa läpi: ei blogissa eikä tekaistuna. Tästä pidän kiinni.

1:36 PM


Homo Garrulus said...
Koska Kallandista on tullut psykiatri? Eikö hän ole ollut terveydenhoidon asiantuntija - ei lääkäri? Kenties opiskellut siinä sivussa kun on Mannerheimin lastensäätiön johtaja. Hmm

1:38 PM


Homo Garrulus said...
Nuo lyhytaikaterapia-toopet kuten joku viimeaikoina hiljaa ollut (Burfan, Murfan tai joku fan - en muista nimeä) ovat aiheuttaneet sen, että psykoanalyysistä tuli vanhanaikaista ja samalla minua kiusasi nimenomaan ihan ens alkuun nimenomaan psykoanalyysistä innostunut mutta aivan liian tyhmä ihminen.

Joten niissäkin on eroja.

12:23 AM


Homo Garrulus said...
Kun tyhmille (ja kuolemanpelkääville) annetaan mahdollisuus analysoida toisia ihmisiä voidaan olla varmoja, että asia menee pieleen.

Valintakriteeri, miten haetaan toisia observoivia tai toisia analysoivia pitää muuttaa. Ei voi olla sairaat jotka luovat diagnoosit terveistä: vain sen takia, että heidän kaltaisiaan on enemmän. Enemmistö ei ole tässä lännessä enää oikeassa demokraattisesti kuten nyt yrittävät kaataa presidentti Obaman, että hän ei edusta amerikkaa; he haluavat more-of-the-same kunnes pamahtaa.

Ovat siis infanteja ja demokratian nimissä haluavat oman infantin johtamaan.

Näin se meilläkin sitten menee esim. minun tapauksessa kun beibit ja mammanpojat saavat tuen mutta aikuinen ei. On kuulemma sitä ja tätä ja usutetaan naapurit kimppuun juoruamaan (ja minun paras kohta elämästä meni tämän asian takia; minä siis annoin elämäni siksi, että synnytin kaksi kaunista lasta ja itsekin oli nuorena kaunis miehelle, joka sadistisesti märehti jotain jossa ei ole ikinä ollut mitään; hänen pää taas otti juonen omalta äidiltään jolle juoni oli hyvin selkeästi "totuus" eli tätä perhettä, joka on viettänyt sisällä neljän seinän sisäpuolella elämänsä ja elävät vielä sodan aiheuttamissa traumoissa jota odottavat joka päivä uusiutuvan - nämä pahat saivat tuhota nuorten ja kauniiden siksi, että ulkomaailma loi odotuksiaan ja uskomuksiaan juuri heihin: oli uskottavuutta koska ei ymmärretty mistä uskottavuus ja usko ja uskomus ja sitoaminen alkaa ja loppuu. Eikä sitä näytä Kallandkaan tajuavan joka on valtavan suuri ongelma ja siksihän minä ryhdyinkin kirjoittamaan näitä tuhansia kirjeitä.
Mutta ensin kääntyi koko maailma minua vastaan ja hyvä että elän; sadismi ja lynkkaus ja tarve riistää elämä oman projisoinnin takia oli hirveä, etenkin mafiaa avittavalla journalismilla.

Mutta täällä ollaan ja ammattitaito tallella. Ei enää ystäviä, pitää aloittaa puhtaalta pöydältä.

10:38 PM


Homo Garrulus said...
Journalistit eivät taida erottaa rahaa ja rahaa? Eivät näe missä on rikkaat typerät ja missä rikkaat älykkäät ja missä rikkaat terroristit. Ovat vain "rikkaita" ja hianoja? Kun on hiano on oltava fiini ja älykäskin? Niinkö se on ajateltu? Kun raha itsessään on ruvennut olemaan ruuvi, millä ruuvataan mielipiteitä ja nämä kaksi suuntaa jossa tuo terve keskellä - ovat kamppailevia jo pankeista lähtöisin ja silti ei voi pankkejakaan tuhota sen takia koska niihin tulee myös ns. tavallisten perheiden rahaa koska joku antaa paremmat elintilat tavallisille. On siis valtava paine tuolla USA:ssa saada asiat normaaliksi ja normalisoituneeksi.

10:49 PM


Homo Garrulus said...
Pankit voisi ensin erottaa ruoka/juoma/lämpö pois samasta paikasta - vapautuu marginaaleja.

Erotetaan siis rahan kulusta kokonaan energia, ruoka ja juoma. Tämä teettää jo sen, ettei kuminauha kiristy.

10:50 PM


Homo Garrulus said...
Hopi hopi hani

10:51 PM


Anonymous said...
Kenen blogi tämä oikeastaan on?

"Joukko epätietoisia vantaalaisia"

1:11 PM

Homo Garrulus said...
Tämä on Catulluksen blogi vantaalainen.

12:08 AM


Anonymous said...
Ai, ja minä kun luulin että Catuluxen. Kun hän niin innokkaasti vastailee kommentteihin.

Joukko epätietoisia vantaalaisia

12:11 AM

Homo Garrulus said...
Olet outo joukko joka vastaa yhteen ääneen - ehkä et ole ihminen ollenkaan - ei ole Catulluskaan ; on antiikin hahmo

näin me täällä lennetään ilmassa illuusiona yksi sun toinen - mutta miksi sinä puhut joukon äänessä jos olet raukkamaisesti silti anonyymi? tuskin olet vantaaltakaan vaan luultavasti katajanokalta - et keksi parempaa näyttää kaukaiselta - tämä ei ole mikään deittipalsta, missä pitää olla nimimerkit: nimimerkit ovat yleensä siinä missä sinulla on anonyymi -

lopeta tuollainen - catullus (catulux) lukee kyllä ja minä tiedän, että hän pitää siitä -

12:49 AM


Homo Garrulus said...
Tie ylös alas yksi ja sama (Herakleitos) eli näin me kohtaamme rakas C.

Kyse on aina siitä, että näkee - ei siitä että osaa kun kyseessä on teoreettinen tietokokonaisuus. Mutta se, mitä ei osata ja mikä säestää tätä kaikkea minkä kautta minäkin opin on ihminen itse. Know thyself, sanoi Oraakkeli. Know tyself, taisi olla.

Joten - sinun kautta minä synnyn; minusta tulee minä sinun kautta (tämä vastaus tälle anonyymiamööballe joka on monena mukana yksin sanoin).

Tuo oli existentialismin päähokema. Mutta se on jotain, joka ei tarkoita pelkästään hyväksyntää vaikka hyväksynnässä on paljon osuutta vaan myös kulkua, yhteenkulkemista: no matter ylös tai alas.

Sinä kuljet minun rinnalla Catulux ja ensin et halunnut mutta viettelin sinut jossain kohtaan, eikö?

Kerro näimmekö Venetsiassa, tässä yksi kerta kun join kahvia itsekseni etkä tullut?

Näimme rappurissa, jossain siinä Runebergin kohdalla tai kukas tämä kookas patsas onkaan?
Kuka tässä itse asiassa komeilee, siis hallissasi, en ole katsonutkaan tarkemmin? Kuka tämä on tämä valkoinen mies, jonka rinta ei ole lainkaan karvainen vaan pikemminkin kylmä kuin marmori tai suola.

10:35 AM


Homo Garrulus said...
E du kär i mig ännu clasgöran, har du kvar dina känslor för mig?
(tuo väestöliiton pimu ei tiennyt sanoja ja lauloi vielä rumasti ohi sävelmän)

ja går här hemma i laggårn å väntar...

1:02 AM


Homo Garrulus said...
http://www.youtube.com/watch?v=LGmeATTQOIk&feature=related

lehmää kivitetään - ja on jo kuollut

1:04 AM


Avatar said...
Elämää suurempaa runoutta!

Kiitos Kemppiselle, että on antanut minullekin mahdollisuuden tutustua Catulluksen runoihin, joita en lukiolatinallani saisi ulos kuorestaan, muuta kuin hikihelmiä tippuen...

Jos varoitus tähän blogiin kommentoimisesta on oikeasti voimassa (yksinoikeus Homo Garruluksella?) toivoisin, että se blogin pitäjän toimesta uusittaisiin tai laitettaisiin kielto selkeästi näkyviin, jonnekin tuonne blogin sivupalkkiin. (Voin muuten tulkita varoituksen väärin.)

Kuvaa kaipasin. Mutta kyllä tekstikin riittää.

Olen merkinnyt tämän omaan blogiini automaattisesti tuleviin blogeihin, joita seuraan, mutta voin sen sieltä tarvittaessa poistaa.

1:13 AM

Homo Garrulus said...
Catullus
"Ge mig tusen kyssar, sedan hundra, sedan tusen till.
Give me a thousand kisses, then a hundred, then a thousand more."

kun en saanut ikinä sitä kirjaa, minkä ensin ostit
(tai HÄN) eli oliko se siitä reagoimista ajoissa eli JOT
miten se menikään ja kuka sen saikaan ja kuka sai kaikki muut kirjat sitten kunnes ajattelit, että tolle mä en anna mitään

Mutta ensin olit halukas ottamaan tuhat suudelmaa? Vanheninko liian nopeasti jotenkin?

12:43 AM


Homo Garrulus said...
kipsipääkokoelma Kemppiselle oikeastaan:

En enää ole samaa mieltä; hän oli ilmeisesti samanlainen kuin kaikki muut miehet: uskovat aina että saavat kaiken kun joku antaa -hyvää tahtoa-.

Mutta jälkeenpäin kehitetään omat naiset kyllä tekemään kirjoitelmia samasta minkä jo ehti kokea.
Kun sai pyytetöntä hyvää oli pasmat menossa niin sekaisin, ettei osannut vastata. Jäi se maailma.

Nyt kehittävät (varkaiden) kanssa uutta kakkosteoriaa Jeesuksesta tai ylösnousemuksesta ja sekoittavat kortit nimenomaan - varta vasten. Näin se menee Kemppinen; näin se vaan tahtoo mennä.

Mutta elämä jatkuu; ehkä tulee elämään rakkautta vielä - sitä odotan. Mieluiten omalta mieheltä, joka tosin on sulkenut ulkopuolelle, koska etablissemang opetti, että niin voi mies tehdä .Mutta se ei ole meidän alkuperäistä Luteraanista tahtoa; se on juutalaisten tai islamin uskoisten tahtoa, joilla nainen olkoot miehen omaisuutta. Sääli. Voi miten sääli ja miten raskas keikka: onneksi luultavasti päättyi hyvin.

7:27 AM


Homo Garrulus said...
Nyt minä ymmärrän tätä ikuista toiseutta myös paljon, paljon paremmin - ei pelkästään nais-mies-näkökulmasta vaan myös miten kypsyys-kypsymättömyys tekee kepposiaan. Ja kypsymättömät näkevät aina vaaraa sellaisessa, joka on kypsä.

Joutuu varomaan Lilliputteja koko ajan - kaiken aikaa he yrittävät juoruta, mollata, nostaa omaa typerää sieluaan sillä, että mollaavat lisää ja kuiskaavat, siputtavat, sössäävät ja estävät hyvää tekemästä hyvää.

11:46 PM


Homo Garrulus said...
Bukefalos pelkäsi lopulta omaa varjoaan.

Mutta Lucky Luke ampui oman varjonsa; oli nopeampi kuin muut; the others.

11:47 PM


Homo Garrulus said...
Joskus olen peloissani siitä, ettei mieheni sukulaiset aiheuta enemmän vaaraa minulle kuten ovat jo tähän asti - en minä voi sille mitään, etteivät aivoissaan yllä samalle aaltopituudelle sillä aaltopituus on juuri kypsyyttä. Ne, jotka ovat pelkääviä kiertävät Marsia (sodan planeetta) ja ne, jotka ovat urheita kiertävät hyvin paljon kauempaa olevaa planeettaa eli Jupiteria.

Näin päin on ensin puhuttava vaikka planeetta-metafora on vain metafora mutta tässä on tietty sykli joka pitää ymmärtää koska oppimisessa on aina tautologiavalintoja.

1:29 AM


Homo Garrulus said...
Massa valitsee aaltopituuden ja tämä on se rotuhygienia mikä on meneillään ja pohjaantuu Leibnizin filosofiaan: se haluaa pitää sama harmonia mutta ikävää on, ettei se tule toimimaan koska vitaalisuus alkaa huomattavasti ulompana - ei siis ala lähtökohtaisesti samasta planeetasta.

Vitaaliset perivät maan kun ei-vitaaliset ovat paukauttaneet kaiken ilmaan.

1:31 AM


Homo Garrulus said...
Ryhmät, jotka puhuvat että heidän filosofia on "elämä" tuovat koko ajan tautologiaa lähemmäs ja lähemmäs ja kun nyt katsotaan genetiikasta oikea ja väärä niin poissuljetaan juuri tulevaisuuden kannalta tärkeä vitalisuus ja luovuus koska ne ovat tässä ja nyt pelkästään viallisia asioita - ei nähdä mitä muuta ne voi kantaa mukanaan. Ihmiskunta siis rikkoo yhtä nopeasti omat mahdollisuudet tieteen kautta kun se pelastaa jotain.

Kyse on siitä ymmärtääkö emergenssiä oikein.

1:32 AM


Homo Garrulus said...
Kemppinen on luovuttanut eikä enää vastaanota minulta tekstiä.

Pian käännyttävät kaikki minun ystäväni sillä tämä porukka (koska heitä on eniten) haluavat että maa kivettyy ja elämä loppuu.

Mutta uskovat päinvastoin koska eivät ole enää yhteydessä itseensä eli samalla henkeen. Ovat vain kognitiivinen kuori.

1:34 AM


Homo Garrulus said...
Heille sota on heidän elämä koska se tuntuu pelastukselta.

1:35 AM


Homo Garrulus said...
Mutta tunne on haihtuva, pelkkä savu. Ja tänä päivänä ollaan saatu käyttää musta-tuntuu-mieltämistä ikäänkuin argumenttina.

Musta-tuntui-eilen-että-jotain ja tänään musta-tuntuu-että-ihan-jotain-muuta

jne jne - ONKO TIETEELLISTÄ ??

1:36 AM


Homo Garrulus said...
Musta tuntuu, että toi on vaarallinen, joten sanotaan se muillekin. -Hei toi on varmaan lesbo, eixvaa?

(voiko joku miettiä miltä on tuntunut tämä lynkkaus ja herja - siksi, että ovat lapsia tai tyhmiä minun silmissä ja silti en ole maailman paras mutta en ole sitä mitä leimaavat).

Pelko on pahaa, sen tiesi myös Sarasvuo. Pelko on täysi typeryyttä mutta se ohjaa koko ajan ja etsivät nyt evidenssejä oikein suurennuslasilla ja minä en uskalla mennä edes ulos jos joku näkisi, että vaikkapa kävelen päin punaisia.

oh ohhhh ooooh kauheeeeeeta - annetaan siis natseille valta, he eivät kävele päin punaisia ikinä.

1:39 AM


Comment deleted
This post has been removed by the author.

1:49 AM

Homo Garrulus said...
Nyt minun entinen bestis pitää minua sairaana - koska hän olisi totellut sitä että pian lapset sidotaan koneisiin ja katsotaan miten he siellä kasvavat ja minkälaista lasta voidaan diagnostisoida koneisiin - niihin, joita ollaan testattu oikeilla invalideilla.

Näin hän totteli sitä, että vaikka Loviisan lapsista olivat jo 50% saaneet diagnoosin oppimisvaikeuksista sekään ei tuntunut olevan koulun vika vaan vasta kun koulussa on 90% oppimisvaikeutta potevaa ehkä jonkun hyvin hyvin radikaalin mieleen tulee, että via voi olla systeemissä - hmm - ei kait?

Ei nyt sentään sillä me haluamme tulla kusetetuksi koska se on turvallisempaa vaikka on vaarallisempaa huomenna.

Hitto näitä pässejä Catulux: kirjoita pässeistä.

2:06 AM


Homo Garrulus said...
http://www.urbandictionary.com/define.php?term=you've%20been%20tangoed

you have been tangoed; pyysitte sitä

2:10 AM


van Vaari said...
Huoh!

4:27 PM

Homo Garrulus said...
Mitäs se vanha vaari tänne eksyi? Onko palttoo liian painava?

4:33 AM


Homo Garrulus said...
Iinekseltä, jospa päättäisin meidän Venetsian visiitin tähän?

Homo Garrulus sanoi...
Seksuaalinen häirintä ei viittaa pelkästään fyysiseen väkivaltaan vaan mitätöimiseen ja ivalliseen herjaan.
Naisia voi siis lähtökohtaisesti falsifioida pelkästään sen takia, että joskus ovat kuin Lenita Airisto päättäneet olla synnin puolella (koska se on myös osaksi inhimillisyyttä mitä ei kannata piilottaa koska piilottaminen tekee vielä suurempia syntejä koska seksuaalisuuttaan vähättelevä tai piilottava on mielestäni vielä sairaampi kuin promiskuiteettinen joka myöntää, että on kaipuuta).

Naiset, jotka juoksevat hakemassa selitystä omiin tarinoihin ovat varmasti identiteetiltään vajaita eli joku aukko päässä ei tuo rauhaa. Jokin, joka liittyy varhaiskasvatukseen (ja luutavasti äidin tai isän suhteen syntymiseen ja pettymiseen) menee väärin ja siten siitä saa jotain hetken irti kun on huoraamassa tai käy panettamassa itseään väärässä sängyssä? Pitää siis hakea avainta siihen, joka on sairas mutta ei ole sairas itse.

Tätä minä tarkoitin, kun sanoin, että maailman menoa ollaan edistetty kaikin tavoin eli tietoa ollaan lisätty ja instrumentaalista osaamista mutta ei intrinsikaalista eli identiteettiasioita. Mutta sellaista ei voi kuka vaan tutkia koska pitkittäisluokitusten osalta on vaikeaa tietää miten tarttua oikeaan ja väärään koska tilanteet (panta rei) menevät koko ajan ohi ja tulkinnat sen mukaan.

Se on mielestäni silti tieteen haaste nimeomaan koska siihen nämä kaikki liittyvät. Ei voi antaa vastausta koska identiteettivaje ja seksuaalinen häirintä on syöpynyt rakenteisiin ja meillä harjoitetaan sadismia yhtä usein kuin sitä ei harjoiteta koska se on osaksi tätä kilpailuyhteiskuntaa.

1. marraskuuta 2009 12:55

3:19 AM


Homo Garrulus said...
Liian älykäs on heti lesbo tyhmälle narsistimiehelle.
Mitäs muuta voisi olla?

9:59 PM


Homo Garrulus said...
Mies haluaa käsiteltävän objektin, ei naisen vaikka maailma tarvitsee naisia. Länsi johdetaan mafiasta enemmän kuin ei-mafiasta ja sitä tyhmät eivät vieläkään näe.

Siihen pitää olla nainen eli rehellinen ihminen, joka näkee. Ei ulkoaopittu mammanpoika tai sotahirmu, jolle elämä on teatteria. Niin se on mafiallekin ja siksi maailman väestö kasvaa koska sitä painetaan ylöspäin, se ei paina itseään vaan se painetaan.

10:00 PM


Homo Garrulus said...
Tilaisuuksia muuttaa asioita on hyvin vähän. Yhtä vähän kuin oikeita naisia.

Synnytys- ja esittelykoneita on runsaasti kuten mehiläispesässä on työntekijöitä ja kuhnureita.

10:02 PM


Homo Garrulus said...
Varken bi eller honung för mig.

10:03 PM


Leave your comment


You can use some HTML tags, such as , ,
Choose an identity
Homo Garrulus (Google Account) – Sign Out

Email follow-up comments to realzara@gmail.com
OpenID
Name/URL
Anonymous
PUBLISH YOUR COMMENTPREVIEW


Labels:

jatkoa....

st a Comment On: catulux
"Carmen 70"
47 Comments - Show Original Post
Collapse comments
Homo Garrulus said...
KULJEN VASTAVIRTAAN SIKSI, ETTÄ EN HALUA LISÄÄ KOULUMURHAAJIA. TÄMÄ EI OLE LAINKAAN YMMÄRRETTY KOSKA YMMÄRRYS EI OLE SAMA KUIN MUSTA-TUNTUU-KATO-MUSTA-TUNTUU-KYLLÄ-AIVAN-AIVAN-AIVAN.....

ja siihen kuuluu laukoa teennäinen nauru ja pieni sääliteltävä hymy tänne minuun päin.
Niin, hur skall ni ha det? Hur skall ni ha det?


Homo Garrulus sanoi...
Jos ihminen eläisi pelkästään auringossa hän palaisi kuolleeksi aika pian. Jos joku toope uskoo, että realismi on tai voisi olla silkkaa päähänpaijausta niin sitten uskoo. En minäkään halua sotaa (sitä viimein haluan koska se on niin täysin turhaa, täysin turhaa kun olla ja voi koska talot ja infra lyödään rikki ja ihmiset kuolevat toisten edessä ja koko usko horjuu, joka heijastuu moneen moneen sukupolveen) mutta se, joka on lukenut edes hitusen metafysiikka tajuaa, että elämä auringossa ei ole mahdollista. En laita tähän sen enempää koska keskustelu on naivi.

Naivi - ja Iines on pedagogi eikä tajua mitään: uskotko sinä Iines, että vauva tulee navasta tai että haikara tuo ja että joulupukki on olemassa?? Koska sinä et ymmärrä, miten ihmisen elämä rakentuu ja mikä tekee sen mahdolliseksi. Ei voi hengittää vain sisäänpäin koko ajan tai ulopäin koko ajan mikä on sinun "uskosi"
myös aggression osalta ja jos et halua nytkään uskoa niin LUE mitä tiede sanoo (psykobiologia, esim. Antonio Damasio - tullut jo 90-luvulla mainioilla, yksinkertaisilla kirjoilla).

Mutta minähän olen surkea pedagogi;

- minun molemmat lapset ovat enemmän kuin kerran äänestetty luokan parhaimmaksi kavereiksi ja pelkästään auringossa elänyt (poishemmoteltu) pentu ei sellaisia voi saada koska lapsi, jota on oikeasti kasvatettu on joutunut näkemään myös pimeät tai synkät asiat - jokseenkin niitäkään ei olla tarkoitettu, mutta tilanteet ovat tarkoittaneet

- minun molemmat lapset äänestettiin Lucianeidiksi eli ovat lähtökohtaisesti helliä ja hyviä ja vaikka te jotkut haluatte ylläpitää jotain väärää ja indoktrinointia lisäävää ajatusta kasvatuksesta, niin minun lapseni ovat empiirisiä todisteita, että heitä on kasvatettu ja se, että isä on suosiossa talon tai kodin ulkopuolella on osa sitä itseluottamusta mikä lapsi saa mutta ei suinkaan koko "kasvatus"

- en jaksa selittää; minut on jätetty oman pääkompetenssin ulkopuolelle koska tätä maailmaa väärinpäin liikuttava kvasi-auktoriteettikasvattaja ja mutu-auktoriteetti vetää ilmeisesti pinnoja joka paikassa ja falsifioidaan niitä, jotka todella osaisi - myös verbaalisesti eikä pelkästään elämässä - eli on kakkoskompetenssi että osaa siitä puhua eikä pelkästään olla hyvä tai taitava kuten suurin osa

-minä katkeroidun suunnattomasti tästä sairaasta ajattelusta, joka on silti päälinja.
Hitto teitä rumia ihmisiä sanon minä. Hitto teidän narsismia.

PITÄKÄÄ SAIRAS MAANNE SANON PIAN: TOIVON, ETTÄ SAATTE LISÄÄ KOULUMURHAAJIA - MITÄ VOIN PIAN SANOA???

2. marraskuuta 2009 11:26

1:33 AM


Homo Garrulus said...
Työkkärissä oli varoitus, että näin pahalle naiselle ei voi antaa pedagogista työtä. Kuka helvetti saa sellaista tehdä? Minkä perusteella?

- minä menetin parhaimmat työvuodet kun yritin metsästää syitä ja seurauksia koska vätys-jengi piilottautui pöydän alle ja oli olevinaan jotain mitä eivät ole
- minun vihani kasvaa ja minä en saa näyttää sitä koska sittenhän on "evidenssiä" miten paha olen mutta voin sanoa, että yrittäkää löytää ketään näin pahoinpideltyä naista ja joka silti pitää hyvää hymyä niin olette hyviä - niitä tuskin on (mutta minä totuin sadismiin hyvin nuorena ja niin olen oppinut stolalaiseksi ja osaan pitää mölyt mahassa mutta valtava vatsahaava on tulossa)
- minun kateelliset ystävät ja muut perhepiirissä elävät ovat iloisia koska heidän v-mäinen elämä maistui paremmalta että saivat poistaa yhden liian menestyvän orrelta ja sitä oli helppo tukea :se sopi kaikille opportunisteille ja jos ei muuta niin vedettiin isäni ja hänen poliittinen tausta ja kenties 1800-luvulle asti?
- onpa intellektuelleja - eikö vaan catulux?

Onpa korkeatasoista intellektuellia ja minä en heille enää mitään ns. oikeaa kirjoita koska eivät pysy edes REALISMISSA

lisää Korkeajännitystä ja Aku Ankkaa tälle porukalle - lisää satuja ja menninkäisiä
ja muuta lastenlorua mafia on tyytyväinen kun kansa on tyhmä kuin saapas

1:53 AM


Homo Garrulus said...
Minä olen nainen - oikea, vähän paksu, mutta nainen. Rumalla tavalla kaunis tai kauniilla tavalla ruma - mutta ihka oikea ehta akka. Osaan nalkuttaa, osaan tehdä kalasoppaa ja osaan kuorsata suu auki. Osaan puhua suun vierestä, osaan olla dorka, osaan itkeä, osaan nauraa, osaan välittää silloinkin kun ei tarttis, osaan olla sitä mitä Jumala meinas kun se sano, että olkoon nainen sit.

Olin. Sain ompun 50 v päiväksi ja sellaisen repimäkoneen joka repii sen karusellin tahdissa yhdeksi isoksi viipaleeksi, pyöreänä spiraalina.

Olen nainen. Nai-nen. On naitava jos aikoo tietää.
Sampling aika meni jo (nuorena tarjottiin vielä).

4:33 AM


Homo Garrulus said...
Iines ei taaskaan ymmärrä mitään - siinä halutaan olla oikeassa: se on ainoa tavoite. Olla oikeassa. On kuin elämä loppuisi jos vähän hauskottelee: sitten on evidenssiä.

Voi voi - miten tämä elämä ikinä nousee poterostaan kun ihmisten kyky nauraa itselleen on olematon.

9:14 AM


Homo Garrulus said...
Miksi minun jutut eivät enää näy Kemppisellä? onko joku sensuroinut ennen hänen tietoisuutta tai onko se hänen oma päätös?

hmm nämä hiton internetvälineet, ei koskaan tiedä mitä niissä on taustalla ja kuka huseeraa ja kääntää ja vääntää ja vie ja tuo ja ohittaa ja sensuoi....

6:16 AM


Homo Garrulus said...
Ongelma on minulle nyt selvä; mitä maailmaa riivaa. Maailmaa riivaa epäymmärrys a) intelligentiasta ja b) identiteetistä. Ei ymmärretä, mistä identiteetti muodostuu ja miten se saavuttaa klimax eli huippunsa oman elämän aikana. Nyt ollaan lähes poistettu aikuisuus lännessä (infantiilinen yhteiskunta on vaarallinen koska se on infantiilinen ja rajaton). Idässä tai se, mikä idäksi voidaan ymmärtää jossa on vielä minulle paljon tuntematonta eli Intia, Aasia, Venäjä ja Australia missä viimeksi mainittu on jo ns. länsimaa.
Mutta kun maapallolla menee kohti itää tulee uusi länsi vastaan. Ja sitten tietysti Japani joka on minun laskelmien mukaan nyt leader eli ovat jo yli Kiinan vaikka Kiina on nouseavassa mutta Zenonin paradoksi kertoo, että ovat ensin. Mutta mitä se tarkoittaa on pahaa meille koska Englanti tekee niiin tiiviisti töitä Intiaan ja se kokee maailman erilailla suhteessa sekä Kiinaan että Japaniin. On siis paha olla suhteellisen heikko kahden tosi vahvan välissä ja vaikka Suomi on pieni olemme nostaneet leukamme ja annamme koko ajan vääriä signaaleja koska bisnis-as-usual tekee sen, että annamme parhaat asiat nyt niiden käsiin, joiden myötä kenties raha tulee kotiin mutta se tulee hirttosolmukan kanssa. tämä vain korostettuna, eikä kukaan siis uhmaa - en usko, että mitään uhmaa mutta on aina parempi keskustella etukäteen kuin luulla jälkikäteen.

Pitää nyt tajuta mtä hajoittaminen tarkoittaa mentaalisesti eli ettei tuomitse mutta samalla ymmärtää, ettei anna mitä vaan kenen vaan käsiin ja tässä on pakko sanoa ,että ne, jotka kuvittelevat että painoarvo tulee ylhäältä luulevat täysin väärin. Se tulee alhaalta: painovoima on gravitaatio - ei tohtorinhattu (ellei se sama ole valoisa).

Eli itä ja länsi potevat samaa: OMNIPOTENSSIA ja se on identiteettisairaus johon sikainfluensalääke ei tehoa - joka on harmi. Sikojahan ne. Yleensä, eivät kaikki.

8:45 AM


Homo Garrulus said...
Eivät tajua mitkä asiat merkitsevät silloin, kun halutaan kasvaa intrinsikaalisesti. Heille nämä minun löpöölöpö on kuulemma selvä viesti, että olen aivan selvästi non-academic. Mutta eivät tiedä että kirjoitan kolmea kirjaa paraikaa; yksi huono heille, toinen parempi jollekin ja kolmas ihan jonnekin.

Koska minun artikkelit eivät julkaistuneet ja silti intelligentia käyttää siitä tietoa ja pointtia - niin minä tajuan, että tämä maa ei minua kaipaa sen suhteen.

11:54 AM


Homo Garrulus said...
Lukekoot siis aina läpi - jonkinlaisena oikolukuna mutta koska heidän sielu on loukattu - minä ymmärrän, ettei ikinä anna anteeksi vaan jatkavat sitä mitä olivat aikoneetkin: mollaamista. Onhan tämä sivistynyt maa, vai onko?

11:55 AM


Homo Garrulus said...
Mutta luoja on outo: sitä mukaa mitä muut silti ympärillä ymmärtävät mitä tapahtuu ja miten vääryys menee omaa raidettaan se korjaantuu sivulta. On nimittäin aina niitä, joille on tahto kohti jotain parempaa ja ne pitävät huolen, ettei lynkkaus toistu ja jos toistuu se toistuu sillä lailla, ettei enää ole kivaa.

11:57 AM


Homo Garrulus said...
Se, joka väittää, että olen ajanut autoa kahden pullon jälkeen voi tulla esiin ja haastan oikeuteen jos se on syy kaikelle lynkkaukselle. En vaan usko, koska ne, jotka löpörtelivät jotain sellaista ovat kilteimmästä päästä mutta joille oli helvetin kova hinku päästä mukaan (paska)piireihin. Ja silloin valehtelee kyllä kummasti tai on hiiren hiljaa.

Paska sakki: voikun piru tulisi ja polttaisi helvetissä. Saako niin sanoa?

8:53 AM


Homo Garrulus said...
Lue mitä laitoin 120 viesti Iinekselle tänään siitä, miten joku typerä anonyymi oli sitä mieltä, ettei opi kun on omaa mieltä jostain. Voi hyvät syssyt, minä muutan pois tästä lännen sekopää-alueesta ennenkuin suostun huoraamaan noin pahasti. Sorry boys, en ole huora, olen pedagogi ja arvostan ihmisten aisteja ja luovuutta, en vanhaa ulkoaoppimista ja typerää pätemistä.

Sinä aikana kun ukot pätee maailma on jo muualla.

2:34 AM


Homo Garrulus said...
Sinä aikana kun ukot pätee, maailma myytiin härskeimmille (eli heidänlaisille mutta suurikenkäisemmille)

2:35 AM


Homo Garrulus said...
Sinä aikana kun ukot pätee lasten huostaanotot kasvaa.

2:35 AM


Homo Garrulus said...
Sinä aikana kun ukot pätee nuorisorikollisuus kasvaa.

2:36 AM


Homo Garrulus said...
Sinä aikana kun ukot pätee koulumurhaajien tilanne jatkuu eli väärinymmärrys kasvaa joka on vaarallista juuri siksi ettei tajuta mitä on pedaogiikka sen lähtökohdista eli missä tajutaan että on opettamista ja oppimista, learning and teaching, how to do things right and how to understand what a population should be to their inner habitus.

Nyt suostutaan siihen, että inner habitus on sadistinen ja vmäinen ja sen päälle yritetään liimata keinotekoista lässynlässyn empatiaa joka on silkaa pätemistä ja sääliä mutta ei empatiaa eikä sympatiaakaan: v-mäistä pätemistä koska on sitä mieltä, että on aina ollut oikeassa.

Hitto näitä akkoja. Hitto niitä auktoriteettiään väärinkäyttäviä akkoja. Olen samalla lailla tympääntynyt kuin koulumurhaajat luultavasti mutta en ole aggressiivinen vaan olen oppinut pitämään mölyt mahassa koska elämme lilleputtien maailmaa. He päättävät lilleputtien maailmassa.
Nämä infantit joilla hattu.

2:39 AM


Homo Garrulus said...
Varrella virran hani
http://www.youtube.com/watch?v=3qn0Nwgt2hA&feature=related

6:38 AM


Homo Garrulus said...
uusi kuva Catullus - uusi kuva taas jooko

godnatt lilla gulle vännen - gonatt, gonatt och sov sött

1:18 PM


Homo Garrulus said...
Kun yhteiskunta nyt yhteisellä kiusaamisellaan ja yhteisellä virnullaan on saanut minut lopulta syrjäytyneeksi mietin mitä teen?

Ovatkohan tyytyväisiä omiin tekemisiin? Tuntuuko heiltä nyt hyvältä?

Minä uskon, että paha ei osaa tuntea mitään - näytellä vaan.

Ja sen olen saanut nähdä. Alun perin olisin nimenomaan tarvinnut kiusattuna (jo lapsesta) paikan sosiaalisessa kontekstissa mutta itsevaltiaat, egotrippiä hakevat nuoret ja vanhat - katsoivat parhaaksi leimata kadulla, siirtää uskomuksiaan minne nyt menivät ja lopulta olin siis vain täällä kotona. Nyt tunnen tietokoneeni, tunnen tätä valheellista sakkia, jotka leikkivät että ovat admin tai huolto (kaikki fuulaavat: millainen on yhteiskunta jossa kaikki loppujen lopuksi fuulaavat: voiko sellaisessa elää ja voiko sellaisessa olla onnellinen, tuntea turvaa?)

Epäilen.

10:51 PM


Homo Garrulus said...
Muutan tänne
http://www.venedig.nu/sevardheter.php
ja rupean myymään jotain kallista turhaa
jota turistit ostavat, vaikkapa huokauksia
(ponte di sospiri; huokausten sillan alla)
samaan aikaan kun huokaan, että olipa
elämä, what a life

Miten ne paketoin; kuten konsultit USA:sta näytti
lasipurkkiin mudan sisään (ovat oikeasti onnistuneet
myymään mutaa lasipurkissa....) ja sanon, että
sinne on Jumalaut huokaistu niin että on täyttä
kamaa.

Osta osta osta osta pois vaan..
Tuutko moikkaamaan minua sillan alle sit?
Tuuthan beibini, tulethan katsomaan minua
miten hyvin osaan huokailla ja itkeä, vollottaa
ja olla. Olla vaan ja hengailla.

2:46 AM


Homo Garrulus said...
hähä leikin vaan - en sinua jätä tänne yksin historiasi kanssa, voit peljästyä - ha

2:48 AM


Homo Garrulus said...
Nain sinut sitten kun nain, jos nain. Ja nai-mi-siin sitten, misiin - siin you egein van dei

hani beibi älä pahastu en minäkään en vaan
ps. lue minun määritelmäni miten Suomessa jakaantuu puolueet; ks. Iineksen päre mustasta surmasta ja siinä sekä keskellä että aika lopussa minun kommentit jos viitsit joohan, - sen jälkeen nain sinut vaikka en ole lesbis mutta voin olla sitä jos se rauhoittaa sua: minä voin leikkiä lesboa leikkaamalla hiukseni lyhyeksi ja pitää ne lumivalkoisena kuten jo ovat tämän värjätyn luomuksen alla.

ei vaisiskaa, mutta on peruukki - olen täysin kalju ja rinnatkin on ruuvattu jälkeen päin sillä olen MIES MIES MIES IHAN OIKEA MIESKÖRILE, JOLLA ON SISÄÄNTYÖNNETTY PENIS - va säger du nu då?

Galet. Usch. Verkigen, det säger jag med. Jag är nog galen i alla fall. Trotz alles.

suck.

7:01 AM


Homo Garrulus said...
Siis tuo äskeinen kommentti viittasi itse päreen tekstiin, ei siis minun orastavaan seksuaaliseen sairauteen kuten jotkut taitavat kuvitella (kaiken muun kuvittelun lisäksi....niitähän jo riittää Herranen aika)

Eli kun epäillys kasvaa älyä suuremmaksi ei enää voi olla elämässä koska observaation kautta joku pöljä näkee tai on näkevinään koko ajan jonkun suudelman, jonkun lauseen, jonkun eleen, jonkun kirjan, jonkun jotain. Elämästä tulee tarkkailua ja se rikkoo voin kertoa. Ei sen jälkeen enää voi tehdä mitään koska tuo arsenaali jää soimaan vaikka ne, jotka sen aloitti omasta typeryydestään (kuvittele, että siinä on pedagogeja ollut mukana!!!!) eivät enää välitä mitään, ovat unohtaneet oman heitto-tuomionsa kauan sitten mutta vätys-sakki ja tuomioita-kadulta-heittävät eivät ole unohtaneet.
Ja terroristit eivät aio unohtaa....heille se on mannaa.

Mutta en pode mitään muuta kuin ääretöntä vitutusta joka on lievä sanonta tähän yhteyteen - sen verran meni ensin rahat, sitten maine, korjattuna meni taatusti kaikki rahat ja totaalinen maine.

Joten. How be married to a cow. muuuuuuu

1:24 AM


Homo Garrulus said...
Minkä nainen sanoo rakkaalleen -
ei ymmärretä,
siirretään toiseen objektiin,
oheistetaan kuin mainos tulevista ohjelmista
kirjan väliin kuin eräpäivämuistutus
kootaan
muistellaan
nauretaan
eikä naisen ääni tule sisään
sillä kuplassa on konveksi pinta
ja lähettäjällä konkaavi ääni

7:23 AM


Homo Garrulus said...
http://sv.wiktionary.org/wiki/reellt_tal
konkaavi
konveksi
eli toinen on toisen sisäpuolelle asetettu, se on se, mitä
on käynyt naisen ja miehen kannalta identiteetissä
sidu sidu kissanpoika - minä nyt ratkasin sen
sanos Lasse Lehtiselle, ainoa järkevä tässä valtakunnassa
vissii

7:54 AM


Homo Garrulus said...
Lasse, lasse liten
världen är så stor så stor
lasse lasse liten
men ...

allt är relativt sa Einstein

Kaikki on allt (miettikö se daseinia?) Mitä kaikki siis?
Viittix spesifioida kuules runoilija Härkätieltä
Mallas ON malt - miten niin on, sehän on ainetta
Hevonen ON häst - se minun näyttää puuhevoselta eikö vaan?
Pappi ON räst eiku siis präst, jämä - kuuluu museoon roolikuvana

Suola ON salt - sinä olet elämäni suola Catulux ja näin sinun kauniit silmäsi Helsingin Yliopistossa ja niin sinäkin tsiigasit lakkisi alta minua

oliko se sinä? pidätkö noita lakkeja tai luulenko?

Kaikki ON allt - joojoo, mähän sanoin jo.

soonsitsiin vai? paas uusi kuva nyt Catullux pus
eiku pux
lux

it sucks (a bit) en liten bit

6:33 AM


Homo Garrulus said...
Mistä tuota hienostosorttia oikein tulee? Ne, jotka puhuvat yhtä ja estävät toisella kädellä kaiken mahdollisen korjaamisen; aina sieltä joku kirjoitusvirhe löytyy.

Minun elämääni on siis alusta alkaen pilannut joku von Hippelhölmö joka on sisäännaitu von Apelskratt klaaniin ja tämä sakki on kuvottava suhteessa oikeaan elämään ja ihana suhteessa pinta-liitoon.

Saa itse valita. Vassoguu vaan - minä erotan jo tyypit.

4:38 AM


Homo Garrulus said...
Minä arvostan Lasse Lehtistä enkä ole ymmärtänyt, että hän on oikeasti todella älykäs. Hyvä ,että sain lukea Hbl:stä mitä oli kirjoittanut; not bad. Ja suomalaisuuden liiton uusi pj on yhtä hyvä. Hitto että riemastuttaa.

Lasse liten ei siis viittaa aivojen pienuuteen vaan siihen, että maailma on iso.

4:40 AM


Homo Garrulus said...
Lue Iines tänään Maa lumen tulla -päreen loppuosassa missä selitän Tapsa P:lle miksi urputan.

6:17 AM


Homo Garrulus said...
En saa laitettua actuspuruselle mitään kommenttia koska suljin kuvien osalta tiet. Oli pakko koska nyt vasta systeemini sanoo, "the machine is alone" eli ei ole kuin avainten avaajat välillä ja ne laitan pois. Eivät pääse enää kopioimaan mitään mutta se vaati sen, että kuvat estettiin. Oli jotekin pixelien kautta tämä nappaamisen taito ja siinä oli uusi käyttäjä minun foneissa, johon oli ovelasti laitettu nimi (paitsi tietokone itse joka on käyttäjä) toinen, jonka nimeksi oli laitettu käyttäjä. Ja sen poistin koska ei tarvitse olla kaksi käyttjää koska tietokone on jo käyttäjä. Näin minulla on ollut käyttäjä-tiedoissa koko ajan ruksi mitä en saa pois, joka sallii käyttäjän hallinnoida konetta. Näin fonttien kautta vedettiin kuvina teksti. Tai niin luulen. Voinko kirjoittaa kirja nyt, haluan tosin ohjaajan joka elää tätä minun elämää - ei sitä, mistä Kemppinen tänään kirjoittaa eli demagogista elämää. Olen siis sen yläpuolella tai alapuolella, en roiku tässä päivässä koska se on hölmöä. En voi myydä sitä eteenpäin muille enkä voi ostaa sitä heiltä. On paskaa vaikka samalla pidän kovasti asioista joita minulle tarjotaan. Ovat vain väliaikaisia koska jollain oli vähän erilaiset toiveet koko Euroopan osalta - tai niin luulen. Toinen maailmansota oli vain harjoituskeikka.

Oikea oli vasta edessä.

Sano RR:lle että love him anyway. On minun upea kannustaja, oikea ihminen ja niin on Kemppinenkin. Ja sinä minun dear Venetsian syntini - täällä me rakasteltiin - ai ei vai? No, ei sit. Mutta ajatus oli jo aika hauska, vai mitä. Ei kaikki naiset ole frigidejä, ei lahnoja eikä ämmiä. Jotkut vain näyttävät siltä mutta se johtuu pelosta koska maailma on ollut aika scary - skeeeeri - paikka.

Meidän perustuslaissa lukee, että naisia ja lapsia kuuluu suojata; missäs sinä olit kun minä pelkäsin eniten?

Va?

5:22 AM


Homo Garrulus said...
Samvete = veta vem vi är tillsammans
omatunto = tuntea omansa, porukkansa

tässä moka: siitä on tehty jotain muuta joka sekoitetaan itsetuntoon, itseluottamukseen ja omnipotenssiin ja poishemmotteluun elämään.

5:23 AM


Homo Garrulus said...
Tiedon ketteryys tekee hermenutiikan, joka yleensä kestää juuri niin kauan, että sen ensimmäinen pää on jo toisessa vaiheessa. Nytkin vaara on, että tieto ei siirry oikealla tavalla vaan että estetään edelleen, jos ei tänä vuonna eikä ensi niin sitten kun ei enää muisteta miksi sanottiin hyvästi eikä näkemiin.

Elämä hiipii, syrjii pahaa ja lyö omalla tavalla aina uusiksi. Samalla historioitsijoiden olisi aika oppia jotain eikä vain olla niin olevinaan. Ovat pahinta sorttia mutta et sinä Catullus, olet vain historioitsija.
Vain on vähän, ethän ole näitäkään kirjoittanut itse; et siis tuota mitään itse; julkaiset vaan. Olet pelkuri.

Pelkuri on pahaksi koska se vie viemäriin muita.
Uhkarohkeita kalliolta alastulijoita ei tässä tarkoiteta mutta älyllisesti rohkeat ovat ne, joita voimme kiittää aina. Ja humanisteja, joilla ei ole tarve leikkiä Zarathustran apinaa eikä Peppi Pitkätossunkaan apinaa.

Rauno Räsänen on minun ikioma Laamanen. Laulaa kuin käki, kukkuuuu ja minun piti vain tsiigata mistä suunnasta se taas tuli.

Minä olen kolibri; minun sydän lyö tuhat kertaa sekunnissa ja sen takia olen ketterä tiedon osalta.
Toisaalta voimme kenties vain sanoa, että olen ehkä pelännyt tuhat kertaa muita enemmän koska he sentään saivat olla sosiaalisessa kontekstissa osana. Minä en.

5:46 AM


Homo Garrulus said...
Avun kysely herjattiin ja minua säälittiin. Oli oksennus kurkussa.

Kukaan ei tervehtinyt ja joulukorttien määrä tippusi 50 stä n. 5:een ja nekin vain sarjatuotannon takia.

Kunnioitus näyttää menevän 1:1 rahan ja sosiaalisen statuksen kanssa vaikka pitäisi olla päivastoin. Silti kaikki köyhät eivät ole syyttömiä; suurin osa ovat juuri demagogeja kuten mamutkin kunhan pääsevät kiinni.

Puhe muuttuu.

5:48 AM


Homo Garrulus said...
Kiitos perheelle, miehelle ja tuntemattomille.
Kiitos Räsäselle, kiitos Ilpolle, kiitos monelle.
Sanon sitten jos elää saan (pelko missä odottaa jotain outoa on jatkuvasti takaraivossa; sitä nämä nauravat lehtorit eivät miettineet - tosin voimme kiittää heidän infantiilisuutta kaikki: enhän kuollut kuitenkaan ja toive elää).

5:50 AM


Homo Garrulus said...
Suurin kiitos Kemppiselle: unohdin; ilman sinun oikeaa ammattitaitoa ja tahtoa ei olisi tullut mitään.
Minä olin ottanut suuren riskin avoimuudellani mutta kun hyvin menee voidaan sanoa, että se on hyväksi.

Kiitos rakas Kemppinen, olet minun sydämeni ja sieluni ja polveni ja rintani ja kasvoni ja korvani ja varpaani ja kaiken sinulle annan. Mitäs teet niillä? En tiedä; saat kuitenkin: Picasso teki sinulle kuvan.
Mix toghether; sen osaat. Saat palaset elämään paremmin kuin kukaan muu. Muu.

Ilkka Niiniluodolle Troja; norjalainen villaneule (ö-pilkut möin) ja hevoseni talli. Konjakkia, lämpöä, kanelipullia ja muuta ihanaa. Ilpo sai vain peiton, mutta peitti palot hyvin; paremmin kuin kukaan muu silloin kun palo syttyi.

Kengät. Kampaajani kertoi, että hänen postilaatikolle oli nostettu kenkä. Puhuimme siitä, että ennen heitettiin solmitut urheilutossut puhelinlankojen tai joidenkin vajereiden yli silloin kun kama oli tullut maahan. En tiennyt; minulle kenkä oli vain tullut tutuksi koska sitähän sain. Ajattelin siis jakaa kokemusta.

Tapio saa vain uuden identiteetin. Uudet kauniit ja tietysti nuoremmat kasvot, kuten Piakin. Kuten yksi ja toinen. Jotenkin sama ja jotenkin uusi. Jotkut tietysti nostavat kulmakarvoja ja korottavat otsaa mutta harva kykenee madaltamaan otsaa kuten Himanen.

Sekin on taito. Identiteetti-viikkaus voisi sanoa.

6:07 AM


Homo Garrulus said...
Hei taas. Tuli ikävä sua muuten vaan. Olethan siellä minua varten? Minulla ei ole ketään muutakaan.
Joten palaan aina luoksesi kuin kulkukoira leipomon takapihalle.

Tyttö tuli kotiin klo 5.30 aamulla ja muisti lähettää mammalle tekstarin klo 5, että taitaa mennä myöhään. Laitoin, että heräämme pian. Tuli sitten puoli tuntia myöhemmin, valkoinen ihka uusi opiskelijahaalari runtussa lattialla, sitä ennen likaiset ennen valkoiset tennarit (joita nuoriso käyttää ympäri vuoden; meillä oli huopatossut tähän aikaan...) ja kassi. Yhdessä pläjässä ja mimmi syvällä sängyssä täkki väärinpäin.

Ollut kivaa kuulemma. Ihanaa aikaa.

Muistutin miestäni, etten ole itse ikinä saanut elää opiskeluaikaa. Isä löi, traumat vei vanhemman poikakaverin luo joka oli turva. Siinä meni merkonomin työtä tehdessä koska piti elättää itsensä eikä voinut asua kotona. Pahoinpitely oli koskettava mutta kukaan ei sillä sanalla osannut puhua koska ne vaiettiin kuten Hellstenilläkin kirjassa virtahevosta.

Meni siis nuoruus ohi jotenkin ja olin tyttöystävä jota sai legitiimisti sorsia, herjata ja seksuaalisesti häiritä. Olin jotain alhaista jota etenkin suomenruotsalaiset Herrat sai naureskella yhdessä ja saunailtojen lisäksi kirjata oikein crm-tietoihin, että olin jotain joka kissa oli vain vetänyt sisään.....ei tarvinnut välittää.

Sitten kun menin yliopistoon niin alkoivat pahastua koska rupesi tulemaan päinvastaisia tarinoita miten etevä olin. Nyt piti falsifioida ja saada minusta sairas tai ainakin hullu tai vähintään joku asperger tai ADHD ja miten promskuiteettinen olinkaan oli nyt ihan selvää. Pelkkä huora siis. Naapurit kirjasi väärin kaiken ja kun valitin miten minua sorsitaan valituksia luettiin kuin kaunokirjallisuutta eli nyt piti ihastella miten upeita kirjaimia osaankin laittaa peräkkäin noin runouden merkeissä.

Olin siis suuri runoilija ja suuret palkinnot olisivat olleet tiedossa. Ai ai miten Sofi Oksasta näytettiin ja minun piti ymmärtää, että niin sitä voi saada rahaa kuule kun tajuaa, että voi tehdä itsestään kirjailijan.
Mutta yliopistohan oli herjannut, etten osaa kirjoittaa ja sentään oli svenska språkcentralen lukenut tekstini ja korjannut virheitä. Mutta ei ei ei, koska minut olisi falsifioitava koska se oli ollut juttu ihan vauvasta asti millon äidilleni kusetettiin, että olen sairas kuten isäni äiti (joka luultavasti poti synnytyksen jälkeistä masennusta, mutta siihen aikaan vauvat revittiin irti äideistä ja erotettiin ja näin isoäitini todella sitten sekosi). Oli hirveää miten vielä 50-luvulla saivat kajota köyhien lasten ja naisten sukupuolielämään ja tehdä mm naisista hedelmättömiä. Näin saivat Herrat omat keittiöhuorat, joita paneskella öisin kun oma vaimo joka oli frigidi mutta hienosta suvusta avitusta ja mokoma keittiöpimu ei voinut pamahtaa raskaaksi.
On ollut aikoja siis.

./..

2:35 AM


Homo Garrulus said...
./..
Minun sukuni ovat olleet köyhiä mutta meillä on tallella sekä aivot että alapää. Molemmat toimivat voidaan sanoa: sekä ylä- että alapää tietävät mitä tekevät ja osaavat jopa nauttia. Sehän on syntiä.

En siis saanut opiskeluaikaa kuten muut, mutta eivät onnistuneet leimaamaan minua lopullisesti. Ne, jotka olivat tavanneet tiesivät miten olen ja miten toimin ja miten ajattelen ja miten minä olen moraalisesti nimenomaan terve eli ei yli- eikä alilyöntejä. Normaalia, kunnioittavaa ja joskus hauskaa piutpaut, mutta ei ikinä niin, että siinä menisi kenenkään oikeudet tai tarpeet sekaisin.

Ei kukaan välittänyt. Kaikki välitti omista asioista ja tänään kirjoittaa Hbl (Jeannette B) siitä, että narsistit ovat kuulemma löydettävissä miten he ovat taitavia äänessä ja ovat taitavia puhumaan (paraskin sanoja; minun mielestä minä olen tasan tarkkaan samanlainen kun Jeannette itse) eli heitä pitää poistaa sitten äidin roolista.
brrr kauheita tarinoita naiselta toisista naisista: mutta ei taida neidillä ollakaan lapsia joten helppo on puhua kuten helppo on lesboilla huutaa miehiä vastaan koska eivät ole naisia siinä mielessä.

Vaikeat nämä vastaavat ja vastattavat. Pitää tietää miten tekee ja miksi sointu ei soinnu oikein.

Minun mies ei ole tämän häpeän takia (mitä nämä rasistit tekivät minulle, olenhan jo 50) halunnut auttaa minua ulos sosiaaliseen elämään ja niin jäin loukkuun tänne kotiin. Kirjoitan siis huonsti ja epävirallisesti koska oikein kirjoitus ja virallinen kirjoitus ei ollut enää paarialta mahdollista.

Mies on narsisti oikeastaan, mutta minä tunnen hänen olemuksensa niin sanoisin, että on lapsi vanhalle ja aika häijylle narsistille. Itse mies on lähinnä naisvihaaja ja syystä. Minä rakastan häntä silti ja toivon, että hän voisi joskus antaa minulle arvoa eli puhua kanssani; jaammehan samaa sähkyä.

Tähän asti Hbl ja moni muu taho ovat johtaneet hänen ajatuksiaan. Ei suonut minulle normaalia aikuisuutta mutta samahan se, jos ei ollut oikeaa nuoruutta ei tarvitse olla oikeaa aikuisuutta.
Kärsimysjhän on jo jokapäiväistä ja mafiaa hätyttelen pois jo toisella kädellä. Joskus tuntuu etten silti jaksa mutta tulen jaksamaan koska minulla elää toive paremmasta.

Tulen tänne sinun luo itkemään ja toivomaan rakkautta ja oikeutta normaaliin elämään eikä ikuiseen vankilaan ja inhoon jota kaikki omalla lailla keksivät minun syyksi.

Tulin äsken eduskunnan auditoriosta missä iranilainen professori puhuu köyhyydestä ja siitä mitä Spinoza ymmärsi olevan jumalallinen lahja eli voima mitä ei voi hukata. Se on ainoa mitä minulla on talleella; muulla tavalla ovat tehneet minusta köyhän ja syrjäytetty yhteiskunnasta.

2:35 AM


Homo Garrulus said...
Ja sen teki siis auktoriteetit ja niitä seuraavat loiset eli ensin aristokratia, joka sanelee millaiset ihmiset saavat elää ja sen jälkeen nämä tekniikapojut ja tytöt joiden oma kukkaro on siitä kiinni, ettei paljasta omaa masteriaan.

Ja minä olisin ollut se jota piti saada pois ja ensin piti ja piti ja sen jälkeen piti peiittää jäljet ja peittää jäljet.
Nyt ollaan siis siinä missä Hitlerkin: tarinoiden sekamelskassa. Kukaan ei ole minua haastatellut vielä.

2:44 AM


Homo Garrulus said...
Sanon väärin, onhan niitä, jotka ovat juuri haastatelleet mutta en ihan tiedä mitä ja ketä varten.

4:31 AM


Homo Garrulus said...
Minä en ole mies, se olisi tärkeintä tajuta.
Minä en ole tavallinen nainen eli sekin on tärkeä tajuta koska minulla on sitoutuminen kaukana; pitkän matkan päässä eli olen oikeasti uskovainen ja sellainen ihminen sitoo kiinnityksen sinne minne Ilmarinenkin: ylös. Se on syy, että viikate annettiin Väinämöiseltä Ilmariselle; tulette kuulemaan kun historialliset kartat esitetään. Kun piste on ylhäällä ja aukko on olemassa se on suora voima. Ei voi kun nauraa miten tämän selittäisi koska kaikki jeesustelut ovat kielletty siinä mielessä kun niitä olisi niin herkullista jatkaa mutta jos jatkatte niin pienennätte hermeneutiikkaa eli sitä ympyrää missä eletään ja maatuminen tulee sen jeesustelun takia menemään entistä enemmän kapeaksi. Jäljelle jää persoonallisuus- temperamentti mutta myös tahto/halu- ja turva/paine -analyysit koska nämä ovat yhdessä motivaatiota lisääviä. Minä käytin tilannetta hyväkseni eli ei ole mitenkään ihmeellistä itselleni koska aloitin fokalisoinnin hyvin varhain; osasin mainostoimistoajalta sen miten asiat tehdään 20 vuoteen asti. Ihan simppeliä mutta pedagogiikka toimii väärinpäin suhteessa informaatioon ja jos uskoo, että voi saada jotain uutta aikaan pelkästään sanomalla se on kuin piirtäisi voileivän ja sanoisi vassåguu; ei sekään muuta mitään.

Pedagogiikka ja informaatio ovat vastakkaisia; leiska ei laiteta suoraan lehteen kun se suunnitellaan vaan siinä välissä on myös toteutus. Sama koskee pedaoggiikkaa; leiskaa ei laiteta suoraan katederiin.

Skolastiikka siksi takaisin: paas Hannele vähän vauhtia noihin äijiin. Kunnon vanhan ajan skolastiikka mutta anna niille
- mekanismit
- ei-olemisen vaatimukset (mitä asiat eivät ole)
- kontrastit ylipäänsä
- kannustusta jumalauta, kannustakaa toisianne kohti sitä arkimedeksen pistettä eikä sinne tänne tonne kunhan itte saa tilaa ja penkin eturivistä

- so simple
this is it. Loput voivat oikeat kirjailijat hoitaa. Minä keksin sitten miten se menee itteni osalta.

4:38 AM


Homo Garrulus said...
Opetushallitukselle ja viranomaisille:
Tietysti niin, että opettajilla on a) terveys kunnossa eli etteivät ole itse puolihulluja tai puolisairaita ja puolipimeitä joka on osittain mm psykologiaa lukeneiden tila mielestäni noin kaikenkaikkiaan ja b) että heille on annettu higher order kuvakulma maailmaan, elämään, ihmisiiin, toiseuteen, filosofiaan ja pedagogiikkaan eli etteivät vaan elä tuossa suossa mitä opettavat vaan elävät niin, että näkevät menneet ja tulevan, erottavat indotkrinaatiota verbaalitasolla ja miten ihanteet vievät.

Lue zizek, aika hyvä mutta minä olen parempi kunhan saan kirjoitettua ilman, että minun koneeni on linkattu ties minne.

Se on häirinnyt minua kaikista eniten.

7:07 AM


Homo Garrulus said...
Olen sitäpaitsi oikeistolainen mutta terve. Nykyään on niin, että ovat sairaita jos ovat oikeistolaisia ja terveitä jos ovat vasemmistolaisia, jmutta eroa eivät huomaa.
Osaan argumentoida: tietysti on poikkeuksia ja tietysti jokaikinen uskoo olevansa poikkeus. Lue von Wright.

7:09 AM


Homo Garrulus said...
Naisen kuuluisi olla naisten ajattelua puoltava eikä päinvastoin miesten ajattelua puoltava kuten hän nyt on mutta siihen sitten nostaa naisen aseman.

Sekoitetaan ajattelu, asema ja asiantuntemus sekä asenne. Naisen ajattelun tulisi olla perhettä ja lasta suojaava mutta miestä rohkaiseva. Nyt nainen rupeaa kilpailemaan miehen kanssa olemalla hänen kanssa samaa mieltä ja sen sijaan, että nainen kannustaisi miestä hän viettelee tai luo miehelle omnipotenssia eli syöttää vääriä uskomuksia koska se on silloin hänelle itselleen helpompaa (koska huono nainen tai alhainen nainen ei välitä miten lapsille ja perheelle ja maailmalle käy). Huono tai kapeakatseinen taikka liian siivousfriikki nainen ajattelee vain sitä, mitä meinaa omilla käsillä tehdä eikä piutpaut jaksa miettiä miten muiden perheiden lapsille käy. Tai miten mies veltostuu, lapsellistuu ja vätystyy siitä, ettei hän saa kunnon vastusta - pelkkää päähänpaijausta lapsesta saakka.

Taitaa Aasian miehet olla onnellisia kun Eurooppa ja länsi heikentävät miehiään kovalla vauhdilla.

10:28 AM


Homo Garrulus said...
Eikä hyvä urheilija välttämättä ole hyvä johtaja - muutakuin pelikentällä jossa on yksi peli, yksi laki, yksi pallo ja samat treenit uudelleen ja uudelleen. Voiko olla helpompaa enää ns. pelata.

Oikeassa elämässä peli on tuhat eri, katkeaa ja siirtyy, muuttuu ja repii.

Ei voida verrata ns. valmentajien suhteen lainkaan.

10:30 AM


Homo Garrulus said...
Naisia pitää mitata naisen mittapuullla ja mies miesten.

Nyt väestöliitto (ja siellä perverssit ns. lääkärit ja muut kummalliset terapeutti-tutkijat tai tutkija-terapeutit)
miettivät miten saisivat naisen miehenlaiseksi eli symmetriaa yritetään vääntää. Onpa hirveää, en siksi ollenkaan ihmettele että maailma menee yhä kovemmaksi ja syklit lyhyemmäksi: miehen siemensyöksy kun on sekä nopea että lyhyt ei vastaa naisen orgasmia joka kestää ennenkuin saapuu ja kestää pidempään eikä räisky muutakuin naisen aivoissa.

Mittarit ovat ja pitää olla erilaiset. Perverssi ihminen on sellainen joka yrittää vääntää toisista jotain jota eivät itsekään ole. Puhutaan lempeitä ja ollaan julmia. Se on pervo. Perverssinen kommunikaatio on se, että hymyillään naaman edessä ja kiroillaan omia uskomuksia ja omia keksittyjä tarinoita ystäväpiirille ja näin aiheutetaan laajaa kiusaamista.
Koska lääkäri on aina auktoriteetti.

Hyi hitto näitä kvasi-akateemikoita; miten nämä saavat valmistua mutta eettinen, jolla lyöntivirheitä ei? Sellaiselle kuuluu nauraa.

Näin kävi - a slice from real life.

Lääkärit muuttivat sitten pois kun rupesivat ymmärtämään omaa osuuttaan. Hullut muut naapurit ja omnipotentit ja itseään täynnä olevat muut perverssit miettivät mitä tapahtui. Eivät osaisi ikipäivinä miettiä syy-seuraus-suhteet, joihin itse vaikuttivat.

Kaikilla on korkea arvo yhteiskunnassa. Miten voi näin käydä? Tarve kutittaa omaa sairasta sielua ja pelokasta olemusta on suurempi kuin rakkaus, suurempi kuin oikeus, suurempi kuin mikään muu koska sokeutuva ihminen ei välitä kenen maailma menee samalla roskakoppaan kunhan vähän valoa saisi siihen tekopyhään olemisen malliin, jonka ovat valinneet (ja johon Väestöliittokin on pyrkinyt).

Naisen mittarit naiselle. Miehen mittarit miehelle.
Uusi Väestöliitto, uudet kasvatusihanteet. Emme tarvitse sotilaita, emme tarvitse ylimielisiä.

11:52 PM


Homo Garrulus said...
Nainen joutui vapautuessaan suoraan miehen sotilaalliseen maailmaan rahaa vastaan Lottana sitten samalla piikana, sitten hoitajana ja taloudenhoitajana eli aina miehen määrittelemiin prosesseihin. Niitä ei osattu lainkaan kritisoida. Sitten työelämään miehen koulun kautta ja miehisen armeijakoulun kasvattina jossa johtajuus oli sama kuin auktoriteetti. Samalla en voisi vähemmän sitä kritisoida: miehen koulu on armeija ja siellä oppii johtajuutta. Mutta naisen johtajuus ei saisi olla samasta juuresta.

Nainen joutui miehen kouluun mutta piti näyttää sievältä.

Se oli miehisen maailman ratkaisu. Kun mies väsyy vanhenevaan naiseen (eihän kukaan ikuisesti ole nuori ja kaunis) hänen oli oikeutettua vaihtaa vanhentunut ja hommansa hoitanut akka joksikin joka antaisi vielä viriilille miehelle second lifen.

Sitä ne edelleenkin taustalla puuhaavat: näin voivat tehdä rahaa ihmisten avulla siis ihmiskaupalla.
Selittävät prosessit tietysti kaikenlaisella sonnalla.

2:37 AM


Homo Garrulus said...
Oikeudenmukaisuuden takia sanottakoon, että hyvin kauniit naiset voivat ehdä samat kuperkeikat jaa vääntää vanhentuneen ja tylsäksi tulleen aviomiehen elämän itsemurhaksi jotta he taas puolestaan saisivat second lifen. Kauniit ja rohkeat myös Suomessa.
Selityksiä sitten riittää - se on kuultu. Jälkiselityksiä...bla bla bla mutta kauniin ihmisen suusta se on jotenkin oikeutettua?

2:39 AM


Anonymous said...
on tuossa garrussa jotain kiehto

11:15 PM

Leave your comment


You can use some HTML tags, such as , ,
Choose an identity
Homo Garrulus (Google Account) – Sign Out

Email follow-up comments to realzara@gmail.com
OpenID
Name/URL
Anonymous
PUBLISH YOUR COMMENTPREVIEW